We have to stick to what we know

Alfons on kaksivuotias labradorinnoutajauros Tapiolasta, vuoden 2016 ensimmäinen lisäys hoitokoiraporukkaan. Olen käynyt ulkoiluttamassa Alfonsia kahdesti, ja tarkoitus olisi jatkaa säännöllistä ulkoilua kevään mittaan. Alfons on innokas, mutta osaa kuitenkin kuunnella mitä sille sanotaan - jopa kahdella kielellä. Alfons ei juurikaan vedä hihnassa tai keksi muitakaan hankaluuksia, ellei se sitten päätä jämähtää nakertamaan keppiä. Bravuureihin kuuluu myös koirakaverien kohdalla jumittaminen, ja portaissa ylöspäin mentäessä hyytyminen. Vauhti alkaa myös vähentyä sitä mukaa, kun kotia lähestytään. Lähinnä Alfons on kiltti ja helppo kaveri, läpeensä hyväntahtoinen ja iloinen pieni koira. 

Uuden koiran kanssa aloittaessa kuluu aina tietty aika, ennen kuin rutiinit muodostuvat ja homma alkaa sujua vaivattomasti. Menin tänään suoraan Alfonsin luota Tapiolaan kahden jo pidempään mukana kulkeneen hoitokoiran luo. Amadeuksen ja Rupertin, kahden cottonin, luona huomasin, kuinka paljon sujuvampaa on vanhojen tuttujen kanssa. Olen kuitenkin innoissani Alfonsiin tutustumisesta, se on mitä suloisin koira ja olen jo kahden lenkin jälkeen ihan myyty. Istuimme tänään meren rannalla nauttimassa auringosta, ja Affe kiipesi syliini rapsuteltavaksi :')

Vietän 1.-7.2. netitöntä viikkoa, sen jälkeen on taas uusi koirakaveri esiteltävänä!

Vakavia koiria ulkoilutetaan

Tämä postaus inspiroi minua jostain syystä todella paljon. Olen jo pidempään miettinyt, että Nanasta ei ole ollut riittävästi kuvia täällä blogissa. Vietän sen kanssa eniten aikaa, ja luonnollisesti se on minulle tärkein kaikista. En silti tule kuvanneeksi sitä niin paljon, kuin muita koiria. Osittain ehkä siksi, koska se on niin itsestäänselvä osa elämääni, etten tajua kuvata rakasta vanhuskoiraani tarpeeksi. Siispä tässä pari päivää sitten ottamiani kuvia Nanasta.

En voi elämältä paeta

En ole pitkään aikaan kirjoittanut tänne mitään kuulumisiani, joten nyt on sen aika. Kameralla kuvaaminen on jäänyt kokonaan, joten luvassa on kännykkäkuvia. Pyrin pitämään blogini esteettisesti mielyttävänä, mutta nyt kovatasoisemman kuvamateriaalin puutteessa päätin, että haluan jakaa nämä kuvat tänne.

Palasin parin kaverini kanssa takaisin partioon, se oli erinomainen päätös. Harrastimme noin kymmenen vuotta sitten partiota, ja nyt palasimme samaan lippukuntaan takaisin. Olimme heti retkellä mukana Nuuksiossa, ja siellä oli hauskempaa kuin partiossa ikinä aiemmin. Iltanuotiolla fiilistely, saunominen, erilaiset leikit, kamiinateltassa nukkuminen, ja jopa kipinämikkona toimiminen, tai perunoiden kuoriminen, olivat todella hauskaa ajanvietettä.

Olen alkanut ottaa aika tarkasti sellaisen linjan, etten ota enää kotiin vieraita hoitokoiria. Nana alkaa olla sen verran vanha ja väsynyt, etten halua rasittaa sitä liikaa. Onneksi koirien hoitamista ei silti tarvitse lopettaa. Alla olevassa kuvassa nukkuvat vuoden ikäinen huskypentu Hiisi, ja sen kaveri bordercollie Kaapo. Olin hoitamassa niitä, aika kului todella nopeasti suloisten koirien kanssa.

Yksi ilahduttavimmista viime aikojen koirakohtaamisista oli jälleennäkeminen saksanpaimenkoira Tinon kanssa. Ulkoilutin sitä säännöllisesti muutama vuosi sitten, ja se on rakas koira minulle. Siksi oli mahtavaa päästä lenkille Tinon kanssa. Vaikka se on selvästi vanhempi ja rauhallisempi, tunnistaa Tinon samaksi koiraksi ihan heti. Ja Tino myös tunnistaa minut, kuten kuvasta voi ehkä päätellä. Kohtaamisemme oli täynnä lämpöä ja riemua, eikä ollut helppo sanoa, kumpi ilahtui enemmän. Jos joku päivä käyn valoisaan aikaan Tinon kanssa lenkillä, aion ehdottomasti ottaa siitä kuvia.

Kävin viime vuoden puolella muutaman kerran lenkillä tämän erinomaisen trion kanssa: reipas tiibetinterrieri Fifty, läpeensä hyväntahtoinen kultainennoutaja Rune, ja hieno vanha havannankoiraherra Lasse. Tällä viikolla pääsin taas tapaamaan näitä kavereita, kun vein ne metsään riekkumaan. Onnistuin hukkaamaan lenkillä yhden kaulapannan, mutta muuten kaikki sujui hienosti. Oli ilo päästä taas tapaamaan tämä vauhdikas lauma.

Kävin tällä viikolla myös Keravalla asti koiranhoitohommissa. Kesältä 2013 vanha tuttu (linkki postaukseen) kettuterrieri Edi on saanut kaverikseen airedalenterrieri Adan, ja lähdin pariksi päiväksi hoitamaan niitä. Nana sai jäädä kotiin, en usko, että se olisi viihtynyt vauhdikkaiden terriereiden kanssa. Aika kului nopeasti, ja minulla on kamala ikävä Adaa (jonka ristin Aatuksi) ja Ediä. Onneksi ne ovat muuttamassa vähän lähemmäksi, joten elättelen toivoa, että pääsen vielä jatkossakin näkemään niitä.

Viimeisenä vielä tärkein kuulumiseni: olen koirahieronnan ylioppilas! ;) Aloitin torstaina vuoden kestävät opinnot Amiedussa, enkä voisi olla tyytyväisempi valintaani. En vielä kirjoita opiskelusta tarkemmin, kun sitä on vasta kaksi kertaa takana. Sen verran osaan kuitenkin nyt jo sanoa, että koen todella löytäneeni jutun, josta haluan tietää kaiken mahdollisen. Muutenkin elämä rullaa mukavasti eteenpäin. En edelleenkään tiedä, mihin haen tänä keväänä, mutta se ei tunnu painostavalta ainakaan vielä.