torstai 26. helmikuuta 2015

You make me smile


Olin viime viikonlopun mökillä kolmen kaverini, Elinan, Noran ja Marin kanssa. Tapasin Noran vasta toista kertaa, mutta sitä ei huomannut mistään. Meillä oli todella rentouttava ja hauska viikonloppu, aloimme jo suunnitella seuraavaa reissua. Allaolevassa diashowssa näkyy, kun yritimme ottaa hauskaa yhteiskuvaa Nooran ja Marin kanssa, mutta Nanan oli päästävä osallistumaan. Nana on käsittämättömän hauska koira. Vaikka olen tavannut todella paljon erilaisia koiria, yksikään niistä ei ole ollut edes etäisesti samanlainen kuin Naaanu.






Viikonloppu kului ihan liian nopeasti, mutta ehdimme kuitenkin tehdä kaikenlaista. Söimme ja joimme hyvin, Elinan mökillä on ihanan helppoa laittaa ruokaa. Pelasimme lautapelejä, en edes muista, milloin olin edellisen kerran pelannut Scrabblea tai Menolippua. Katsoimme hiihtoa ja kävimme koirien kanssa hiihtämässä järven jäällä. Kuuntelimme musiikkia, lauloimme karaokea ja paransimme maailmaa - aina myöhään yöhön asti. Kirjoitan blogiini harvoin mistään muusta kuin koirista. Se ei kuitenkaan onneksi tarkoita, että en koskaan tekisi muita juttuja.



Viime viikkoni oli melko rankka, joten olin iloinen, että minulla oli täällä hoidossa niin hauska ja helppo koira kuin Vili. Walesinspringerspanieli Charlie kulki mukana lenkeillämme, kuten myös berninpaimenkoira Timo, ja heidän perheensä kultainennoutaja Misty. Vili käyttäytyi hienosti kaikkien kanssa, vaikka sen omistaja varoitteli ettei Vili tule poikakoirien kanssa juttuun. Mökillä Vili oli todella kiltisti, eikä edes kadonnut omille reissuilleen. Oli hauskaa, että mukana oli toinen koira Nanan lisäksi.




Koirien kanssa touhutessa saa hyvin pidettyä ainakin vähän taukoa omista ongelmista, kuin myös kavereiden kanssa mökillä hengaillessa. Tallillakin käyminen auttaa, pitäisi muistaa (ja ehtiä!) käydä siellä joka viikko. Onneksi ensi viikolla on luvassa paljon heppailua: käymme kaverini Ronjan kanssa ratsastamassa Anton-irlannincobilla ja viikonlopuksi lähdemme Perniön ponitallille leirille. Eilen kävin ihanalla lenkillä Cinan ja Nanan kanssa.

Nyt täällä ei ole yhtään hoitokoiraa, eikä suunnitelmissa näy muuta kuin Rico-rhodesiankoiran visiitti huhtikuussa. Saa nähdä mitä keksin ennen sitä, ainakin ulkoilutan ahkerasti Charlieta ja Nanaa, kenties jonain päivänä innostun ottamaan niistä kuviakin. Tämä viikko on jo sujunut huomattavasti edellistä paremmin, asiat tuntuvat selkeämmiltä ja elo helpommalta. Mahtava mökkiviikonloppu ei olisi voinut sattua parempaan saumaan. Kevätkin on tulossa, no complains!

torstai 19. helmikuuta 2015

Ei tarvii ketään pois sulkee

Vehnäterrieri Vili on tämän viikon hoidossa meillä, sen kanssa on mennyt kaikki hyvin. On ollut ihanaa huomata, että Vili on oma iloinen itsensä. Vaikka walesinspringerspanieli Charlie lähtikin jo kotiinsa, pikkuwalesi on kuitenkin ollut mukana lenkeillämme. Nana on hienosti sietänyt poikia, ja jopa vähän leikkinyt niiden kanssa välillä. Kolmen koiran lenkittäminen on sujunut helposti, hiljaisilla kaduilla ja autioissa metsissä vaeltaessa kaikki kolme ovat saaneet juosta vapaana. Kaikille instagramia käyttäville lukijoille tiedoksi, että minut löytää sieltä nimimerkin maalari takaa, käykää ihmeessä seuraamassa, jos kiinnostaa :)


Kun joutuu käymään läpi enemmän ja vähemmän rankkoja asioita, on ihanaa paeta metsään kolmen koiran kanssa. Musiikkia kuunnellessa, ympäriinsä juoksentelevia koiria katsellessa ja niitä paijatessa tulee väkisin ainakin hetkeksi sellainen olo, että kyllä tämä tästä. Koirilla on niin mainio asenne elämään, ne eivät turhia murehdi ja nauttivat lakkaamatta olostaan. Onneksi on muitakin tapoja käsitellä kurjia juttuja, kuin metsään katoaminen. Kaiken keskustelun ja asioiden käsittelemisen lisäksi on kuitenkin korvaamatonta saada välillä hetkeksi antaa olla, kuvata vain koiria ja ehkä jopa unohtaa.




