Tää on kaunis päivä

Kuten useista blogeista, facebook-päivityksistä ja ikkunasta ulos katsomalla on saanut todeta: aurinko paistaa! Tästä riemastuneina (tai no, ainakin minä riemastuin), lähdimme eilen Nanan ja Charlien kanssa Laajalahden rantaniitylle ulkoilemaan. Walesinspringerspanieli Charlie on meillä viikon hoidossa, ja mietin nyt jo, miten raaskin antaa pikkumiehen takaisin omistajilleen.

Olen ulkoiluttanut Charlieta viime kesästä asti, joten se on tuttu koira Nanalle. Siksi ne tulevat todella hyvin toimeen, Nana ei murise Charlielle sisätiloissa juuri koskaan. Lenkeillä pikkuwalesi kulkee todella hienosti, olen ulkoiluttanut sitä lähinnä valjaat+flexi-yhdistelmällä, jolloin se on ollut vetämättä. Iltalenkit ovat näinä päivinä ajoittunut sen verran myöhäisiin hetkiin, että spanielit ovat saaneet viilettää koko lenkin vapaina. Charlie ryntää paikalle kun sitä viheltää - ainakin saatuaan sen hetkisen kiinnostuksen kohteensa nuuhkittua. Sisätiloissa Charlie nukkuu tai järsii luuta.

Charlie on siis todella helppo ja mukava hoitokoira, eikä siinä vielä kaikki. Parasta Charliessa on sen meininki, se on koko ajan tyytyväinen sekä itseensä, että elämään. Pikkuwalesi rakastaa jokaista vastaantulijaa. Vaikka se onkin arka koira, joka pelkää välillä mitä ihmeellisimpiä asioita, se on kuitenkin melkein aina mielettömän iloinen. Charliella on myös herkkä ja hiljainen puolensa, toisinaan se pysähtyy miettimään ja tarkkailemaan asioita (ja silloin siitä saattaa saada kuvankin otettua). Iltaisin se kiipeää sänkyyn Nanan ja minun viereeni nukkumaan, ja örisee tyytyväisenä, kun sitä rapsuttaa.

Charlie on hauska koira. Onneksi ulkoilutan jatkossakin, vaikka se lähteekin kotiin viikonloppuna. Samalla ovenavauksella tänne tulee toinen hoitokoira, vehnäterrieri Vili. Vili on tainnut viimeksi olla minulla hoidossa joskus keväällä, mukavaa nähdä sitä pitkästä aikaa. Se on todellinen herrasmies, joka on aina ollut kovasti Nanan mieleen.