sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Ensin kiitokset kaikesta


Kaverini Reetan leonberginkoira Kyösti kasvaa - ei voi sanoa, että hitaasti, mutta ainakin varmasti. Yritin jossain välissä lähteä viemään Kyöstiä meiltä kotiinsa, meinasi jäädä yritykseksi. Lopulta pitkien päiväunien jälkeen sain pikkukoiran innostumaan kotimatkasta. 

Hieno pentu, sen kanssa on ilo viettää aikaa.



Rikkaus koiratädin silmin


Olen herkkä heräämään aikaisin ilman ulkoista syytä. Vietin hiljaista heinäkuun aamua selailemalla facebookin etusivua. Silmiini osui fb-kaverini jakama postaus otsikolla V*tun köyhyys. Kiinnostuin erinomaisesti laaditusta otsikosta, ja luin tekstin. Aiheena oli köyhyys, se, millaista on olla köyhä. Saatanan näivettävää kuulemma, enkä epäile.

Nimimerkki TJ SAVOLAINEN kommentoi mielestäni ansiokkaasti: "Jos ei ole rahaa viedä lapsia kalliille kesälomalle ja joutuu ”tyytymään” kotimaan (ilmaisiin) tekemisiin, ei minusta se ole materialistista köyhyyttä vaan hengen köyhyyttä. Näin joutuu moni ihan tavallinen palkansaajakin tekemään – ei vain tuilla eläjät. Tai jos ei ole varaa ostaa lapselle kalliinta mahdollista kännykkää tai merkkivaatteita. Ns. suuripalkkaisia työntekijöitäkin kadehditaan, mutta samalla ei siten muisteta, että heidän palkastaan menee se 30 – 40 % veroa, millä kustannetaan yhteiskunnan palvelut. Vielä saman verranko pitäisi viedä? Minusta se taas on ahneutta ja ajattelemattomuuta."

En tiedä köyhyydestä yhtään mitään, vaikka tilini on lähinnä tyhjä. Käyttötilille nimittäin taatusti ilmestyy rahaa täysin ilman omaa ansiotani, jos pyydän vanhemmiltani. Säästötililläni on rahaa, koska valtiokonttori on suuressa ystävällisyydessään "korvannut" kärsimykseni. Valitettavasti kokemani kärsimyksen hinta on sellainen, ettei sitä korvata millään summalla. Rahat säästötililläni tuntuvat irvokkaalta kiusanteolta, eikä niiden käyttäminen ole minulle yksinkertainen tai iloinen asia.

Olen paperilla niin stereotyyppinen onnellinen ja etuoikeutettu ihminen, että melkein itkettää. Olen kuitenkin päättänyt itkeä ilosta, jos täytyy itkeä, koska minä olen onnellinen. Syy onnellisuuteeni ei ole raha, eikä edes se, ettei sitä ole liian vähän. Tiedostan, että olen etuoikeutettu. Tunnistan ja tunnustan sen puolen itsessäni, tilanteeni suorastaan mylvii keskiluokkaisuuttaan. Asun vanhempieni luona erillistalossa Espoossa. Säveltäjäisäni ja pianonsoittoa opettava äitini elättävät minut, en maksa asumis- tai ruokakustannuksiani. 

Kerran ihminen, jota pidän suuressa arvossa, otti asiakseen kertoa minulle, että olen snobi. Kai hän sitten luuli, etten tiennyt sitä.

Olen onnellinen - onnellinen! - ihminen, enkä pyydä sitä anteeksi. Olen vastikään saanut koottua tänne blogiin esittelyni muotoon, johon olen tyytyväinen (linkki). Siellä on kymmenen asiaa, joista olen kiitollinen. Ne vaativat hieman avaamista, joko tullakseen ymmärretyksi, tai jotta väärin ymmärtäminen voi alkaa.

Hyvät lukijat, tätä on rikkaus koiratädin silmin.



1. VAPAAEHTOISTYÖ


Tein lapsena Hembölen kotieläinpihalla vapaaehtoistöitä. Olin serkkuni kanssa ala-asteikäisenä oppimassa, miten eläinten kanssa toimitaan turvallisesti. Tekemisen ilosta ja riemusta, ilman palkkaa. Vapaaehtoistyö ei tässä tapauksessa poikinut työhaastattelua, vaan työpaikan, jonne oli aina ilo mennä.


Kyl työ (tässä tapauksessa lammas) tekijääse neuvuo

2. OMA KOIRA


Helmikuussa 2011 Apulassa kotia metsästänyt Nana muutti meille. Alunperin maksuton sika säkissä ei ole tullut kalliiksi, rahaa menee lähinnä ruokaan ja satunnaisiin korvatulehduksiin.