Näin mystisissä ja synkissä tunnelmissa tänään. Viikonlopuksi olen onneksi lähdössä kaverini mökille, Nana ja Vili lähtevät tietysti mukaan. En ole varma, otanko kameraa mukaan. Maanantaina Vili lähtee kotiin, enkä ole varma milloin tänne on tulossa seuraava hoitokoira. Koulussa minun ei tarvitse enää käydä, joten voisin kuvitella ehtiväni ulkoiluttamaan Timo-berniä ja perheen uutta Misty-kultsua lähitulevaisuudessa. Myös Charlie on menossa mukana, eli eiköhän blogiin löydy täytettä, jos vain jaksan ottaa kuvia.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

What we believe is true

Tässä on Konna, pieni norjalaisen metsäkissan ja joidenkin muiden rotujen sekoitus.


Ja tämä pikkuinen on sen veli Kelmi, mielettömän komea pieni kissanpentu.


Olin siskoni Katrin ja hänen miesystävänsä luona katsomassa heille juuri kotiutuneita kissanpentuja. Meillä oli oikein mukava ilta, myös veljeni Lenno ja hänen tyttöystävänsä Katriina olivat mukana paijaamassa pikkuisia. Aion mennä toistekin sinne, kissat ovat mitä hurmaavimpia eläimiä. Pieniä kissalapsia paijatessa tuli ikävä joulukuussa -13 menehtynyttä kissavanhustamme Pirkkoa. En usko, että tulen Nanan jälkeen ottamaan uutta koiraa pitkään aikaan, mutta ehdottomasti ehkä voisin harkita kissan hankkimista.

Katri katsoo telmiviä kissanpentujaan

Katriina yritti ottaa kuvia pennuista - huonolla menestyksellä

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Tää on kaunis päivä



Kuten useista blogeista, facebook-päivityksistä ja ikkunasta ulos katsomalla on saanut todeta: aurinko paistaa! Tästä riemastuneina (tai no, ainakin minä riemastuin), lähdimme eilen Nanan ja Charlien kanssa Laajalahden rantaniitylle ulkoilemaan. Walesinspringerspanieli Charlie on meillä viikon hoidossa, ja mietin nyt jo, miten raaskin antaa pikkumiehen takaisin omistajilleen.



Olen ulkoiluttanut Charlieta viime kesästä asti, joten se on tuttu koira Nanalle. Siksi ne tulevat todella hyvin toimeen, Nana ei murise Charlielle sisätiloissa juuri koskaan. Lenkeillä pikkuwalesi kulkee todella hienosti, olen ulkoiluttanut sitä lähinnä valjaat+flexi-yhdistelmällä, jolloin se on ollut vetämättä. Iltalenkit ovat näinä päivinä ajoittunut sen verran myöhäisiin hetkiin, että spanielit ovat saaneet viilettää koko lenkin vapaina. Charlie ryntää paikalle kun sitä viheltää - ainakin saatuaan sen hetkisen kiinnostuksen kohteensa nuuhkittua. Sisätiloissa Charlie nukkuu tai järsii luuta.



Charlie on siis todella helppo ja mukava hoitokoira, eikä siinä vielä kaikki. Parasta Charliessa on sen meininki, se on koko ajan tyytyväinen sekä itseensä, että elämään. Pikkuwalesi rakastaa jokaista vastaantulijaa. Vaikka se onkin arka koira, joka pelkää välillä mitä ihmeellisimpiä asioita, se on kuitenkin melkein aina mielettömän iloinen. Charliella on myös herkkä ja hiljainen puolensa, toisinaan se pysähtyy miettimään ja tarkkailemaan asioita (ja silloin siitä saattaa saada kuvankin otettua). Iltaisin se kiipeää sänkyyn Nanan ja minun viereeni nukkumaan, ja örisee tyytyväisenä, kun sitä rapsuttaa.



