I'm living in a dream that's never ending

Oi, tulin juuri kotiin ihan mahtavalta iltalenkiltä. Olimme meren jäällä lenkillä naapurissamme asuvan vizslanuorukaisen Bátorin sekä Tiian ja Sofin kanssa. Nana innostui jopa leikkimään Bátorin kanssa, suhteellisen historiallista koska se ei kyllä yleensä leiki muiden kanssa. Sofi ei ihan uskaltanut ruveta painimaan pitkäkoipisen vizslan kanssa, mutta ei se kyllä myöskään ollut peloissaan. Tuossa melkein vuoden vanha kuva Bátorista leikkimässä Tepon kanssa havainnollistamaan millaisesta kaverista on kyse.

Oli ihanaa kävellä ihan rauhassa jäällä, missään ei nimittäin ollut ketään. Yksi ihminen käveli jossain kaukana otsalamppunsa kanssa, mutta muuten emme nähneet ketään. Ainoa huono puoli oli se ettei jäällä ollut juuri yhtään lunta, joten paikoitellen siellä oli aika liukasta. Tarpeeksi käveltyämme kävimme viemässä Bátorin kotiin ja heidän perheensä lapset syöttivät koirille nameja. B ja N saivat pienimuotoisen noin sekunnin kestäneen riidankin aikaiseksi siitä aiheesta, mutta onneksi kummallekaan ei käynyt mitään. Ihana ihana lenkki, harmi etten ottanut kameraa. Toisaalta oli niin pimeää ettei kuvaamisesta varmaan olisi kuitenkaan tullut mitään. Onneksi kuvasin kuitenkin jo päivällä, koska valo oli ihan mieletön!

Vastavalosuoja olis kiva... Oh well. Aikaisemmin tänään kävin Nanan kanssa eläinlääkärissä, se rokotettiin ja pari viikkoa sitten osumaa ottanut silmä tarkistettiin. Jännä juttu, että Nana painoi viime käynnillä 18,6kg kuten tänäänkin, mutta se näyttää ja varsinkin tuntuu siltä että se olisi lihonut?! :D Se on syönyt raakaruokaa viime punnituksesta asti pitkän tauon jälkeen, onkohan se voinut kasvattaa itselleen sen takia jotenkin mystisesti lisää karvaa? En tajua. No, koira on terve ja voi hyvin, se on tärkeintä. Kotimatkalla eläinlääkäriltä otin Nanasta pari kuvaa kun se piti hauskaa golfkentällä, tässä loput niistä.

I'm still looking up

Minä ja Nana olimme tänään hengaamassa Marin ja ja hänen Milo-bordercolliensa kanssa. Kävimme koirapuistossa, ja siellä oli Tytti-niminen landseer. Milo piti siitä kovasti ja ne leikkivätkin hyvän aikaa. Nana ei tietenkään alentunut moiseen vaan keskittyi ohiajaville autoille haukkumiseen ja rapsuteltavana olemiseen. Vähän sekin yritti jotain leikkimiseen viittaavaa ehkä, mutta lähinnä nuorukaiset saivat leikkiä hippaleikkejä keskenään. Nana kuitenkin poseerasi kauniisti ja oli hauskalla tuulella muutenkin.

Kun olimme puistoilleet tarpeeksi kauan, lähdimme kaupan kautta Marille ja katsoimme Hours-leffan. Paul Walker on ihana ja leffassa oli hieno saksanpaimenkoirakin, eli se oli oikein onnistunut valinta. Milo ei jaksanut ihan koko leffan aikaa nukkua, mutta aika rauhassa se oli. Nana nukkui kuin tukki, välillä sohvalla, välillä puoliksi sylissä ja loppuleffan lattialla. Oli tavallaan tosi outoa katsoa leffaa päivällä, mutta ihan hauskaa vaihtelua ja mukavaa nollausta kaikkien koulujuttujen keskelle. Tänään minulla alkoi koeviikko eikä minulla ollut koetta, siksi saatoimme mennä lenkille keskellä päivää. Kaikkina muina päivinä minulla sitten onkin koe, eli ehkä vähän rankka koeviikko tulossa. Mutta kyllä tämä tästä, kohta se on ohi!

With the heart of a child and the wit of a fool

Timo on jälleen palannut kotiin, en tiedä kuinka pitkäksi aikaa tällä kertaa. Otin sen tänään aamulla mukaan kun lähdin tallille katsomaan kaverini Ronjan ratsastustuntia. Timo osasi matkustaa rauhassa ja tallillakaan se ei aiheuttanut ongelmia. Minulta jäi kyllä tunnin katsominen aika vähiin enkä ehtinyt  valitettavasti ottaa Ronjan tunnista yhtään kuvia. Aikani kului Asterix-nimisen hevosen omistajan kanssa jutellessa, hän näytti minulle kaikki Asterixin kamat jotta löydän ne ensi viikolla kun pääsen ratsastamaan Asterixilla. Ihan huippukivaa, koska minulle on melkein ehtinyt tulla jo tauko ratsastukseen.

