sunnuntai 18. elokuuta 2013

Vastaukset kysymyksiin

Tässä vastaukset kysymyksiin, kiitos vielä kaikille jotka kysyitte jotain! :)

1. Mikä on sun lempiruoka?

Aloitan vahvasti käyttämällä heti alkuksi fraasin "tähän on vaikeaa vastata". Olen melko kaikkiruokainen, en osaa nimetä yhtä lempiruokaa. Voisin sanoa, että lempiruokaani ovat oikeastaan kaikki se ruoka mitä veljeni Lenno kokkaa. Hän on paras ruoanlaittaja jonka tiedän!


2. Sun lempivaate?

En oikeastaan kiinnitä juurikaan huomiota vaatteisiin joita käytän. En myöskään omista kovinkaan paljoa vaatteita, eivätkä ne ole minulle mitenkään erityisen rakkaita.

3. Mistä koirarodusta tykkäät eniten?

Olen saanut lyhyen elämäni aikana huomata, että koiriin ei kannata suhtautua tietyn rotuisina, vaan yksilöinä. Niinpä yhtä koirarotua on vaikeaa nostaa ylitse muiden: se että koira on tietyn rotuinen ei automaattisesti tee siitä sellaista että "tykkään" siitä. Tämän saarnan jälkeen tyydyn kuitenkin toteamaan, että saksanpaimenkoira on lempirotuni, ja sellaisen vielä joskus toivottavasti saan omistaa.



4. Mikä on sun lempivuodenaika?

Syksy, ihan ehdottomasti. Kesä on huono, koska koirilla on liian kuuma. Talvi on huono, koska on liikaa lunta ja liian kylmä. (:D) Kevät ei ole huono, mutta pidän syksystä silti enemmän. Pimenevät illat, syyssateet, viilenevät ilmat, koulujen alkaminen ja lehtien tippuminen puista on ihanaa. Alla oleva kuva on koneeni taustakuva <3


5. Mitä Nana syö?

Meille tullessaan, helmikuun alussa vuonna 2011 barffasin Nanan kanssa puolisen vuotta, mutta sen jälkeen Nana on syönyt nappuloita, Royal Caninilta joko labradoriruokaa tai keskikokoisen aikuisen koiran ruokaa.

6. Kuinka usein peset koirasi?

Silloin kun Nana on toteuttanut itseään ja uiskennellut mutaojassa suihkutan sen tietysti aina, ja jos se on todella likainen, pesen sen. Joskus pari päivää ennen mätsäriä pesen sen yleensä myös jos se on likainen.



7. Harjaatko koskaan koirasi hampaita?

Aina joskus kun innostun, säännöllisesti en. Nanan edellinen omistaja pesi sen hampaita säännöllisesti, tai ainakin Nanan hampaat olivat erinomaisessa kunnossa kun se tuli meille. Hyvässä jamassa ne ovat edelleen (kuten kuvasta näkyy), koska Nana syö luita ja rapsuttelen hammaskiveä irti aina kun sitä huomaan.


8. Millainen Nana on luonteeltaan?

Uskollinen, arka, sählä ja rauhallinen tilanteesta riippuen, äänekäs, herkkä, helposti paineistuva, AHNE, toimelias, KILTTI, nöyrä, ystävällinen, oppivainen, pehmeä ja hieno.

9. Miten päädyit ottamaan Nanan?

Olen halunnut omaa koiraa vaikka kuinka kauan, minulla on ollut suuria visioita täydellisestä harrastustykistä: malinois, saksanpaimenkoira, holsku, australianpaimenkoira… Toisaalta jostain syystä (terveys!) myös whippet oli pitkään listani kärjessä. 

Kun vanhempani sitten lopulta antoi minulle luvan koiran ottamiseen, kaikki tapahtui kovin äkkiä eikä ihan niin miten olin suunnitellut. Sama kaverini, joka omistaa Timon ja Tarmon bongasi Apulasta ilmoituksen Nanasta, ja ilmoitti että siinä on Liina sulle koira! Lähdimme katsomaan Nanaa Karkkilaan, enkä näin jälkikäteen ymmärrä miten päädyin ottamaan Nanan :D

Kun menimme sisään ja yritin moikata Nanaa, se oli pöydän alla piilossa, tärisi, murisi ja kun sille tarjosi kättä, se vaikutti siltä että se hyökkää jos siihen koskee. Kun olimme vähän aikaa jutelleet se rohkaistui hiukan, mutta oli silti kovin arka. 