Charlie on hauska koira. Onneksi ulkoilutan jatkossakin, vaikka se lähteekin kotiin viikonloppuna. Samalla ovenavauksella tänne tulee toinen hoitokoira, vehnäterrieri Vili. Vili on tainnut viimeksi olla minulla hoidossa joskus keväällä, mukavaa nähdä sitä pitkästä aikaa. Se on todellinen herrasmies, joka on aina ollut kovasti Nanan mieleen.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Annan mun hetken olla sitä mitä haluan

Olen ottanut tavoitteeksi olla jokaisen kuukauden seitsemän ensimmäistä päivää ilman nettiä, tähän asti se on onnistunut oikein hyvin. Blogi on siitä, ja monista muista syistä johtuen jäänyt viime aikoina liian vähälle huomiolle. Vaan koirat onneksi eivät. Bordercollie Milo oli meillä viikon hoidossa, en kauheasti ehtinyt kuvata sitä. Milo on ollut meillä niin monta kertaa hoidossa, että sen kanssa ei tule yllätyksiä vastaan. Hauska koira, otan sen mielelläni meille aina välillä juoksuttamaan Nanaa.


Lisäksi kuvioissa on pyörinyt mukana mitä suloisin bolonka/jackrusselinterrieri Bella. Se on kaverini Elinan jo omassa kodissaan asuvan isoveljen koira, mutta on aina välillä Elinalla hoidossa. Bella on mielettömän hauska pikkukoira, todella reipas ja iloinen, mutta uskoo silti kun komennetaan ja ei räksytä tai ole rasittava. Se osaa nuoresta iästään huolimatta paljon temppuja, pysyy hyvin vapaana menossa mukana ja on todella viisas otus.


Nanalle kuuluu samaa vanhaa, se ei tunnu lainkaan käsittävänsä olevan puolen vuoden päästä yhdeksänvuotias. Nyt täällä on hoidossa walesinspringespanieli Charlie, Nana tuntuu suhtautuvan siihen kuin pikkuveljeen. Eilen koirapuistossa Nana ryntäsi urheana pelastamaan Charlien saksanpaimenkoira Ilon liian rajuista leikeistä - vain kurmuuttaakseen itse pikkuwalesia hetkeä myöhemmin. Nana kuitenkin selvästi pitää Charliesta, onneksi. Äsken kolmen tunnin aamulenkiltä palatessamme spanielit leikkivät pihalla, eikä Nana päästänyt pihahdustakaan. Olin ollut siinä uskossa, että se leikkii haukkumatta ja rentona vain unkarinvizsla Batorin kanssa, mutta ilmeisesti Charliekin kuuluu näiden harvojen ja valittujen joukkoon.


Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä: Misty! Olen jo aiemmin maininnut berninpaimenkoira Timon perheeseen saapuneen kultaisennoutajan Mistyn. Se on opaskoirakoulun tuontikoira Norjasta, ja on kasvamassa Timon luona. Siitä tulee isona mahdollisesti opas- tai jalostuskoira, saa nyt nähdä. Olen ulkoiluttanut Mistyä jonkun verran, mutta olen vasta kerran saanut otettua kameran mukaan. Misty on oikein hauska, mutkaton ja helppo pentu. Se tuntuu ymmärtävän lähes kaiken mitä sille sanoo, selvää opaskoira-ainesta siis.



Koiratädin ihmemaassa on kaikki hyvin. Tällä hetkellä onnellisuus tuntuu löytyvän elämän ja omien tunteiden tavallisuudesta ja tasapainoisuudesta. Autokoulu etenee, koirajutut sujuvat ja käyrätorven soittamisellekin löytyy aikaa, kuten myös tallireissuille. Ylioppilaskirjoitukset ovat maaliskuun alun äidinkielen esseekoetta lukuunottamatta ohi, kuten lukiokin. En tiedä vielä mihin haluan opiskelemaan. Kesänkin osalta suunnitelmat ovat täysin auki. Olen kuitenkin opetellut välttämään mitäs sitä tekis elämällään-tyyppistä ajattelua. Minun elämäni ei varmasti ole mikään utuinen, useiden vuosien päässä siintävä asia. Elämäni ovat kaikki ne asiat mitä arjessani teen, ihmiset joiden kanssa vietän aikaa, ja koirat joita ulkoilutan. Jos elämään ei suhtaudu kilpailuna, sitä ei voi hävitä, kuten todettiin erinomaisessa Matka minuksi-dokumentissa.

Hyvää helmikuuta kaikille!