Olin viime viikonlopun mökillä kolmen kaverini, Elinan, Noran ja Marin kanssa. Tapasin Noran vasta toista kertaa, mutta sitä ei huomannut mistään. Meillä oli todella rentouttava ja hauska viikonloppu, aloimme jo suunnitella seuraavaa reissua. Allaolevassa diashowssa näkyy, kun yritimme ottaa hauskaa yhteiskuvaa Nooran ja Marin kanssa, mutta Nanan oli päästävä osallistumaan. Nana on käsittämättömän hauska koira. Vaikka olen tavannut todella paljon erilaisia koiria, yksikään niistä ei ole ollut edes etäisesti samanlainen kuin Naaanu.
Viikonloppu kului ihan liian nopeasti, mutta ehdimme kuitenkin tehdä kaikenlaista. Söimme ja joimme hyvin, Elinan mökillä on ihanan helppoa laittaa ruokaa. Pelasimme lautapelejä, en edes muista, milloin olin edellisen kerran pelannut Scrabblea tai Menolippua. Katsoimme hiihtoa ja kävimme koirien kanssa hiihtämässä järven jäällä. Kuuntelimme musiikkia, lauloimme karaokea ja paransimme maailmaa - aina myöhään yöhön asti. Kirjoitan blogiini harvoin mistään muusta kuin koirista. Se ei kuitenkaan onneksi tarkoita, että en koskaan tekisi muita juttuja.
Viime viikkoni oli melko rankka, joten olin iloinen, että minulla oli täällä hoidossa niin hauska ja helppo koira kuin Vili. Walesinspringerspanieli Charlie kulki mukana lenkeillämme, kuten myös berninpaimenkoira Timo, ja heidän perheensä kultainennoutaja Misty. Vili käyttäytyi hienosti kaikkien kanssa, vaikka sen omistaja varoitteli ettei Vili tule poikakoirien kanssa juttuun. Mökillä Vili oli todella kiltisti, eikä edes kadonnut omille reissuilleen. Oli hauskaa, että mukana oli toinen koira Nanan lisäksi.
Koirien kanssa touhutessa saa hyvin pidettyä ainakin vähän taukoa omista ongelmista, kuin myös kavereiden kanssa mökillä hengaillessa. Tallillakin käyminen auttaa, pitäisi muistaa (ja ehtiä!) käydä siellä joka viikko. Onneksi ensi viikolla on luvassa paljon heppailua: käymme kaverini Ronjan kanssa ratsastamassa Anton-irlannincobilla ja viikonlopuksi lähdemme Perniön ponitallille leirille. Eilen kävin ihanalla lenkillä Cinan ja Nanan kanssa.
Nyt täällä ei ole yhtään hoitokoiraa, eikä suunnitelmissa näy muuta kuin Rico-rhodesiankoiran visiitti huhtikuussa. Saa nähdä mitä keksin ennen sitä, ainakin ulkoilutan ahkerasti Charlieta ja Nanaa, kenties jonain päivänä innostun ottamaan niistä kuviakin. Tämä viikko on jo sujunut huomattavasti edellistä paremmin, asiat tuntuvat selkeämmiltä ja elo helpommalta. Mahtava mökkiviikonloppu ei olisi voinut sattua parempaan saumaan. Kevätkin on tulossa, no complains!
Hauskoja kuvia, teidän retki vaikuttaa mahtavalta. Tollasta ajanviettoa kavereiden kanssa pitäisi olla enemmän! Ja Nana on niin ihana tossa diassa :D Cina on myös kaunis.
VastaaPoistaOmg pahoittelut pahasti viivästyneestä vastauksesta! Mulla on aina joka kuun 1.-7. netitön viikko, se sotkee pahasti blogielämää :D Mutta kiitos kehuista, niin todellakin pitäis
PoistaOmpas komea heppa :) Ai että rhodesiankoira tulossa, semmoisen pari vuotta sitten tapasin ja ihastuin aikalailla! Onko ollut sulla aiemmin hoidossa semmoisia ja millainen luonne osaatko sanoa? Olen miettinyt omaksi myös labbista tai lk-collieta siltä varalta jos "leijonakoira" ei sopisikaan ihan mulle. :)
VastaaPoistaps. Naurahdin tuolle sun kuvalle missä Nana vetää sua! :D
Ota lyhytkarvainen collie ne on best! Minulle ja varmasti sinullekkin helppo rotu :D:) kaikella tavalla ja on ollut tämä sama koira aiemmin täällä blogissakin! Mun naapurilla on myöskin vehnäterrieri.
PoistaKiva huomata, että tätä blogia käyvät lukemassa muutkin kuin ne, jotka jaksavat kommentoida
PoistaAnonyymi 1, Rico-rhode on ollut hoidossa ennenkin. Se on todella rohkea, innokas, aktiivinen ja kiltti koira.
Anonyymi 2, Jep, Vili on ennenkin seikkaillut täällä blogissa (: