perjantai 13. heinäkuuta 2018

I think that I belong here


Tsaari oli seurana, kun hoidin viikon verran kaverini leonberginkoira Kyöstiä ja kultainennoutaja Namua. Joukon jatkona ja neljäntenä elukkana oli vielä perheeseen vastikään muuttanut Kelmi-kissa, joten meininkiä riitti. Hyödynsin aktiivisesti tarjolla ollutta autoetua; kävimme koirien kanssa talomuseo Glimsin tiluksilla katsomassa lampaita ja kanoja (Kyösti oli innokkain), Nuuksiossa uimassa (kaikki kolme olivat innokkaita) ja yhteislenkeillä aiemmissa kuvissa esiintyneiden Naava-beauceronin, Kössi-, ja Harri-labradorinnoutajien kanssa. Vaikka viikko oli antoisa, en usko, että ihan heti haluaisin kolmea koiraa itselleni.




Olen onnellinen, että juuri Tsaari toimittaa spanielinvirkaa meillä kotona. Elämä ilman Nanaa on alkujärkytyksen jälkeen alkanut sittenkin oletetusti tuntua elämisen arvoiselta. Ilman koiraa oleminen ei kuitenkaan kutsu minua lainkaan, vaikka koiratta eläminen olisi tietysti helpompaa. Tsaarin oikeat omistajat ja vanhempani onneksi hoitavat mielellään koiraa, joten pääsen toisinaan toteuttamaan itseäni myös ilman spanieliseuraa.


sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Someone I'll always laugh with


Kellon soidessa puoli kahdeksalta loma-aamuna en ollut ihan varma, miksi harrastan koiria, enkä esimerkiksi postimerkkien keräilyä. Tätä yhteislenkkiä Karon kanssa (https://www.instagram.com/karopajari/) on kuitenkin suunniteltu jo Naava-beauceronin kotiutumisesta asti, joten ei auttanut kuin vääntäytyä niin sanotusti ylös, ulos ja lenkille. Tsaari ei meinannut uskoa minun olevan tosissani aamulenkin ajankohdan kanssa, vaan innostui kuitenkin viimeistään Karon tavatessaan lenkkeilystä.



Tekstasin eilen illalla kaverini kanssa ja kerroin pitäneeni vapaapäivän ihmisistä. Introvertti puoleni latautuu, kun saan olla vain itseni kanssa, nautin yksinolosta. Vähintään yhtä paljon nautin kuitenkin samanhenkisestä seurasta, ja sellaista oli tänään tarjolla. Kuvissa esiintyvät vauva (en mä tiedä kuinka vanha, ei kovinkaan) beauceron Naava ja labradorinnoutaja Harri omistajiensa Karon kanssa, sekä walesinspringerspanieli Tsaari. Naava ja Tsaari yllättivät taluttajansa leikkimällä oikein kunnolla, hienoja koiria meillä :)




Kävin toukokuussa valokuvauskävelyllä Nani Härkösen (https://naniannette.fi) kanssa, ja innostuin jälleen valokuvaamisesta. Tänään on ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun julkaisen muita, kuin kännykkäkuvia. Kameraan tarttuminen on tuntunut raskaalta ja turhalta Nanan kuoleman jälkeen. Onneksi elämä jatkuu. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!


keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

But I can show you a better time


Tänne kuuluu parempaa. Nanan kuolemasta on kulunut reilu kuukausi, sen muistotilaisuus on pidetty perheen ja läheisimpien kanssa. En ole vielä valmis ottamaan uutta koiraa, enkä varsinkaan asumaan ilman koiraa. Tsaari-walesinspringerspanieli, Namu-kultainennoutaja, Kyösti-leonberginkoira, Sisu-bordeauxindoggi, Elda-husky ja Minttu-shetlanninlammaskoira ovat toimineet erinomaisina korvikkeina. Voin vakuuttaa, että minulle tulee uusi oma koira välittömästi, kun olen siihen valmis.




