True love is written in the stone

Stall Sandbackenin tallikoira Rasmus (joka on ollut täällä ennenkin, vanhat postaukset 1 ja 2 jos joku on kiinnostunut) tuli tänne viikonlopun ajaksi hoitoon. Se on kyllä todella hauska otus, komea ja ystävällinen. Olen maininnut tästä asiasta ennenkin, mutta sanon nyt vielä että on aina kiva saada samoja koiria uudestaan hoitoon. Kun koira ja sen tavat ovat tuttuja, on hoitojakso mukavan rento ja stressitön kaikille. Otan silti yhä uusia koiria toisinaan tänne hoitoon, en edes ihan tiedä miksi.

Ainakin siksi, että pidän erilaisten koirien kuvaamisesta ;) Lisäksi haluaisin tutustua mahdollisimman moneen koiraan, jotta saisin omakohtaista käsitystä siitä miten erityyppiset koirat toimivat ja opin itse aina vain paremmin ja paremmin toimimaan erilaisten koirien kanssa. Tiedän myös kuinka tuskaista on etsiä koiralle hoitopaikkaa kun mistään ei tunnu löytävän ketään jolle uskaltaa koiransa antaa, joten olen mielelläni avuksi ihmisille. Nanankin on hyvä olla muiden koirien seurassa ettei se kokonaan ehdi unohtaa miten tulee käyttäytyä. Hoitokoirien pitäminen on siitäkin kivaa, että minun tulee käytyä pidemmillä ja vaihtelevimmilla lenkeillä. 

Olen käynyt tässä parin kuukauden ajan joka keskiviikko Rasmuksen tallilla ratsastamassa Cina-nimisellä puoliverisellä. Olemme käyneet erimittaisilla maastolenkeillä, ensimmäistä kertaa lukuunottamatta aina ilman satulaa. On ollut ihan uskomattoman hienoa saada nauttia niin kiltin ja luotettavan hevosen seurasta kuin Cina. Se on mahdollisesti kiltein hevonen, jonka olen ikinä tavannut. Ehdin aikaisemmin käydä tallilla keskiviikkoisin, koska minulla oli vain aamulla yksi tunti koulua tyhjän lukujärjestyksen takia. 

Nyt lukujärjestykseni muuttuu niin, että en valitettavasti enää ehdi valoisana aikana Veikkolaan asti. Olen miettinyt, että jos jostain täältä läheltä (asun Espoossa, Laajalahdessa) löytäisin maastoilukaverin, alkaisin mielelläni käydä tallilla. Pitää tutkia mistä löytyisi omistaja joka haluaisi antaa hevosensa vaikka kerran viikossa maastoreissulle kanssani. Olen kokenut maastoilija ja pärjään hankalammankin hevosen kanssa, mutta mielummin etsin nyt rohkeaa ja maastoilusta nauttivaa kaveria. Jos jollain on ideaa mistä tällaisen hevosen löytää, niin llinjama@gmail.com saa laittaa sähköpostia, kerron siellä sitten enemmän ratsatushistoriastani. Tässä vielä loppuun kuva Cinasta kun olin tämän viikon keskiviikkona toistaiseksi viimeistä kertaa tammaa tapaamassa. Varmasti tapaamme vielä, sen omistajakin jo lupasi että olen aina tervetullut ratsastamaan Cinalla.

<3

Who's gonna push you through heavy days?

1/13, f2, ISO 640

Minun piti ehtiä lenkille Marin ja Milon kanssa, mutta niin ei käynyt joten tallustin Nanan kanssa kahdestaan autiotalolle ja takaisin. Ajattelin, että nyt on liian pimeää kuvata. Sitten totesin taas, että tällaista tulee olemaan lumentuloon asti, joten parempi vain yrittää sopeutua. Nana oli kovin kärsivällinen malli. Hukkasin linssinsuojukseni tuolla pimeässä, toivottavasti se löytyy huomenna kun on taas valoisaa. Tänään ei ole otsikosta huolimatta ollut mitenkään rankka päivä, alistuin vain vihdoin kuuntelemaan Turisaksen uuden albumin. Minulla on valitettavasti ikävä muutamia ihania ihmisiä. Mutta kyllä tämä tästä, aika tuntuu kuluvan ihan käsittämätöntä vauhtia.

