Tällä porukal tää mesta salee räjähtää

Blogin päivittämiseen ei mitenkään ole aikaa. Tässä kuitenkin pikainen katsaus viime aikaisiin tapahtumiin, jotta blogi ei täysin jää jälkeen elämästäni.

First things first: Nanalle kuuluu hyvää. Vein sen röntgeniin, eikä sen keukoista tai sydämestä löytynyt mitään epämääräistä. Ultraamalla voisi selvitä jotain lisää. Kumpikaan eläinlääkäreistä, joiden kanssa olen Nanan asioista jutellut, ei kuitenkaan ole pitänyt ultraamista välttämättömänä. Nana on nyt Rimadyl-kuurin ansiosta iloinen ja reipas. Se ei hengästy tavallista helpommin, eikä muutenkaan käyttäydy huolestuttavasti. Saa siis ultraaminen jäädä, ja parhaamme mukaan elämme päivä kerrallaan edelleen. (Lue: Nana elää, minä en.)

Koirajutuista ei ole muuta akuuttia kerrottavaa, eikä uusia kuviakaan. Hevosjuttuja sen sijaan riittää! Kävimme viime viikolla heppatyttöjengimme kanssa ensin torstaina Perniön ponitallilla irtoestetunnilla. Reissaaminen oli erityisen hauskaa, koska maanantaina pääsin vihdoin toisella yrityksellä inssistä läpi, ja siispä sain ajaa koko matkan edestakaisin. Se oli ilahduttavaa, koska meillä ei ole autoa, eli ajamaan oppimiseni on hyväsydämisten ihmisten varassa, jotka lainaavat minulle autojaan. Perniössä kaikki meni hyvin. Minä hyppäsin vanhalla tutulla leirihoitsullani Ladylla, ja Ronja Mortilla.

Viikonloppukin kului heppailun parissa: lähdimme perjantaiaamuna Kolille islanninhevosten luokse. Paimentupa on meidän heppatyttöjengillemme jo tuttu paikka, kävimme siellä viime vuonna kahdesti; maaliskuussa ja syksyllä. Minä sain taas ajella autolla oikein kunnolla, suurimman osan menomatkasta ja takaisin kotiin koko matkan. Oli upeaa päästä taas Kolille, siellä luonnon rauhassa, kauniissa maisemissa maastoilua ei kyllä moni juttu voita. Stressaavien pääsykokeiden ja inssien (:D) jälkeen pieni loma oli todella tervetullut. Viikonloppu oli todella _hauska_, en muista milloin olen viimeksi nauranut niin paljon. Hevosen selässä oli hiukan haastavaa ottaa kuvia, joten lähinnä kuvasin muulloin, kuin hevosten kanssa ollessamme. Minusta otetut kuvat ovat Ronjan ottamia, kiitos!

Ja okei, issikat on söpöjä. Joten pari sellaistakin vielä. Ensimmäisen seuraavista kuvista otti Ronja, kiitokset hänelle! :) Katjan blogista löytyy vielä vähän lisää kuvia reissultamme, jos joku haluaa katsella.

En tiedä, milloin kerkeän seuraavan kerran päivittää blogia. Voisin veikata, että jonkinlaista kesätaukoa on luvassa. Siispä varmuuden vuoksi toivotan nyt jo kaikille lukijoilleni hyvää kesää! <3

Mä en tahdo enää juosta, ja vilkuilla taakseni

Kupla, kolmevuotias labradorinnoutajauros, oli meillä hoidossa toukokuun ensimmäisen viikonlopun. Perjantaina koiran saapuessa, se oli lievästi sanottuna innokas. Kupla ryntäili ympäri taloa, eikä ulkona millään meinannut uskoa, että Nana ei aio leikkiä sen kanssa (eikä itse asiassa mitään muutakaan, mitä koitin kertoa sille). Niinpä kävimme lauantaina heti ensimmäiseksi kolmen ja puolen tunnin vaelluksella vesisateessa, ja sen jälkeen Kupla käyttäytyikin hienosti. Se antoi Nanan olla, keskittyi sisätiloissa nukkumiseen, ja kulki lenkeillä vetämättä. Sunnuntaina Kupla oli edelleen rento ja rauhallinen, ja sain otettua koirista mielestäni onnistuneita kuvia aamulenkillä.

Nana täytti vappuna yhdeksän vuotta, ja olen saanut huomata ettei ikä tule yksin. Tuttu eläinlääkäri määräsi Nanalle Rimadyl-kipulääkekuurin takajalkojen nivelrikon oireilun takia. Onneksi määräsi, Nana on kuin uusi (tai nuori) koira - iloinen ja leikkisä. Sillä on lisäksi uusi, kirkas katse silmissään. Alla olevassa kuvassa, joka on otettu ennen kipulääkekuuria) ihan selvästi näkee, että koiralla ei ole hyvä olla. Nana on lisäksi hengittänyt kummallisesti, mutta sydämestä ei kuuntelemalla löytynyt mitään. Niinpä varasin sille ajan röntgeniin, kenties sieltä löytyy jotain. On vaikeaa katsoa vierestä rakkaan ystävän vanhenemista tietäen, että on itse vastuussa sen päättämisestä, milloin koiran elämä ei ole enää elämisen arvoista. Nyt eletään päivä kerrallaan ja koiraa kuunnellen.