Maaseutulomailua

Olin maanantaista tähän päivään, eli torstaihin asti Dinon ja Nanan kanssa tallihommia tekemässä Kylmälässä. Minun piti tulla vasta huomenna kotiin, mutta päädyinkin jo tänään takaisin koska satuin saamaan kyydin. Maalla tutustuin Miljaan ja tämän Daimi-tolleriin. Havaitsin seuraavaa kuvaa katsoessani, että kauniista koirasta on helppo ottaa kaunis kuva!

Lisäksi mukana pyöri tallinomistajan (Mian) hoitokoira Albert.

Kaikki neljä koiraa tulivat oikein hyvin juttuun, mitä nyt Daimi välillä koitti komennella Nanaa. Aluksi Nana ja Daimi eivät voineet sietää toisiaan, mutta ajan kuluessa ne huomasivat ettei tässä nyt oikein ole muita vaihtoehtoja kuin käyttäytyä. Dino haukkui ja jahtasi välillä hevosia ja Daimikin välillä räksytteli niille, Nana ja Albert olivat ainoat jotka suhtautuivat neutraalisti hevosiin. Nana taas toisaalta ei halunnut jäädä yhtään yksin, ja juoksikin maastolenkeillä vapaana mukana. Se selvästi nautti siitä ja olin ylpeä Nanasta koska se ei sekoillut vaikka olinkin hevosen selässä.

Olen nyt aikeissa tehdä jotain historiallista: kirjoitan tänne blogiin pätkän päiväkirjastani. Tämä on ensimmäinen ja varmasti viimeinen kerta, mutta koen että se on paras tapa selittää fiiliksiäni kuluneelta viikolta. Kirjoitin kyseisen tekstin keskiviikkona päivällä. Ensimmäinen sivu oli angstausta kaikesta pahasta ja väärästä mitä maailmassa (ja Kylmälässä) on tapahtunut, tapahtuu ja tulee tapahtumaan. Seuraava sivu oli kuitenkin vähän toisenlaista tekstiä. Ripottelen väleihin tänä aamuna ottamani kuvat.

En todellakaan haluaisi olla missään muualla. Aika kuluu käsittämätöntä vauhtia, kuusi tuntia tuntuu viideltätoista minuutilta.

Kasvisruoka on hyvää, sitä on sopivan askeettisesti kerran päivässä, mutta silloin enemmän kuin riittävästi. Mian seurassa on mielettömän helppoa olla. Se ei ole liian tarkka hevosistaan ja tietää niistä tosi paljon. 

Daimi ei ole koko päivänä rähissyt Nanalle. Täällä on viisi todella hienoa koiraa, voisin ryhdistäytyä ja ottaa niistä jotain kuvia.

Hevosia on monta, olen saanut maastoilla Asterixilla ja Antonilla Nanan juostessa hienosti vieressä. Fyysisestä työstä, kuten laidunten rakentamisesta tai tallin pesusta tulee hyvä mieli. Aamulla viideltä kaikki on kuvauksellista, elämä on edelleen harvinaisen helppoa ja kaunista.

Tällaista muka-syvällistä teinilätinää tällä kertaa, saa nähdä milloin ehdin postata seuraavan kerran. Lauantaina minulle tulee kaverini westie hoitoon, se on maanantaihin asti ja silloin lähden takaisin Kylmälään. Sieltä tulen 14. päivä takaisin, koska silloin uusi hoitokoirani, vehnisuros Vili tulee omistajineen käymään. Se on todella pitkästä aikaa uusi hoitokoira, ajattelin jo etten enää ikinä ota enempää hoitokoiria...