1/13, f/2, ISO 400

1/13, f/2, ISO 200

1/125, f/2, ISO 640

1/13, f/2, ISO 640

Muistan muuten joskus joistain blogeista lukeneeni lauseen "Blogger pilas laadun :((((((", ja muistan ihmetelleeni mistä nämä ihmiset mahtavat puhua. Tänään sen kuitenkin tajusin, koska esimerkiksi tuon ensimmäisen kuvan blogger yritti ladata tuollaisena esille:

En tajua miksi, en tajua miten, mutta latasin nämä kuvat ensin facebookiin yhteen ryhmään ja sitä kautta sitten tänne. Merkillisiä asioita tapahtuu! Laitoin jokaisen kuvan kuvatekstiin kuvaustiedot jos ne vaikka auttaisivat tai inspiroisivat edes yhtä pimeässä kuvaavaa ihmistä. Ensimmäinen luku on suljinnopeus, toinen aukko ja kolmas ISO-arvo. Koska suljinaika oli noin pitkä (eli luku pieni), en kuvannut käsivaralla, koska kuva olisi silloin ehtinyt heilahtaa. Toivoin koiran pysyvän paikoillaan, kuten kävi, ja pidin kameraa aina jollain korokkeella koiran korkeudella. Esimerkiksi pyöräteline ja sillan kaide toimivat erinomaisesti tässä tehtävässä.

The truth will set you free

Pari tuntia sitten Milo lähti kotiin, kävin vielä juuri ennen sen lähtöä metsälenkillä koirien kanssa. En usko, että Nana varsinaisesti jää kaipaamaan Miloa, mutta minä ainakin jään. Saan koiranpitooni aina ihan uutta ryhtiä kun täällä on hoitokoira, käyn pidemmillä ja vaihtelevemmilla lenkeillä kuin vain Nanan ollessa kotona. Toisaalta kun tiedostan asian, voisin ehkä yrittää vaikuttaa siihen.

Haluaisin kovasti myös mätsäriin, viime kerrasta on jo aika kauan. Nyt minulla ei ole edes tiedossa milloin ja missä järjestetään sellainen mätsäri johon me pääsemme mukaan, mutta eiköhän jostain vielä löydy sellainen/ Eipä talvella juurikaan ikinä tapahdu mitään messaria lukuunottamatta. Huomasin tuota vanhaa mätsäripostausta etsiessäni, että tekstieni sävy on muuttunut paljon kesän loputtua. Ei enää loputonta ihkutusta siitä kuinka kivaa ja kaunista ja mukavaa ja ihanaa elämä on.

Rupesin pohtimaan, mutta oikeastaan minun suhtautumiseni elämään ei ole muuttunut. Minulla on edelleen kivaa, ehkä jopa vielä kivempaa kuin kesällä. Kesällä olin kyllä kovin tyytyväinen, mutta se oli kuitenkin kaikilla tavoin hetkellistä, ohimenevää. Kun huomaan voivani nauttia arjesta, syksystä ja pimeydestä, tiedän että olen tyytyväinen elämääni. En osaa edes ihan sanoa miksi pidän elämästäni, mutta ainakin yksi iso asia on se, että olen opetellut pitämään itsestäni. Olen alkanut tehdä pieniä ja isoja päätöksiä ajatellen paljon vain ja ainoastaan itseäni ja omaa jaksamistani, se on aika toimivaa. Tietysti muutkin ihmiset tulee ottaa huomioon, ja muiden auttamisesta ainakin minä saan hyvän mielen.