Edullinen

3. UUDET KOKEMUKSET


Howth, Dublin, kesäkuu 2016 Tiian kanssa

Ulkomaille matkustaminen on etuoikeus, kuvassa olevan reissun kokonaisbudjetti oli 620e. Asia, josta olen kiitollinen, ovat uudet kokemukset. Niitä on ollut monta kotimaassakin. Myös maksuttomia.


4. KOIRANPENNUT




Tarina ylläolevan kuvan takana: 

Pysäytin vastaan tulleen naapurin ja kysyin, saanko ottaa hänen pennustaan kuvan. Loppu on historiaa. 

Ihailen koiranpentuja facebookin koiraryhmissä, nautin muiden ihmisten koiranpennuista. Omaa en voisi kuvitella ottavani tässä elämänvaiheessa, vaan toivottavasti joskus vielä saan kokea senkin. Ja jos vielä oikean ihmisen kanssa, niin aina parempi. (Jos joku miettii, niin kyllä, sama vastaus ihmispentukysymykseen.)


5. HOITOKOIRAT



Hyväuskoinen tulonlähde 

(ihmekoirien inspiroima kuvateksti, kiitos!)

Olen yrittänyt monta kertaa ottaa tiukan linjan sen suhteen, että en ota enää uusia hoitokoiria. Tai hoitokoiria kotiin. Se ei ole toistaiseksi onnistunut. Sen sijaan on alusta asti ollut selvä asia, että en käytä rahaa hoitokoiriini. Matkalla koiratädin ihmemaahan en välttämättä saanut palkkaa, koska en halunnut sitä, eikä raha merkinnyt minulle mitään. Myöhemmin hoitokoirista tuli erinomainen tapa ansaita rahaa. Hyötyjen ja haittojen ollessa tasapainossa on hyvä tehdä töitä.


6. ILO



Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset


Helmikuu 2013: 

"Alepalla oli ilmoitus, että annetaan mikro. Hetken mielijohteesta päätin soittaa ja kysyä asiasta, mikä nauratti ystäviäni niin paljon, että mikroaan pois antava ihminen alkoi jo epäillä kyseessä olevan pilasoitto. Näin ei kuitenkaan ollut, ja nyt olen sitten tuore (ja onnellinen!) mikronomistaja :)"



7. MUSIIKKI, YSTÄVYYS





Musiikin harrastaminen on etuoikeus (linkki), joka on tuonut elämääni paljon. Olen kiitollinen kaikille minua opettaneille muusikoille. Haluan myös kiittää vanhempiani ja isovanhempiani taloudellisista ja henkisistä ponnisteluista harrastukseni eteen, yksin en olisi pystynyt. 

Ystävyys ja musiikki kulkevat käsi kädessä elämässäni, mutta minulla on ollut etuoikeus ystävystyä myös ihmisten kanssa, jotka eivät ole muusikoita. En ylety laittamaan kuvaa kenestäkään muusta kuin Sauronista, koska kaikki ystäväni ovat minulle rakkaita.


8. YHTEISÖLLISYYS, OPPIMINEN


Ensimmäinen on kokemukseni mukaan tärkeää kaikille ihmisille, toinen useimmille. Elementteinä itsessään maksuttomia, toteutus vaihtelee.


9. LUOTTAMUS, PERIKSIANTAMATTOMUUS, fanityttöys




Poseeraan tässä kuvassa yo-lakki päässä. Ylioppilaaksi kirjoittaminen on etuoikeus. Omalla kohdallani ylioppilaslakki symboloi periksiantamattomuutta. Kävin lukion(kin) aikana läpi rankkoja asioita, ja ylioppilaskirjoitukset olivat painua taka-alalle. Kiitos koulukavereideni, Tapiolan lukion opettajien ja vanhempieni, sekä oman synnynnäisen periksiantamattomuuteni, minusta tuli ylioppilas. Kuvassa olevan koirani katse kertoo minulle luottamuksesta, eikä sitä saa rahalla. Fanityttöys tarkoittaa, että ihailen suuresti tämän kuvan ottanutta valokuvaajaa, Nani Härköstä. 


10. HEVOSET





Kirjoitin luonnosvaiheessa, että "köyhäilyheppailu paras heppailu, muutakin koettu, mutta köyhäilyheppailu paras", ja se on hyvin kirjoitettu. Tarkoitan, että olen saanut tärkeimmät kokemukseni hevosten kanssa juuri tuon hevosen, Wäiskin, kanssa. En ole ikinä maksanut Wäiskin kanssa toimimisesta mitään matkakuluja, verta, hikeä ja kyyneliä lukuunottamatta.


LOPUKSI



Minulla ei ole suuria summia rahaa takataskussa. Eikä edes säästötilillä, ja kuvotus hankaloittaa siellä olevien rahojen käyttöä. 