Käytimme Nanan isäntänsä kanssa lenkillä, se veti kuin hinaaja, mutta ei ollut enää niin arka. Jotenkin me (mukana olivat siis äitini, Timon omistaja ja siskoni Katri) sitten kuitenkin hetken päästä ajoimme kotiin Nanan kanssa. Ja lainkaan en kadu!


10. Miksi aloitit kirjoittamaan blogia?

En ole itseasiassa Nanalle ikinä perustanut blogia. Silloin kun se tuli minulle, kirjoitin siitä kyllä paljon, mutta käsin kirjaan joka minulla on edelleen tallessa. Tarmolle pidin blogia sen pentuaikana, ja kun Timo tuli, perustin tämän blogin ikään kuin Timon kasvua seuratakseni. Blogi on kuitenkin muokkaantunut ajan kanssa kertomaan kaikesta mitä teen (koirien kanssa).


11. Millanen olis sun unelmakoira?

Voisin kornisti vastata että Nana, mutta kuka sellaisia vastauksia jaksaa lukea. Juuri nyt kun minulla on kaksi koiraa täällä asumassa en kaipaa yhtään enempää koiria. Vastaan kuitenkin kysymykseen olettaen, että puitteet olisivat koiranpitoa ajatellen otolliset. Koira olisi se aikaisemmin mainitsemani saksanpaimenkoira, uros ja käyttö- tai sekalinjainen, harmaa tai ainakin todella tumma. Se olisi tokokoira, nopea ja vietikäs, mutta kuitenkin kykeneväinen rauhoittumaan, eikä liian sählä. Se pysyisi myös vapaana aina lähellä, eikä se olisi vihainen kenellekään tai millekään.


12. Harrastatko sun koirien kanssa jotain?

Tämä on harhaluulo jonka saa, jos ei lue edes Tervetuloa-tekstiä :D Minulla on yksi koira, Nana. Sen kanssa olen käynyt niin toko-, koiratanssi-, citykoira-, aktivointi-, kuin rallytokokursseillakin. Säännöllisesti emme kuitenkaan treenaa mitään. Mätsäreissä käymme kuitenkin aika paljon, Nana on pärjännyt aika hyvin siellä. Timon kanssa (joka ei siis ole oma koirani) treenaan tokoa. 



13. Ootteko kilpaillu jossai lajissa?

Ei, mutta rallytokossa olisi ehkä tarkoitus Nanan kanssa ainakin möllikisoihin päästä. Ja no jos sen mätsäreissä käymisen haluaa laskea kilpailemiseksi, niin siinä sitten.



14. Onko koirien kynnet helppo leikata?

On, jos koira on siihen totutettu. Jos ei, voi harjoittelussa mennä jonkun aikaa, mutta en ole vielä tavannut koiraa jonka kynsiä en olisi saanut leikattua.


15. Paras elokuva?

Tähän on helppo vastata: Mitä meistä tuli!


 Ja Taru sormusten herrasta-trilogia. Ja Hobitti. Ja Pretty woman. Ja Leijokuningas! Ja Bambi. Ja niin edelleen… ;)

16. Lempibändi? 

Turisas <3

17. Lempijuoma?

Kokis. (Minä ja kaksi kaveriani (joista toinen ei pidä kokiksesta) joimme nuo pullot tyhjäksi muutaman tunnin istuskelun aikana...)


18. Paras/parhaat kaverisi?

Minulla on yksi paras kaveri, joka on ollut paras kaverini siitä asti kun aloitimme koulun. Hän on täällä bloginkin puolella usein esiintynyt Elina. Olemme Elinan kanssa kokeneet kaikkea mahdollista ja mahdotonta, Elina on ollut aina tukenani ja hän on minulle ihan loputtoman tärkeä.




Olen kuitenkin alkanut ajatella, että kavereiden laittaminen järjestykseen lienee turhaa. Minulla on Elinan lisäksi muutama sellainen ystävä joiden kanssa tunnen oloni kotoisaksi ja voin puhua mistä vain. Minun on vaikeaa luottaa ihmisiin, ja minun kanssani on hankalaa olla ystävä. Sen takia niille ihmisille joihin oma-aloitteisesti otan yhteyttä ja ehdotan tapaamista, olen loputtoman kiitollinen siitä että he jaksavat minua. En aio mainita näitä ihmisiä nimeltä, koska en ole kysynyt heiltä siihen lupaa ja muutenkaan en näe syytä tehdä niin.

19. Mikä oli ensimmäinen koirasi?

Lyhyesti ja ytimekkäästi: Nana.