Joskus pitää kuitenkin myös ajatella itseään. Esimerkiksi nyt minulla on koeviikko, ja eilen olisin voinut tehdä vaikka mitä juttuja koska minulla ei ollut koetta. Sen sijaan päätin viettää älä tee mitään-päivää. En laittanut aamulla kelloa soimaan, sain nukkua yksitoista tuntia. Kävin muutamalla pitkällä ja rauhallisella lenkillä koirien kanssa, soitin jonkun verran, söin hyvää ruokaa, luin ruotsia ja ihan vain olin. Koneelle menin vasta myöhään illalla vähäksi aikaa ja pidin kännykkääkin aika paljon pois päältä. Tuollainen päivä tuli todella tarpeeseen, kiireen keskellä on hyvä välillä pysähtyä ja miettiä itselleen tärkeitä asioita.

Kaikki todella hyvin juuri nyt: minulla on ihana tyttöystävä, hieno koira, juuri sopivan verran todella rakkaita ystäviä, tärkeä perhe, ilahduttavia harrastuksia (soittaminen, ratsastus), mutta ehkä kaikkein tärkeinpänä rauhallinen ja tyytyväinen olo. Ainoa ongelma on liian kova kiire, mutta olen ratkaissut ongelman toteamalla ettei sellaista asiaa ole olemassakaan. Kiinnostuneet voivat googlettaa aiheesta lisää, mutta lyhyesti voin sanoa että jos ehtii suunnitella tarpeeksi, ei ole kiire. On ihan turhaa sanoa ettei ehdi tehä jotain koska on kiire, pitää vaan priorisoida enemmän. Ne asiat joilla on väliä, ehtii aina tehdä.

Hyvää, kiireetöntä viikonloppua!

And I think to myself... What a wonderful world

Tätä toivottiin, joten tämän toteutan! Eli kuvien tietoja esiin. Vähän mielenkiintoisempia tietoja olis ehkä tullut jos olisin saanut kuvattua monessa paikassa, mutta toivottavasti näistä saa jotain irti. Kaikissa runkona on Nikonin D300S ja jokaisessa objektiivina AF-S Nikkor 50mm f/1.4G. Ja raakakuvia (RAW) ovat myös kaikki, iPhotolla editoituja.

Hyvällä säällä kuvatessa ISO-arvoa on täysin turhaa nostaa, eikä kannata ettei kuva ala kohista.

Pellolla oli kaksi koiraa, ja lempikoirakuvaajani opetti kerran, että aukon on vastattava koirien lukumäärää. Ja vielä jos haluaa pelata varman päälle niin aukko yhtä isommaksi. Joka kuvassa oli mahdollisuus, että koira lähtee liikkumaan ja liikkuvaa koiraa kuvatessa suljinaika aina vähintään 1/500. Mitä lyhyempi (eli "isompi" luku), sitä paremmin liikkeen saa pysäytettyä.

ISO 250 

f/2.2 

Suljinaika: 1/800

ISO 200

f/2.2

Suljinaika 1/1600

ISO 500

f/2.2

Suljinaika: 1/800

ISO 500

f/2.2

Suljinaika: 1/320

Vaikka aikaisemmin puhuin siitä, että liikkeen pysäyttämiseen tarvitaan 1/500 suljinaika, joudun heti toteamaan että säännöt on tehty rikottaviksi ja riskejä on otettava. Tämä kohta oli sen verran enemmän metsässä, että tarvitsin lisää valoa, joten pidensin suljinaikaa (eli "pienensin" lukua). Tämä otos on ehdottomasti lempikuvani näistä.

