torstai 23. toukokuuta 2013

Koiratädin ihmemaa indeed

Tuolta oikeasta sivupalkista minun ja Tarmon herkkää pusukuvaa klikkaamalla pääsee ihmettelemään viime kesäistä hauskaa sattumusta; eräs täällä Laajalahdessa kadulla tapaamani pieni ihminen kertoi äidilleen minun olevan koiratäti. Tänään kävellessäni Laajalahden katuja viiden koiran kanssa, en voinut muuta kuin olla samaa mieltä sen pikkutytön kanssa, koiratäti taitaa olla aika osuva nimitys minulle. Kyseessä olivat samalla kadulla asuvat Teppo (mustaterrieri) ja Iines (isovillakoira), tietysti vanhat tutut Dino ja Nana, sekä Opas Tarmo. Ja hah mitä puhuinkaan viime postauksessa siitä, etten halua enää profiilikuvaani koiraa. Eipä siinä kauaa mennyt.


Olin siis tosiaan viiden koiran kanssa lenkillä. Tilanne sai alkunsa siitä, että Tepon (joka on nimestään huolimatta tyttö) ja Iineksen isäntä on Lontoossa ja koirat kotona emännän ja lapsen kanssa. Niinpä käyn kerran päivässä viemässä neidit lenkille. Olin puistossa Tepon, Iineksen ja Nanan kanssa, kunnes Dinon omistajan pyynnöstä Dinon ja Tarmon kanssa lenkillä olleet tytöt toivat vielä Dinon ja Tarmon puistoon. Menoa ja meininkiä kyllä tosiaan riitti, mutta sain silti myös ihan kivoja poseerauskuvia otettua.









Suurimman osan ajasta koirat kuitenkin juoksentelivat ympäriinsä, ja otinhan minä siitäkin kuvia. Lähinnä pojat (Dino, Tape) ahdistelivat Teppoa. Mutta kyllähän ne leikkivätkin ihan kivasti. Iines ja Nana tyytyivät muutamia juoksupyrähdyksiä lukuunottamatta hengailemaan ja nuuhkimaan tyytyväisinä. Teppo on onneksi sen verran kookas ja äänekäs kaveri, että se pärjäsi hyvin kahdelle suhteellisen isolle urokselle. Molemmat pojat yrittivät välillä nylkyttää Teppoa, mutta varsinkin Dino uskoi hyvin komentoa. Tähän asiaan liittyen voinen kertoa, että Dino kastroidaan huomenna. Tämä harmittaa minua sikäli, ettei siitä voi sitten koskaan tulla tokovaliota. Eihän sillä kuitenkaan koiralle mitään väliä ole, joten emmeköhän me pärjäile.










Rauhaa kesti aina siihen asti, kunnes aidan taakse saapui suloinen vuoden ikäinen vehnäterrierinarttu. Kaikki viisi menivät ihan sekaisin ja ryntäsivät aidalle rähjäämään. Vehniksen omistaja oli jo jatkamassa matkaa, mutta ehdotin, että päästän yhden koirista (tyhjänä olevalle) pienten puolelle leikittämään vehnistä. Tämä sopi omistajalle, ja niinpä Tarmo pääsi leikittämään pikkutyttöä. Hetken päästä vehnäterrierin omistaja totesi, että kyllä hänen koiransa voi isojenkin puolelle tulla. Hyvin se pärjäsi sielläkin, ja olin todella ylpeä Nanasta koska se ei rähjännyt toiselle lainkaan. 






Kotimatka puistolta sujui ihan hyvin vaikka koiria olikin viisi, koska ne olivat kaikki siinä vaiheessa jo aika väsyneitä, eikä vastaan edes tullut yhtäkään koiraa. Hieno lauma :) Tässä vielä loppuun tuo facebook-postauksessa oleva kuva koirista.


Huomenna lähden viikonlopuksi mummolaan Nanan ja rakkaimman ystäväni Elinan kanssa lukemaan kokeisiin. Lauantaina siellä on myös ohjelmassa Nani Härkösen Kuono&Tassu-kuvauspäivä, Nana pääsee poseeraamaan. Postausta kerkeän riipiä kasaan varmaankin sunnuntaina seuraavan kerran.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com