20. Mitä mieltä olet olet hevostelusta?

Hevostelusta??? :D Koska en ymmärrä kysymystä, vaihdan sen täysin omavaltaisesti tarkoittamaan ratsastuskouluja. Niistä en nimittäin pidä, en lainkaan. Joissain ratsastuskouluissa toiminta on varmasti ihan järkevää, sitä en kiellä. En kuitenkaan tiedä kuinka reilua se on hevoselle, että se joutuu kiertämään kehää aina eri ratsastajan kanssa, monta tuntia päivässä. Jokainen ratsastaja toimii hevosen sisällä eri tavalla, joten johdonmukaisuus puuttuu. Hevoset ovat helposti stressaantuneita ja tyytymättömiä. Näin ei tietenkään aina ole, olen tavannut myös elämäänsä tyytyväisiä ratsastuskouluissa asuvia hevosia, kuten esimerkiksi seuraava tapaus.



21. Sekarotuinen vai puhdasrotuinen koira, miksi?

Ai itselleni? Ei väliä. Seuraava koirani on ehkä saksanpaimenkoira ja pentu, mutta toisaalta ehkä aikuinen kodinvaihtaja. Koiran roduttomuudella tai rodulla ei ole väliä, yksilön saama kohtelu ja sitä kautta käytös on tärkeämpi asia. Pakko vielä sanoa, että en kestä ihmisiä jotka väittävät sekarotuisten koirien olevan terveempiä. Se EI ole mielipideasia, että esimerkiksi kiinanpalatsikoiran ja englanninbulldoggin risteytys on todennäköisesti sairaampi kuin vaikkapa whippet. Sekarotuinen koira voi olla terve, mutta se on kiinni niistä koirista joita on risteytetty.

22. Kamalin ja paras kokemus koirien kanssa?

Tämä on paha kysymys. Minulle tuli mieleen yksi tarina, joka on samalla kamalin ja paras kokemukseni. Olin Pihlavan ratsastusriihen syysleirillä ja lähdin lenkille siellä asuvien kultaistennoutajien, Sulon ja Cindyn kanssa. Olimme aika kaukana leiripaikasta metsässä, en ollut edes ihan varma missä eikä minulla ollut kännykkää. Sulo juoksi vapaana, mutta jossain vaiheessa havahduin siihen ettei koiraa ole näkynyt vähään aikaan. 

Pelästyin hirveästi ja aloin huutaa Suloa, mutta sitä ei näkynyt. Tulimme Cindyn kanssa pellon reunaan ja näin Sulon kaukana valtavan pellon ihan toisella puolella. Samassa kun se näki meidät, se teki täyskäännöksen ja juoksi niin kovaa kun ikinä pääsi suoraan luokse. Olin niin helpottunut, että aloin itkeä. En tiedä kuulostaako tuo tarina niin hienolta jos ei tunne kyseistä koiraa, mutta se ei ole ihan normaali koira. 

Minulla oli siihen syvempi ja hienompi yhteys kuin mihinkään koiraan koskaan. Joka kerta kun huusin sitä, se tuli. Sulo luotti minuun todella paljon, se piti minusta enemmän kuin kukaan koira koskaan. Tallin lopettaessa sille etsittiin uutta kotia, ja tallin omistaja kysyi tietysti minulta heti aluksi haluanko antaa sille kodin. Vanhemmilleni ei kuitenkaan sopinut että saan toisen koiran, ja niinpä Sulo lähti toiseen kotiin. Minulla on neljä Sulon kuvaa kehystettynä seinälläni, ja kaipaan Suloa edelleen. Yhden noista kuvista otin heti tuon peltokarkureissun jälkeen, ja sitä katsoessani muistan aina sen hetken kun Sulo juoksi suoraan minun luokseni heti minut nähdessään.


23. Milloin aloit pitämään koirista?

En oikeastaan muista, mutta kuusivuotiaana Laajalahteen muuttaessamme aloin niitä taluttaa. Vanhassakin kodissa Olarissa pidin kyllä koirista, naapurissamme asui pieni mäyräkoira josta kovasti pidin. 

24. Pelkäsitkö pienenä koiria?

En koskaan muista pelänneeni, en kai.

25. Jos saisit jonkun minkä tahansa asian ilmaiseksi, mikä se olisi?

Uuden objektiivin, sellaisen millä pystyy zoomaamaan, mutta valovoimaa kuitenkin löytyy.

26. Haluatko koskaan lapsia?

Haluan, olen melko varma asiasta. Mutta en ihan vielä.

27. Onko sinulla sisaruksia?

On, -95 isoveli Lenno ja -91 isosisko Katri.



28. Jos saisit valita vain yhden aistin, mikä se olisi?

Varmaan näkö, minusta tuntuu että olisi todella ahdistavaa elää niin ettei näe mitään.