ISO 500 

f/2.2

Suljinaika 1/640

ISO 500

f/2.2

Suljinaika 1/640 

ISO 640

f/2.2

Suljinaika 1/1600

ISO 640

f/2.2

Suljinaika 1/1600

Timon ja Tarmon omistajalla on ollut pienimuotoinen ongelma kun pojat eivät tule toimeen ja Tarmo on viimeisellä kotilomallaan loppiaiseen asti ennen töiden alkamista. Nyt Timolle on kuitenkin onneksi löytynyt hoitopaikka koko ensi kuuksi, elämä hymyilee. Muuten se olisi voinut olla meillä, mutta oikeastaan kukaan muu kuin minä ei meillä oikein pidä Timosta :D Varsinkin kissamme Pirkko on kovasti sitä mieltä, että koko berni voisi mieluusti kadota ikuisiksi ajoiksi. Onneksi tilanne on nyt ratkennut eikä Timolle tarvitse enää etsiä hoitopaikkaa.

I tried to be chill but you're so hot that I melted

Suureksi iloksi ja riemukseni äiti löysi tänään yhden kadonneista muistikorteista ja kävin kahdeksan aikaan ilalla ottamassa pari kuvaa Milosta pihalla. Olin vähintään hiukan skeptinen sen suhteen millaisia kuvia tuolla ulkona pimeässä enää saa, mutta olosuhteet huomioon ottaen olen näihin tyytyväinen. Tulin siihen lopputulokseen ettei asioista joihin voi vaikuttaa kannata ottaa stressiä, pitää vain sopeutua. Niinpä lopetan tästä hetkestä eteenpäin siitä valittamisen että on liian pimeää ja alan opetella pimeässä kuvaamista. 

Kävimme Milon ja Nanan kanssa ihan lenkilläkin, mutta liikekuvista en pimeässä edes haaveile joten en ottanut kameraa mukaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että Nana on nopea, mutta se ei ole kyllä mitään Miloon verrattuna. Se juoksee irti päästyään ihan käsittämätöntä vauhtia, toisen riemua on ilo katsoa. Milo on meillä perjantaihin asti, toivottavasti ehdin ottaa siitä paljon paljon kuvia :)

And it's so white as snow

POLAR 2013 from Fjällräven.

Jo tuon videoon ensimmäiseen minuuttiin tiivistyy hyvin se, mistä tuossa kilpailussa on kyse. Kaverini Tuija on ehdolla tuohon kilpailuun, ja haluaisin kovasti, että hän pääsee osallistumaan. Siihen tarvitsemme kaikkien tätä lukevien ihmisten apua. Aikaa ei mene (internet-yhteytesi nopeudesta riippuen) kuin kymmenisen sekuntia, ja autat Tuijaa pääsemään vähän lähemmäksi unelmaansa.
Käy klikkaamassa täältä vote, jos sinulla mitenkään on aikaa. Kiitän jo etukäteen kaikkia jotka viitsivät, tämä on jostain syystä tullut minulle todella tärkeäksi asiaksi.

Minä olen hieman outo, mutta onnellinen

Tänään joskus yhdeltätoista sain jopa noustua ylös ja kävin aamulenkillä koirien kanssa. Vili ja Nana ovat suloisia lenkillä, vaikka molemmilla on pitkät flexit, ne kävelevät ihan vierekkäin. Meidän lähellämme on sellainen autiotalo, joka on hyvin suojassa autoteiltä eikä siellä liiku muita. Niinpä annan aina koirien juosta siellä vapaana. Niin tälläkin kertaa, ja kaikki sujui hienosti. Tuuli oli ihan mielettömän kova, mutta eihän se haitannut. Vili näytti hauskalta partansa kanssa tuulessa, sain otettua tilannetta hyvin kuvaavan otoksen.

Nanan käytös muuttuu huvittavalla tavalla kun minulla on hoitokoira. Siitä tulee hellyydenkipeä, koko ajan varsinkin sisällä se tunkee ihan viereen ja haluaa että sitä rapsutetaan. Ulkona se keksii koko ajan jotain ihmeellistä säädettävää, tänäänkin se jostain syystä välttämättä halusi juosta ympäriinsä flexi suussaan. Ihme koira! Mutta sen halu poimia maasta esineitä osoittautui hyödylliseksi tänään. Olin ottanut lapaset pois kädestä koiria kuvatessani, ja olin lähdössä kävelemään pois autiotalon pihasta. Nana palasi takaisin pihaan ja tuli sieltä toinen lapasistani suussaan. 

