keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Ei täydellisyyttä kukaan oo ees tavoittanu






Kävimme äsken Nanan kanssa kahdestaan metsäretkellä. Vanhuskoiralle tuli vappuna kymmenen vuotta täyteen. Tiettyä rauhoittumista ja tasaantumista on ajoittain havaittavissa, ei onneksi liialti. Olen viime aikoina käyttänyt paljon aikaa vieraiden koirien hieromiseen, enkä voisi olla innostuneempi opiskelija. Varjopuoli on, että voin suoraan myöntää Nanan jääneen vähemmälle huomiolle. Onneksi koiraa anteeksiantavampaa otusta ei ole, ja vietimme tänään mukavan illan metsässä Nanan kanssa.