Asterix on minulle valmiiksi tuttu hevonen, joten sillä ratsastaminen ei kyllä yhtään jännitä. Päinvastoin, odotan jo ihan innoissani ensi viikkoa. Menemme maastoilemaan, ja Ronja tulee mukaan Antonin kanssa. Aina tallilla ollessani huomaan kuinka paljon kaipaankaan hevosia, varsinkin jotain säännöllistä heppajuttua. Pitää yrittää kehittää jotain, ehkä ensi jaksossa voisin ehtiä taas tapaamaan Cinaa jonain päivänä viikossa kun minulla loppuu kolmena päivänä jo yhdeltä.

Tallilta tultuani lähdin melkein suoraan viemään Timoa kotiin ja samalla reissulla hain Iran lenkille. Iran kanssa oli todella hauskaa kävellä, se on todella kiehtova koira. Se ei oikeastaan osaa ohittaa muita koiria, mutta tänään löysin sen kanssa todella hyvin yhteisen sävelen ja onnistuimme ohittamaan monta koiraa kauniisti. Sain jopa kysyttyä kellonaikaa yhdeltä chow chow'n kanssa liikkeellä olleelta omistajalta niin, että molemmat koirat olivat ihan hiljaa. Pienistä onnistumisista vähän hankalamman koiran kanssa tulee aina hyvä mieli. Huomenna menen taas viemään Iran ulos, saa nähdä onnistuuko se yhtä hyvin kuin tämänpäiväinen. Aion myös olla jopa sosiaalinen ja käydä kahvilla parin tyypin kanssa päivällä. Illalla vien vielä Nanan leikkimään Ilo-sakun kanssa, eli tekemistä riittää. 

Niin paljon, ettei kokeisiinlukemiseen kerta kaikkiaan ole aikaa. Vaikka koeviikko alkaa tiistaina ja tekemättömiä esseitä on ainakin kuusitoista. No, kaikki ajallaan.

Antaa mielenrauhaa, voimia jatkaa

Kävin viemässä naapurissamme asuvan Ira-saksanpaimenkoiran pitkästä aikaa lenkille tänään. Menin sinne suoraan koulusta, mutta hain toki Nanan mukaan. Alkulenkistä kävimme Elfvikin metsässä, Nana sai juosta vapaana. Sen jälkeen hain meiltä kameran ja kävimme vielä kävelemässä ja ottamassa kuvia ennen kuin palautin Iran. Sillä ja Nanalla on hauska suhtautuminen toisiinsa: ne käyttäytyvät aivan kuin toista ei olisi olemassakaan :D Lenkillä jos törmäämme naiset yrittävät suunnilleen syödä toisensa, mutta kun vien ne tuolla tavalla yhdessä kävelemään, ei alun räksytyksen jälkeen ole mitään ongelmia koskaan ollut. Ira on kyllä todella kaunis ja hauska koira! Ja niin tietysti Nanakin ;)

Mahtavaa viikonloppua kaikille! :)

Only miss the sun when it starts to snow

Kävin Nanan kanssa tänään aamulla parin tunnin kävelyllä Villa Elfviikissä ja otin vähän kuviakin. 

Alkulenkistä annoin Nanan juosta vapaana metsässä, se kai jahtasi peuroja tai ainakin kuvitteli jahtaavansa. Sen jälkeen kävimme vielä luonnonsuojelualueella ottamassa vähän kuvia. Ihmisiä ei ollut mitenkään loputtoman paljon liikkeellä, mutta melko kovan pakkasen huomioon ottaen ihan mukavasti. Kuvaaminen onnistui silti helposti, mitä nyt malli alkoi välillä vähän palella kun olin liian hidas kameran säätämisen kanssa.

Eilen en saanut yhtäkään ohitusta onnistumaan, ja olin jo ihan valmis lähettämään Nanan Cesar Millanille ;) Tai no, en ehkä ihan. Onneksi kuitenkin pysähdyin (valitettavasti vasta vähän myöhemmin) ajattelemaan asiaa, ja tajusin miksi Nana ei osannut ohittaa koiria. En tajua miten en tullut ajatelleeksi asiaa, mutta syy oli niinkin yksinkertainen, että Nanalla oli liikaa energiaa. Se on ollut nyt pari päivää saikulla satutettuaan oikean silmänsä perjantaiaamuna. Kävimme lääkärissä eikä siinä ollut mitään vakavaa, ihan pieni naarmu sarveiskalvossa. Antibiootin Nana sai, ja lenkkeili pari päivää hihnassa. Tänään päästin sen juoksemaan ja "kuin ihmeen kaupalla" kaikki lenkin ohituksen onnistuivat.