Nanaa on kyllä opetettu poimimaan maasta esineitä ja palkkailen sitä siitä, mutta ei siitä ikinä ennen ole noin paljon iloa ollut. Sinne olisivat jääneet hanskani ilman Nanaa, hieno koira. Vilikin on ollut oikein hienosti, sitä uskaltaa hyvin pitää vapaana koska se tulee jopa Nanaa paremmin luokse kutsuttaessa. Eilen Vili söi todella huonosti, mutta sillä on tapana tehdä välillä niin joten en huolestunut. Tänään se söi ihan normaalisti ja kun annoin lisää ruokaa nekin katosivat, eli ei ongelmaa. Huomenna ehdin toivottavasti päivällä kuvata koiria, ainakin sään pitäisi olla hyvä.

Vihdoinkin kuvia ja päivitystä

Täällä asuu tiistaihin asti keskiviikkona saapunut vehnäterrieriuros Vili. Blogin vanhemmat lukijat muistanevat kesältä tämän hienon koiran. Se oli meillä heinäkuussa viikon verran hoidossa ja tuli nyt taas. On aina hauskaa saada sama kerta monta kertaa hoitoon, silloin on helppoa toimia sen kanssa kun koira ja sen tavat ovat tuttuja. Vili on ihanan helppo hoitokoira, ja harvinaisen siitä tekee se, että jopa Nana tuntuu aidosti pitävän Vilistä.

Keskiviikkona Tiia oli meillä käymässä Sofin kanssa, ehdimme viedä koiratkin lenkille. Otimme Timon mukaan, ja niinpä meillä oli neljä koiraa. Oli jo ihan pimeää siinä vaiheessa kun ehdimme ulos, joten kuvien ottamisesta ei oikein tahtonut tulla mitään. Otin kuitenkin pari kuvaa.

Eilen, lauantaina, oli oikein hauska päivä. Aamulla kävin lenkillä koirien kanssa kaikessa rauhassa, kävelimme ainakin tunnin. Otin metsässä muutamia mielestäni melko onnistuneita kuvia koirista, lenkki oli todella mukava.

Seuraavaksi lähdin tallille kuvaamaan kaverini Ronjan tuntia, Vili ja Nana saivat jäädä kotiin. Tallilla oli kuitenkin koiria, ja koska minä en ole heppatyttö, keskityin koirien enkä hevosten kuvaamiseen. Nuo koirat ovat isä ja poika, ja onhan niissä kyllä samaa näköä.

Tallilta kotiuduttuani käytin koirat lyhyesti ulkona, en todella ehtinyt edes ajatella mitään valokuvaukseen viittaavaakaan. Sen tehtyäni lähdin Helsinkiin tapaamaan Tampereella asuvaa kaveriani Ilonaa, kävelimme ympäriinsä ilman päämäärää. Oli todella hauskaa nähdä pitkästä aikaa, mutta ikävä kyllä emme ehtineet kävellä kovin pitkään. Ilonan piti nimittäin lähteä viemään koira lenkille ja minulla oli vielä pikkujoulut Tikkurilassa joihin suuntasin seuraavaksi. 

Kuuden tunnin ajan istuskelin ja juttelin mukavien ihmisten kanssa joista en tuntenut ennalta kuin pari. En muista ikinä olleeni noin mukavissa pikkujouluissa, ei harmittanut yhtään vaikka pääsin vasta vähän ennen kolmea nukkumaan. Joskus minuun iskee tuollaisissa sosiaalisissa tilanteissa tunne, jota kutsun sosiaaliseksi angstiksi: ajattelen että kaikilla muilla on kivaa ja minulla ei, alkaa ahdistaa ja inhoan itseäni ja maailmaa. Eilen mistään tuollaisesta ei ollut puhettakaan, erittäin onnistunut ilta.