Kävimme perheen kanssa viikon reissulla Italiassa, Vico Canneton kylässä. Tsaari meni viikoksi omaan kotiinsa, onneksi meillä on mutkattomat välit sen omistajien kanssa (vaikka he kutsuvatkin koiraa Charlieksi ja minä Tsaariksi). Viikko meni äkkiä, Italia kohteli meitä hyvin. Majoituimme äitini kollegalta vuokrattuun kolmikerroksiseen kivitaloon Casa Vicoon, jonka kattoterassin näkymää olisi voinut tuijottaa viikon. Söimme ja joimme perusteellisesti joka päivä, teimme upouudella vuokra-autolla ekskursioita kaupunkeihin ja pääsimme uimaan paitsi Välimereen, myös Casa Vicon läheltä löytyneeseen vuoristopuroon.






Kotiinpaluu tuntui taivaalliselta, koska kotimatkaan tuli pieni mutka. Meidän oli tarkoitus lentää  maanantaina Linatesta Frankfurtiin, ja sieltä Helsinkiin. Lentomme lähti kuitenkin niin myöhässä Linatesta, että jouduimme jäämään yhdeksi ylimääräiseksi yöksi Frankfurtiin. Lentoyhtiön maksama viiden tähden hotelli huippuaamiaisineen sulatti allekirjoittaneen sydämen, päivä Frankfurtissa sujui hauskasti. (Veljeni, jolta meni maanantain työpäivä sivu suun, ei ehkä pitänyt ekstrapäivää ihan niin hauskana).


Joka tapauksessa Italian reissu oli hauska, olen kiitollinen, että kaikki sujui ilman suurempia ongelmia. Kesälomani on täysin tapojeni vastaisesti hyvin rento. Minua odottaa yksi viiden opintopisteen kiinnostava kurssi ympäristövastuullisuudesta, reissu Tikkakoskelle mummon luo,  yksi partioleiri (https://www.kliffa2018.fi/kliffa/), ja Dresdenissä vaihdossa olevan kaverin moikkaaminen. Parille mökille on kutsu auki, ja olen pyytänyt auton lainaan päästäkseni moikkaamaan kauempana asuvia ystäviäni. Aikatauluttomuudellekin on onneksi tilaa kalenterissani. 

Vapaita päiviä tuli kymmenen viikon työharjoittelun aikana jo hieman ikävä - nyt saan onneksi nauttia niistä ennen kuin syksyn pimeys, ja koulun jatkuminen, vääjäämättä saapuvat luokseni. Loppukevennyksenä vielä Lontoossa majailevalta kaveriltani tullut hauska kuva, sopii hyvin elämänohjeeksi esimerkiksi partiotoimintaan. :)


torstai 10. toukokuuta 2018

Hetkii epävarmoi, yksinäisii

Koiran menettäminen sattuu. Ensimmäisen oman koiran menettäminen sattui ja sattuu minuun enemmän, kuin mikään ikinä ennen. Nana lopetettiin 3.5. 2018 tasan viikko sitten, enkä ole vielä juuri päässyt shokkia pidemmälle surun "käsittelyssä". Topi Linjama kirjoittaa
"Jokin aika sitten juttelin surututkija Mari Pulkkisen kanssa. Hän hylkäsi suoralta kädeltä väittämän "oikeasta suremisen tavasta". Ei ole mitään surun vaiheita, ei ole oikeita tai vääriä tunteita, ei ole tiettyä suremisen kaavaa, ei ole surutyötä, joka hoidetaan alta pois ja jonka jälkeen elämä jatkuu niin kuin ennenkin.
Surusta jää aina jälki, surun kokemus muuttaa ihmistä aina jollain tavalla. Elämä saa uusia merkityksiä, asiat asettuvat uuteen valaistukseen."
Mä en ole vielä valmis lopettamaan suremista, lähinnä koska en ole vielä aloittanut. Kiitos kaikille eri tavoin osaa ottaneille, kiitos, että minun ei ole tarvinnut olla yksin, vaikka Nana pääsi pois.