Olen hakeutumassa sosiaalialalle töihin, koska saan voimaa ihmisistä. Joku voisi sanoa, että tuollaista työtä tekemällä ei pääse rikastumaan. 

Rohkenen olla eri mieltä.








Lähteet: 

Helena Kuisma: Miu omast elämästäi. Koonnut Rauno Pärssinen. (1996)

elämäm kova koulu


30.7.2008




torstai 9. kesäkuuta 2016

Life is good and that's the way it should be

Olen tehnyt linjauksen, että en ota enää meille kotiin hoitokoiria. Nana on jo kunnioitettavassa kymmenen vuoden iässä, ja on totisesti ansainnut rauhalliset eläkepäivänsä ja stressivapaan kotipesän. En kuitenkaan ole lopettanut muiden ihmisten koirien ulkoiluttamista, ja näillä lenkeillä Nana tuntuu viihtyvän. Huomasin eilen kalenteriani katsoessani, että minulla on seuraavana päivänä ulkoilutettavana neljä vierasta koiraa. Se oli bloggaamiskynnyksen ylittävä havainto.


Aamu alkoi lenkillä Rippe-bretonin ja Nanan kanssa. Rippe on kaikista tapaamistani hoitokoiristani ehdottomasti haastavin, se ryntäilee ympäriinsä ja sekoaa täysin, kun vastaan tulee vieras koira. Olen kuitenkin löytänyt aika hyvin yhteisen sävelen Ripen kanssa, ja aamulenkki oli yllättävän leppoisa. Rippe muunmuassa ylitti itsensä, kun muutaman metrin päästä käveli vieras koira, eikä Rippe inahtanutkaan.


Päivällä lähdin pyöräilemään kohti Tapiolaa ulkoiluttaakseni kaksi coton de tulearia. Ulkona oli ihan tajuttoman kova tuuli, eikä nahkatakki todellakaan lämmittänyt tarpeeksi. Jotenkin sitä tulee ihminen ajatelleeksi, että kesäkuussa selviää vähän vähemmällä varustuksella, mutta ei... Jaksoin silti yrittää hymyillä. Edes vähän. Blogin takia.


Amadeus ja Rupert ovat olleet välivuoteni piristys, olemme ulkoilleet viikottain. Ne olivat jälleen vastassa yhtä hyväntuulisina, kuin yleensäkin. Leikkasin ensin Amadeuksen ja Rupertin kynnet, mistä ei poikkeuksellisesti syntynyt juurikaan vastarintaa. Lenkki sujui mukavasti, vastaan ei tullut ketään ja Ruupe sai viilettää vapaana. Nahkatakissa väriseminen ei välttämättä ollut se ykkösjuttu tänään, mutta ainakin sää oli tarpeeksi viileä, että toisinaan hieman laiskemmanpuoleinen Amadeuskin jaksoi ulkoilla reippaasti.


Seuraavaksi oli ulkoilutusvuorossa kaverini leonberginkoira Kyösti. Kävin ensin Kyöstin kanssa ulkoiluttamassa Ripen, eikä pentukoira ollut millänsäkään Ripen sähläämisestä. Kyösti ottaa ylipäätään asiat rauhallisesti olematta flegmaattinen. Se innostuu menemättä kierroksille, ja antaa tehdä kaikki hoitotoimenpiteet moitteettomasti. Laatuyksilö siis. Vauva pääsi Rippe-lenkin jälkeen ottamaan päiväunet meille, eikä vieraassa paikassa rauhoittumisen kanssa ollut mitään ongelmaa. Seuraavaksi lähdimme Nanan ja Kyöstin kanssa metsälenkille. Nana yllätti minut (ja varmaan itsensä) leikkimällä Kyöstin kanssa, lenkki oli kaikenkaikkiaan varsin onnistunut.




Tänään oli ilahduttavan koirapainotteinen ja rento päivä. Muutenkin elämä tuntuu helpolta, kevään stressi pääsykokeineen on vihdoin ohi, ja on helppoa nauttia elämästä koiratädin ihmemaassa.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Silloin on arki kuin juhlaa vain









Tämä on Kyösti. Kyösti on kymmenen viikkoa vanha leonberginkoira. Kävin tänään Kyöstin kanssa ajamassa bussilla pari pysäkinväliä, ja hengailimme pihalla vähän aikaa. Sen jälkeen Kyösti olikin valmis vetämään sikeitä pari tuntia. Viehättävä pieni karhunpentu, siitä tulee hieno. Se on jo hieno. Kyösti asuu edesmenneen berninpaimenkoira Timon kodissa, ja muistuttaa monilla tavoilla Timppaa. Onneksi Kyösti saa olla sellainen kuin on, eikä sen ole tarkoitus korvata tai korjata ketään eikä mitään. Odotan innolla, millainen otus Kyöstistä kasvaa. Minut on valjastettu "pojan kasvattajaksi ts. sosiaalistajaksi", ja otan pestin ilolla vastaan.