Hieno Nana ja hieno lenkki, minulle jäi todella hyvä mieli. Meidän piti tavata Iloa juuri perjantaina, mutta se siirtyi sitten sattuneista syistä ensi viikolle. Minulla on enää yksi viikko koulua ja sitten alkaa koeviikko, mukavaa vaihtelua. Toisaalta minusta tuntuu että koulu juuri vasta alkoi, enkä oikeastaan kaipaa varsinaisesti katkoa arkeen. En ole myöskään lainkaan ehtinyt vielä valmistautua kokeisiin, joten saa nyt nähdä mitä tuosta koeviikosta tulee.

So fair, so bright, so blue the sky

Tänään oli hieno lenkki Nanan kanssa. Niin paljon valoa, onnistumisen riemua ja hihnan perässä juoksemista. Vasta näin jälkikäteen kuvia katsoessani tulin ajatelleeksi, että tuollaisessa kohtaa noutoleikkien leikkiminen voi ehkä näyttää pahalta jonkun mielestä kun on tie ihan vieressä. En tullut edes ajatelleeksi asiaa lenkillä, koska minulle on niin itsestäänselvyys että Nana juoksee vain tasan sinne mihin narun heitän ja palauttaa sen suoraan minulle. Yhtään villimpää tai vieraampaa koiraa en tuollaisessa paikassa leikittäisi.

Kuulun facebookissa Pääkaupunkiseudun pentutreffit-ryhmään, koska Tarmon ja Timon pentuaikoina kävin paljon pentutapaamisissa. Olen monta kertaa harkinnut ryhmästä poistumista kun ei minulla mitään pentua ole kuvioissa, mutta söpöjen pentukuvien takia en ole onneksi vielä sieltä lähtenyt. Eilen sinne nimittäin jätti deitti-ilmoituksensa 11vko saksanpaimenkoiraherra Ilo, joka sattuu asumaan ihan meidän naapurissamme! Kommentoin Ilon julkaisuun jotain siitä, että samalla suunnalla asumme ja voisin joskus hoitaa/lenkittää pikkumiestä. Tänään sitten sattumalta kun olin Nanan kanssa kävelemässä, bongasin Ilon pihaltaan ja menin juttelemaan omistajan kanssa.

Olin hiukan skeptinen ensin Nanan suhtautumisesta pikkupentuun, mutta vanha koirakin oppii uusia temppuja: Nana alkoi leikkiä Ilon kanssa! Nana ei oikeasti _ikinä_ leiki muiden kanssa, koska se onnistuu räksyttämisellään säikyttämään aina muut pois. Ilo oli kuitenkin tarpeeksi reipas ja iloinen kaveri eikä säikähtänyt Nanaa. Koirat leikkivät ihan jonkun aikaa, mutta en ottanut niistä kuin yhden kuvan. Tuli mieleen vähän aikaa sitten näkemässäni Secret life of Walter Mitty-leffassa ollut hieno viisaus:

"If I like a moment, for me, personally, I don't like to have the distraction of the camera. I just want to stay in it."

Tuota tulee ajateltua liian vähän. Joskus on ihan hyvä antaa olla, lakata murehtimasta niitä täydellisiä kuvia ja vain nauttia siitä mitä ikinä tekeekin. Totta kai on kivaa olla kuvia ja muistoja tärkeistä jutuista, mutta välillä kannattaa miettiä onko tärkempää muistaa tämä hetki vai saada siitä kuva. Tähän loppuun sopii mielestäni erinomaisesti tämä (ehkä hiukan kärjistetty) video, jossa on tärkeä sanoma.

Kun sä löydät syyn elää, ni sit on syytä elää

Tänään meillä oli vähän sosiaalisempi aamulenkki kuin normaalisti. Minulla on ollut joskus kauan kauan sitten hoidossa mitä hauskoin ja kaunein walesinspringerspanieli nimeltään Hamppu. Kaivoin facebookista tämän ah-niin-hienon kuvan siltä hoitoreissulta:

Sain tuossa joku aika sitten tietää, että se asuu nykyään melkein meidän naapurissamme. Niinpä sovimme Hampun omistajan kanssa, että menemme lenkille yhdessä ja nyt tuo päivä koitti. Tapansa mukaan Nana räksytti ensin Hampulle, mutta kun olimme hetken kävelleet se jätti Hampun rauhaan ja hetken päästä ne kirmailivat metsässä vapaana.