29. Paras kappale?



30. Paras kirja, luetko?

Hyviä kirjoja olen lukenut paljon, juuri nyt aika ei tunnu riittävän lukemiseen. Älyllisen itsepuolustuksen pikakurssi on erinomainen kirja, kuten myös Nuoren tytön päiväkirja.

31. Uskotko Jumalaan?

Uskon.

32. Millainen olisi unelmien koti?

Paljon tilaa koirille, iso oma aidattu piha, omakotitalo, kuitenkin hyvät kulkuyhteydet, isoja askeettisia huoneita, korkeat huoneet ja valtavat ikkunat, paljon valoa.

33. Tulevaisuuden haaveita?

Haluaisin asua edes vähän aikaa Oulussa, koiranomistajaksi haluaisin voivani aina kutsua itseäni ja oman hevosen otan vielä joskus.

34. Missä olet 10 vuoden päästä?

En tiedä yhtään. En yhtään, toivottavasti jossain.

35. Mihin maahan muuttaisit jos olisi pakko muuttaa pois Suomesta?

Itävaltaan.

36. Mikä on paras kieli suomen lisäksi?

Saksa!
37. Mihin haluaisit lomalle?

Britteinsaarille, Skotlantiin ja Irlantiin, Lontookin olisi kiva nähdä.

38. Paras kouluaine?

Historia <3 (ja Kervinen on paras opettaja!)

39. Mikä sinusta tulee "isona"?

En tiedä lainkaan. Koiratäti, joka on erityisluokanopettaja ja soittaa illan hämärtyessä käyrätorvea vaikkei koskaan opi soittamaan sitä yhtä kauniisti kuin muut.

40. Milloin ratsastit ekan kerran?

En muista ensimmäistä ratsastuskertaani, mutta vuonna 2009 en ainakaan kuvasta päätellen kovin paljon ollut vielä ratsastanut! Ja eipä kesällä 2010 tästä videosta asiaa tutkien ollut meno vielä kovin paljon kehittynyt. On hyvä osata nauraa itselleen :)


41. Kamalin ja parhain unesi?

En muista kovin paljon unia. Pienenä näin aina sellaista unta, että jotkut pahat mustapukuiset ihmiset jahtasivat minua pakettiautolla pitkin katuja. Yritin aina juosta pakoon, mutta auton lähestyessä juokseminen muuttui aina raskaammaksi. Parasta unta en kyllä osaa kertoa, lentämiseen liittyvät unet ainakin ovat mukavia.

11 kommenttia :

  1. Ihania kuvia ja melkeinpä kaikkiin kysymyksiin tiesin vastauksenki! Jei minä (y) olet tärkeä! :)

    VastaaPoista
  2. Koirutädeistä kauneinta ihaileva19. elokuuta 2013 klo 0.41

    Nyt tiedänkin, miksi vaikutit siinä kuvassa niin tutulta! Taisit joskus linkata itsestäsi ja koirusta kuvan Hötönettiin. Siinä koiru taisi olla sinua vasten nousseena, jos oikein muistan.

    Mitään asiaa minulla ei oikeastaan ole; eksyin vain sattumalta tänne ihailemaan kauneuttasi. Olet todellakin jotain erityistä, sääli vain että myös saavuttamatonta... ;__;

    P.S. Jos tahdot, voit välittää suloiselle koikullesi terveisiä paijausten muodossa :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa kiitos tästä vähän hämmentävästä kommentista! :')

      Poista
    2. Kuka tuossa kysymys nro:13. ekassa kuvassa on sinun kanssa ruusuke kädessä?:)Onko hän tuomari,(Katariina)?

      Poista
    3. Oli tuomaroimassa tuota mätsäriä, nimeä en kuollaksenikaan muista. Mutta sen muistan, että hän oli todella mukava ja asiantunteva tyyppi :)

      Poista
    4. Ookei,kiitos!:)Olin yhdellä koiraleirillä ja siellä oli just tuon näköinen ohjus,joka harrasti ja koulutti junior handleria.Tosi kiva ihminen kyllä,(hänkin tai tämä sama:D)!
      Kiitos mukavasta ja hyvin toteutetusta kysymyspostauksesta!!!:)

      Poista
    5. Voisin väittää että samasta tyypistä on kyse. Kiva kuulla että tykkäsit! :)

      Poista
    6. Niimpä,kyllä se on melkein pakko olla toi,ku on just saman näköinen.:)

      Poista
  3. Voih,tuo saga hiljaisuus kappale on niin kaunis!<3:)

    VastaaPoista

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com