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Ei täydellisyyttä kukaan oo ees tavoittanu






Kävimme äsken Nanan kanssa kahdestaan metsäretkellä. Vanhuskoiralle tuli vappuna kymmenen vuotta täyteen. Tiettyä rauhoittumista ja tasaantumista on ajoittain havaittavissa, ei onneksi liialti. Olen viime aikoina käyttänyt paljon aikaa vieraiden koirien hieromiseen, enkä voisi olla innostuneempi opiskelija. Varjopuoli on, että voin suoraan myöntää Nanan jääneen vähemmälle huomiolle. Onneksi koiraa anteeksiantavampaa otusta ei ole, ja vietimme tänään mukavan illan metsässä Nanan kanssa.



tiistai 19. huhtikuuta 2016

Ei menty rikki mistään, tai niin me väitettiin





Pikkuspanieli saapui meille taas viikoksi hoitoon, minulla oli ollut sitä ikävä. Tänään päivällä Charlien juoksukaveriksi pääsi kaverini Reetan luona majaileva kultainennoutaja Namu. Hölmöjen lapsikoirien telmintää katsellessa oli helppoa olla tässä hetkessä. Pääsykokeisiin valmistautuminen ja moni muu asia stressaa minua niin paljon, ettei edes koirien kanssa oleminen ole onnistunut luomaan toivottua rauhaa. Tänään osasin olla hetken läsnä, kiitos siitä näille kahdelle.




Nanalle kuuluu vaihtelevaa, lähinnä hyvää. Seniorikoira (parin viikon päästä 10v?!) on kulkenut reippaana mukana yhteislenkeillä, mutta saanut myös nauttia laatuajasta kahdestaan minun kanssani. En ole saanut kuvattua sitä kameralla, mutta tässä onneton kännykkäkuvakollaasi. Nanan lisäksi siinä esiintyvät Hiisi-husky, Elsa-westie, Sofi-seropi, Alfons-labbis ja coton de tulearit Amadeus ja Rupert.

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Spanielielämää

Edellisessä postauksessa mainittu uusi koirakaveri on norwichinterrieri Celia, siitä minulla ei ole vielä kuvia. Sen sijaan tässä postauksessa esiintyy pieni walesinspringerspanieli Charlie, joka tuli meille hoitoon muutamaksi päiväksi. Olen tutustunut Charlieen sen ollessa vasta juuri luovutusiän ohittanut pieni rääpäle, joten meillä synkkaa hyvin. Tunnemme toistemme mielenliikkeet kiitettävästi, eikä kummankaan osapuolen tarvitse jännittää. Nana on tuntenut pikkuwalesin yhtä kauan kuin minä, eikä ärsyynny siihen juuri koskaan. Spanielinmielisinä Charlie ja Nana tuntuvat ymmärtävän toisiaan, ja niiden yhteiselo sujuu vaivattomasti. Välillä ne intoutuvat leikkimään yhdessä.

Olen huomannut, että minulle on tullut koiria kuvatessani liian tärkeäksi se, että koirat näyttävät hyviltä. Arjen tallentaminen sellaisena, kuin se on, on jäänyt oikeastaan kokonaan. Päätin tänään aamulenkillä korjata tilanteen. Poseerauskuvilla on aikansa ja paikkansa, eivätkä spanielit näissä kuvissa ole edustavimmillaan. Aina ei kuitenkaan tarvitse olla edustava. Olen tyytyväinen näihin kuviin ja molempiin koiriin, oli rentouttavaa vaihteen vuoksi ottaa toisenlaisia kuvia.

Charlien luoksetulot ovat vauhdikkaita, vaikkakin tapahtuvat lähinnä viipeellä

Alkulenkistä Nana joutui olemaan hihnassa, vaikka pikkuwalesi viipotti vapaana

Lopulta Nanakin pääsi irti, ja meni tietysti heti lumihankeen kiemurtamaan

Tähän tiivistyy jotain olennaista Charlien olemisesta, se on vähän säikky ja usein varuillaan

Nanan käsitys leikkimisestä, Charlie ei taida olla ihan varma tästä hommasta

Sujunee portaiden kipuaminen noinkin

Ylväs Nana tähystämässä

Charlie ei uskaltanut kävellä vallihauduan yli vievää lankkua...

... vaan onneksi Nana oli näyttämässä mallisuorituksen

Charlie tunkee usein vapaana kiinni Nanaan, vaikka voisi kulkea missä vain muuallakin