Elämä onneksi jatkuu, walesinspringerspanieli Charlie - Tsaari on asunut meillä helmikuun lopusta, ja asuu ainakin elokuun loppuun. Lisäksi kultainennoutaja Namu - Misty on ilahduttanut läsnäolollaan, kuten myös wss Hertta. Päivä kerrallaan eteenpäin.

torstai 3. toukokuuta 2018

2006-2018

Maailma pyörii radallaan
Voi kuinka sinua kaipaan
Olet poissa vain pienen hetken
En silti malttaisi odottaa
Tuon tuosta kelloa katson
Aika suorastaan löntystää
Voi kuinka ikävä tekeekään kipeää




1.5.2006-3.5.2018, meillä 5.2.2011-
Kiitos kaikesta Nana <3 

torstai 12. huhtikuuta 2018

Elämä on nuori, kasva isommaks ku sun kuori

Olen ollut nyt kolmisen viikkoa harjoittelussa Espoon aikuissosiaalityön toimistolla nuorten tiimissä, harjoittelu kestää yhteensä kymmenen viikkoa. En osaa tai jaksa kirjoittaa harjoittelustani tässä vaiheessa muuta, kuin että olen viihtynyt. Kesällä odottavat niin Tikkakoski, partioleiri Kliffa (http://www.kliffa2018.fi/) kuin Toscanakin. Syksyllä jatkan opiskelua sosionomiksi; valmistunen jouluna 2019, eli opinnäytetyönkin ehtii vielä tehdä.

Charlie ja Nana jatkavat spanielielämäänsä, minulla on tarpeeksi soitto- ja partiohommia ja käyn aina välillä tallillakin, elämä on hyvällä mallilla.

Tiivistin tänä aamuna joutessani kollaasin heinäkuulta 2016 tähän päivään muutaman kohokohdan.


Pakko oppii sanoon randomeille ei
Ni pystyn sanoon omilleni tottakai

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Kuinka koskaan pystynkään kaikesta kiittämään

Charlie (s. 2014, leikattu walesinspringerspanieliuros) on asunut meillä kolmisen viikkoa, ja on asettunut mukavasti. Nana ja Charlie ovat niin vanhoja tuttuja, ettei niiden yhteiselossa ole ollut hankaluuksia. On ollut helpottavaa huomata vanhuskoiran piristyneen nuorukaisen seurasta. Luonnollisesti Charlie olisi lentänyt kotiinsa, kuten leppäkeihäs lentää, jos Nana olisi vaikuttanut millään tavoin kärsivän spanieliseurasta.


Olen jo useamman vuoden ajan yrittänyt ottaa tiukkaa linjaa sen suhteen, ettei meille tulee enää hoitokoiria, jotta Nana saa viettää eläkepäiviään rauhassa. Nanalle ei ole tehty sydänten ja keuhkojen (kunnossa!) ultraamista lukuunottamatta virallisia terveystutkimuksia, joten en tiedä, mikä kaikki sillä on hätänä. Joka tapauksessa eläinlääkärin (http://www.veterica.fi/) ja osteopaatin (http://www.koiraosteopatia.fi/) kanssa olemme tulleet siihen tulokseen, että Nanalla on selässä spondyloosi, kaularangassa virheasento, takapäässä melko pitkälle edennyt nivelrikko ja yksi sökö polvi. 


