The truth will set you free

Pari tuntia sitten Milo lähti kotiin, kävin vielä juuri ennen sen lähtöä metsälenkillä koirien kanssa. En usko, että Nana varsinaisesti jää kaipaamaan Miloa, mutta minä ainakin jään. Saan koiranpitooni aina ihan uutta ryhtiä kun täällä on hoitokoira, käyn pidemmillä ja vaihtelevemmilla lenkeillä kuin vain Nanan ollessa kotona. Toisaalta kun tiedostan asian, voisin ehkä yrittää vaikuttaa siihen.

Haluaisin kovasti myös mätsäriin, viime kerrasta on jo aika kauan. Nyt minulla ei ole edes tiedossa milloin ja missä järjestetään sellainen mätsäri johon me pääsemme mukaan, mutta eiköhän jostain vielä löydy sellainen/ Eipä talvella juurikaan ikinä tapahdu mitään messaria lukuunottamatta. Huomasin tuota vanhaa mätsäripostausta etsiessäni, että tekstieni sävy on muuttunut paljon kesän loputtua. Ei enää loputonta ihkutusta siitä kuinka kivaa ja kaunista ja mukavaa ja ihanaa elämä on.

Rupesin pohtimaan, mutta oikeastaan minun suhtautumiseni elämään ei ole muuttunut. Minulla on edelleen kivaa, ehkä jopa vielä kivempaa kuin kesällä. Kesällä olin kyllä kovin tyytyväinen, mutta se oli kuitenkin kaikilla tavoin hetkellistä, ohimenevää. Kun huomaan voivani nauttia arjesta, syksystä ja pimeydestä, tiedän että olen tyytyväinen elämääni. En osaa edes ihan sanoa miksi pidän elämästäni, mutta ainakin yksi iso asia on se, että olen opetellut pitämään itsestäni. Olen alkanut tehdä pieniä ja isoja päätöksiä ajatellen paljon vain ja ainoastaan itseäni ja omaa jaksamistani, se on aika toimivaa. Tietysti muutkin ihmiset tulee ottaa huomioon, ja muiden auttamisesta ainakin minä saan hyvän mielen.

Joskus pitää kuitenkin myös ajatella itseään. Esimerkiksi nyt minulla on koeviikko, ja eilen olisin voinut tehdä vaikka mitä juttuja koska minulla ei ollut koetta. Sen sijaan päätin viettää älä tee mitään-päivää. En laittanut aamulla kelloa soimaan, sain nukkua yksitoista tuntia. Kävin muutamalla pitkällä ja rauhallisella lenkillä koirien kanssa, soitin jonkun verran, söin hyvää ruokaa, luin ruotsia ja ihan vain olin. Koneelle menin vasta myöhään illalla vähäksi aikaa ja pidin kännykkääkin aika paljon pois päältä. Tuollainen päivä tuli todella tarpeeseen, kiireen keskellä on hyvä välillä pysähtyä ja miettiä itselleen tärkeitä asioita.

Kaikki todella hyvin juuri nyt: minulla on ihana tyttöystävä, hieno koira, juuri sopivan verran todella rakkaita ystäviä, tärkeä perhe, ilahduttavia harrastuksia (soittaminen, ratsastus), mutta ehkä kaikkein tärkeinpänä rauhallinen ja tyytyväinen olo. Ainoa ongelma on liian kova kiire, mutta olen ratkaissut ongelman toteamalla ettei sellaista asiaa ole olemassakaan. Kiinnostuneet voivat googlettaa aiheesta lisää, mutta lyhyesti voin sanoa että jos ehtii suunnitella tarpeeksi, ei ole kiire. On ihan turhaa sanoa ettei ehdi tehä jotain koska on kiire, pitää vaan priorisoida enemmän. Ne asiat joilla on väliä, ehtii aina tehdä.

Hyvää, kiireetöntä viikonloppua!