Maaseutulomailua pt. 2

Olin taas muutaman päivän Kylmälässä Nanan ja kaverini Ronjan kanssa, oli kyllä todella mukavaa.  Koiria oli vain yksi vähemmän kuin viimeksi, mutta koska vain yksi niistä oli minun vastuullani ja nukkui samassa paikassa, tuntui koiramäärä todella kohtuulliselta. Jenni oli paikalla kahden hienon valkkarinsa kanssa. En ehtinyt valokuvata niitä, mutta onneksi otin iPhonella yhden kuvan edes niin näette millaisista kavereista puhun.

Minulla oli niin uskomattoman ihanaa Wäiskin kanssa eilen ja tänään maastossa, että haluan (hyi kamala) tehdä ihkutuspostauksen siitä :D Ei tämä sotii nyt kyllä vahvasti kaikkea sitä vastaan mihin uskon, koska minähän en ole heppatyttö! No joo, here goes.

Olen siis viime joulukuusta asti säännöllisen epäsäännöllisesti käynyt taluttelemassa, harjaamassa, paijaamassa ja maastossa ratsastamassa tuota kaveria. Jonkun kerran tässä keväällä (en ihan muista milloin) onnistuin kai kolmesti saman maastolenkin aikana tippumaan Wäiskiltä, ja sitten aloin jännittää sen kanssa maastoilua. Tästä tietysti seurasi se, että Wäiski alkoi entistä enemmän riehua maastossa, kerran se lopulta heitti minut selästään ja juoksi kotiin. Se oli kai joskus maaliskuussa, sen jälkeen olen ratsastanut Wäiskillä kerran, vappuna, mutta ei siitäkään mitään tullut. Koko kevään olen käynyt aina välillä taluttamassa Wäiskiä maastossa, en vain uskaltanut ratsastaa sillä.

Eilen ja tänään ja toissapäivänä kuitenkin uskalsin, ja voisin kind of sanoa että onneksi. Toissapäivänä maastoilin yhdessä toisen tallilaisen ja tämän ponin kanssa. Wäiski käyttäytyi muuten, mutta kyttäili aika paljon. Satula oli selässä eikä lenkistä jäänyt mitään mielettömän euforisia, joskaan ei millään muotoa huonojakaan viboja. Nana juoksi tietysti mukana reippaana.

Eilen kuitenkin heräsin vähän viiden jälkeen ja menin hakemaan Wäiskin laitumelta, auringonnousu oli jotain ihan käsittämättömän hienoa. Kävimme kolmistaan tunnin lenkillä maastossa, Wäiski oli uskomattoman hieno. Nana oli mukana, Wäiski ei välittänyt siitä yhtään vaikkei se ole koiraysytävällinen hevonen. Wäiski laukkasi reippaasti yhden jyrkän mäen, muuten se käveli koko ajan rauhallisesti sinne mihin pyysin. Satulaa sillä ei ollut selässä, mutta kertaakaan minusta ei tuntunut että se heittäisi minut selästä. Kerran jalkauduin ihan omaehtoisesti lenkin aikana, koska metsään oli ilmestynyt (Wäiskin mielestä) pelottava tarha vieraille hevosille. Se ei uskaltanut kävellä siitä rauhassa ohi, joten talutin sen vähän metsään katsomaan hevosia. Wäiskin rentouduttua hyppäsin takaisin selkään kiveltä ja matka jatkui.

Tänään aamulla sama toistui, tunnelma oli juuri noin maagisen rauhallinen. Kiipesimme yhden isohkon mäen, muuten kävelimme. Nana osallistui myös maastolenkkiimme. Olin jo melkein takaisin tallilla, kun yhtäkkiä varjoani katsoessa huomasin ettei minulla ole kypärää päässä! En ollut huomannut mitään, mutta kun tajusin tämän tulin kyllä aika vauhdilla alas selästä, tietysti kuvan otettuani ;) En tajua miten kukaan voi olla näin urpo. Mutta oli kyllä aika hieno tunne huomata, että olin käynyt tunnin lenkin saman hevosen kanssa jolla en vielä muutama kuukausi sitten uskaltanut ollenkaan ratsastaa, vieläpä ilman kypärää ja satulaa. Ja pointtina ei ole ihannoida kypärättömyyttä, se on mielestäni typerää ja turhaa. Pointti oli se, että Wäiski oli käyttäytynyt niin hienosti etten tajunnut kaivata kypärää. 

Ja nyt kun olen fiilistellyt tätä käsittämättömän hienoa kavioeläintä, on sopivaa laittaa vielä muutama näiltä maaseutulomapäivältä nappaamani kuva tähän loppuun.

Kuten kuvasta huomaa, Wäiski on jäätävä LÄSKI. Sillä on kunnonkohotusprojekti menossa

Wäiski, Ronja ja minä 

Minä ja "ah-niin-onnelliset" nelijalalkaiset ;)

Tällaista tänään. pahoittelut tajunnanvirtasekamelskasta. Kohta meille on tulossa tuleva hoitokoirani vehnäterrieri Vili käymään, ehkä saan jotain kuviakin otettua. Vili tulee ensi tiistaista alkaen viikoksi hoitoon meille. Se on uusi tuttavuus minulle, saa nähdä miten meillä synkkaa.