Lisäksi Nana on saanut jouluaatosta 2014 alkaen harvajaksoisesti kohtauksia, joita voidaan hyvällä syyllä pitää epilepsiatyyppisinä ja aivoperäisinä. Stressi ja kipu tuntuvat toimivan laukaisevina tekijöinä, joten niitä pyritään välttämään. Nana saa päivittäin riittävästi kipulääkettä, ja tähän väliin haluan lainata Lehtosen Jakkea (https://www.katiska.info/terveys/terveys-yleinen/nivelrikko/):

Useimmilla koiraharrastajilla olisi tarvetta lääkitykselle, mutta nivelrikkoiselle koiralle lääkitys laitetaan kuntoon. Jatkuva kipulääkitys ei ole koskaan täysin riskitöntä, mutta asiat on laitettava vaakakuppiin. Koiraa ei saa altistaa krooniselle kivulle, ja jos lääkitys parantaa koiran elämisen laatua niin paljon, että lopetus ei enää ole vakavasti harkittava vaihtoehto, niin silloin lääkitään. Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen ja koiran kivuttomuus painaa aina vaakakupissa enemmän kuin omistajan lääke- tai lääkärikauhu. 


Näin vain eteenpäin. Nana ja Charlie viettävät rauhallista spanielielämää, Nana vielä vähän Charlieta rauhallisempaa. Nana on ensimmäinen oma koirani, joten en tiedä, miten koirasta luopuminen tapahtuu. Olen kuitenkin kuullut vielä minua vanhemmilta ja viisaammilta koiraihmisiltä, että omasta koirasta ja sen katseesta näkee, kun sen aika on tullut. Uskon näin, Nana lienee ainoa, joka tietää milloin se on nähnyt tarpeeksi tätä maailmaa. Tarina kertoo, Franciscus Assisilaisen ja Lutherin olleen sillä kannalla, että kun aika on, koirat voivat painua vaikka taivaaseen. Uskon myös niin.

torstai 8. maaliskuuta 2018

Muut koittaa käsittää, minulle kaikki on selkeää





Sellainen vesseli muutti meille asumaan, meillä on ollut mukavaa yhdessä.

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Onni vaatii vapautta, vapaus vaatii rohkeutta

Hyvää huomenta. Meille (minulle, asun edelleen vanhempieni luona, joten meille) tulee toinen koira. Se tulee oikeastaan vain hoitoon, vaikka tässä hoitoreissussa on tarkoitus kestää totuttua pidempään. Koirassa ei ole (paljoa) vikaa, kuten ei sen omistajissakaan, vaan silti heidän yhteispelinsä ei tällä hetkellä pelitä. Siispä koira tulee meille oleskelemaan, ja omistajuus säilyy koiran nykyisillä omistajilla, kunnes kuolema heidät erottaa.

Edellisessä postauksessa mainitun Koiratädin ihmemaan viimeisen postauksen piti olla Nanan muistovideo/muu vastaava hässäkkä, mutta mokoma piruparka sen kun elää ja elää, hyvä niin. Nana on nyt yksitoistavuotias, ja jos Jumala suo, sille tulee vappuna kaksitoista vuotta täyteen. Kaikenlaista vaivaa on ollut, ja olin jo melkein luovuttamassa Nanan kanssa kovien kipujen takia. Luottoeläinlääkärimme (kiitos taas Erica) ansiosta koiralla on nyt toimiva lääkitys ja ilmeisen kivuton olo.

Nämä kaksi asiaa ylittivät mielestäni bloggaamiskynnyksen. Ja jos joku luulee, että pystyin olemaan näin kauan ilman blogia, luulee väärin. Aloin kirjoittaa elokuussa 2017 harvajaksoisesti mitä mainioimmassa osoitteessa olevaa blogia: https://naanuonkingi.blogspot.fi/, jonka loin jo alkuvuodesta 2011, kun Nana muutti meille. Naanuonkingi:stä löytyy muutama postaus, jos innokkaimmat fanit haluavat käydä katsomassa. Lisää myöhemmin, Ihmekoirat -blogin Tiinaa lainatakseni "nyt piti vain saada aikaiseksi ja saapua".


Niin ja alussa mainittu toinen koira on blogista tuttu, mutta pitäkäämme sen muuttopäivään 28.2.2018 asti jännitystä yllä. Koska en usko, ennen kuin näen, en yksinkertaisesti uskalla uskoa.