Kävelimme suunnilleen pari tuntia ja juttelimme paljon, sain tällä hetkellä todella tärkeitä näkökulmia soittojuttuihini. Niinpä en oikein ehtinyt keskittyä kuvaamiseen, mutta otin kuitenkin yhden yhteiskuvan koirista. Ensin meinasin laittaa vain tuon alemman kuvan tänne, mutta sitten tajusin että en ole muistaakseni koskaan laittanut tänne ennen ja jälkeen kuvia. Mielestäni niitä on todella mielenkiintoista katsella muiden blogeissa, joten here goes. Kamera oli taas Nikon D300S, objektiivi Nikkorin 50mm f/1.4G, suljinaika 1/400, aukko eli f/2.2 ja ISO-arvo 200 jos joku on kiinnostunut. Muokkaamiseen käytän iPhotoa, Lightroom (ehkä 4?) on ollut hankintalistalla kauan, kokeiluversiosta pidin kovin.

Ennen

Jälkeen

Aamun jälkeen en olekaan vienyt Nanaa, koska olin ensin serkkuni 18v-synttäreillä ja tein vielä siellä vieraiden (ja päivänsankarinkin) lähdettyä enkunesitelmän huomiseksi. Onneksi isä kävi Nanan kanssa iltapäivällä lenkillä. Ajattelin lähteä kohta vielä iltalenkille, mutta ulkona on sen verran pimeää etten viitsi enää ryhtyä kuvaamaan. On kuitenkin ihanaa ettei pimeys ole niin totaalista, lumi on mahtava valonlähde. Täydellistä että pakkaset jatkuvat, Nana tykkää todella paljon lumesta ja minä pidän siitä ettei koira tule enää likaiseksi lenkeillä. Paitsi jos katsoo tarkasti tuota ennen-kuvaa, huomaa että Nana onnistui pakkasesta huolimatta löytämään mutaa tassuihinsa jostain aamulla. Ensi viikolla on ehkä jopa liikaa ohjelmaa, mutta toisaalta pelkästään kivoja juttuja joten en valita.

But without you I'm incomplete

Muumipapan urotyöt on mahtava kirja. Sieltä löytyy seuraava Juksun pohdinta: "Kyllä te vietätte elämää! Korjaatte, puuhaatte ja hypitte aamusta iltaan. Mokoma hosuminen voi olla vaarallista. Johan sitä masentuu kun vain ajatteleekin kaikkia niitä, jotka tekevät työtä ja raatavat, ja mitä hyötyä siitä muka on. Eräs sukulaiseni luki trigonometriaa tuntokarvansa lerpalleen, ja kun hän oli oppinut kaiken, tuli Mörkö ja söi hänet suuhunsa. Joopa joo, Mörön vatsassa hän sitten lojui niin erinomaisen viisaana!"

Niin. Olen aiemminkin puhunut tästä aiheesta blogissani, mutta puhun taas. Varsinkin näin arjen alkaessa moni tuntuu keskittyvän siihen, mikä on kurjaa ja huonosti (minä myös!). Koulua on liikaa, valoa liian vähän, koira ei tajua ja kaverit ovat ärsyttäviä. Se ei auta oikeastaan juuri mitään, päinvastoin. Vaikka on vaikeaa ajatella positiivisesti, kannattaa edes yrittää. Tehdä niitä asioita joista pitää, kehua ihmisiä ympärillään ja auttaa niitä jotka apua tarvitsevat. Itselleen voi saada niin kovin paljon hauskemman ja helpomman olon ihan vain sillä, että lakkaa hetkeksi ajattelemasta kaikkia huonoja asioita ja keskittyy hyviin.

Elämä ei kuitenkaan niin loputtoman kauaa kestä, joten sitä ei kannata käyttää turhaan murehtimiseen, ei liikaan kiireeseen tai turhien asioiden tekemiseen. Toinen tärkeä pointti on kuitenkin myös se, että ei kannata olettaa elämän olevan jotenkin käsittämättömän siistiä koko ajan. Mielestäni on tärkeää oppia sietämään arkea, oppia arvostamaan omaa ihan tavallista elämää ja löytää pienet ilot sieltä. En ole mitenkään loputtoman taitava siinä itsekään, mutta ainakin ilokseni olen saanut huomata kehittyneeni tällä alueella.

Kaiken tämän positiivisuuslätinän jälkeen aion kyllä ihan varmasti todeta, että haluaisin pakkasta ja lunta tänne meillekin. Tilanne on onneksi parantumassa, joten ehkä loppuviikosta ja ensi viikolla blogin puolella saadaan nähdä vähän lumisempia kuvia.