Annan mun hetken olla sitä mitä haluan

Olen ottanut tavoitteeksi olla jokaisen kuukauden seitsemän ensimmäistä päivää ilman nettiä, tähän asti se on onnistunut oikein hyvin. Blogi on siitä, ja monista muista syistä johtuen jäänyt viime aikoina liian vähälle huomiolle. Vaan koirat onneksi eivät. Bordercollie Milo oli meillä viikon hoidossa, en kauheasti ehtinyt kuvata sitä. Milo on ollut meillä niin monta kertaa hoidossa, että sen kanssa ei tule yllätyksiä vastaan. Hauska koira, otan sen mielelläni meille aina välillä juoksuttamaan Nanaa.

Lisäksi kuvioissa on pyörinyt mukana mitä suloisin bolonka/jackrusselinterrieri Bella. Se on kaverini Elinan jo omassa kodissaan asuvan isoveljen koira, mutta on aina välillä Elinalla hoidossa. Bella on mielettömän hauska pikkukoira, todella reipas ja iloinen, mutta uskoo silti kun komennetaan ja ei räksytä tai ole rasittava. Se osaa nuoresta iästään huolimatta paljon temppuja, pysyy hyvin vapaana menossa mukana ja on todella viisas otus.

Nanalle kuuluu samaa vanhaa, se ei tunnu lainkaan käsittävänsä olevan puolen vuoden päästä yhdeksänvuotias. Nyt täällä on hoidossa walesinspringespanieli Charlie, Nana tuntuu suhtautuvan siihen kuin pikkuveljeen. Eilen koirapuistossa Nana ryntäsi urheana pelastamaan Charlien saksanpaimenkoira Ilon liian rajuista leikeistä - vain kurmuuttaakseen itse pikkuwalesia hetkeä myöhemmin. Nana kuitenkin selvästi pitää Charliesta, onneksi. Äsken kolmen tunnin aamulenkiltä palatessamme spanielit leikkivät pihalla, eikä Nana päästänyt pihahdustakaan. Olin ollut siinä uskossa, että se leikkii haukkumatta ja rentona vain unkarinvizsla Batorin kanssa, mutta ilmeisesti Charliekin kuuluu näiden harvojen ja valittujen joukkoon.

Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä: Misty! Olen jo aiemmin maininnut berninpaimenkoira Timon perheeseen saapuneen kultaisennoutajan Mistyn. Se on opaskoirakoulun tuontikoira Norjasta, ja on kasvamassa Timon luona. Siitä tulee isona mahdollisesti opas- tai jalostuskoira, saa nyt nähdä. Olen ulkoiluttanut Mistyä jonkun verran, mutta olen vasta kerran saanut otettua kameran mukaan. Misty on oikein hauska, mutkaton ja helppo pentu. Se tuntuu ymmärtävän lähes kaiken mitä sille sanoo, selvää opaskoira-ainesta siis.

Koiratädin ihmemaassa on kaikki hyvin. Tällä hetkellä onnellisuus tuntuu löytyvän elämän ja omien tunteiden tavallisuudesta ja tasapainoisuudesta. Autokoulu etenee, koirajutut sujuvat ja käyrätorven soittamisellekin löytyy aikaa, kuten myös tallireissuille. Ylioppilaskirjoitukset ovat maaliskuun alun äidinkielen esseekoetta lukuunottamatta ohi, kuten lukiokin. En tiedä vielä mihin haluan opiskelemaan. Kesänkin osalta suunnitelmat ovat täysin auki. Olen kuitenkin opetellut välttämään mitäs sitä tekis elämällään-tyyppistä ajattelua. Minun elämäni ei varmasti ole mikään utuinen, useiden vuosien päässä siintävä asia. Elämäni ovat kaikki ne asiat mitä arjessani teen, ihmiset joiden kanssa vietän aikaa, ja koirat joita ulkoilutan. Jos elämään ei suhtaudu kilpailuna, sitä ei voi hävitä, kuten todettiin erinomaisessa Matka minuksi-dokumentissa.

Hyvää helmikuuta kaikille!