Tunnetko sä kuinka syksy lähenee

Kävimme äsken isän kanssa viemässä Timon ja Nanan lenkille ja pysähdyimme koirapuistollemme kuvaamaan. Isä halusi oppia käyttämään "uutta" kameraani joka on ollut minulla jo monta kuukautta, ja minä halusin saada itsestäni ja koirista kuvia. Hyvä kombo siis. Haluaisin kuitenkin kirjoittaa koirapuistoilun sijaan (miten minusta tuntuu että taas kerran) siitä kuinka helppoa ja hauskaa elämä on.

Monissa blogeissa on ollut jotain mainintoja koulun alkamisesta, syksystä ja siitä kuinka kamalaa tämä kaikki on. Facebookin etusivuani koristavat koulusta marisevien ihmisriekaleiden päivitykset. Minulla alkaa huomenna lukion 2. vuosi, enkä voisi olla tyytyväisempi. Minulla on ollut IHANA kesä, liioittelematta voisin sanoa että paras tähän asti. Olen tehnyt vain ja ainoastaan niitä asioita joista nautin, juuri niiden ihmisten kanssa joista pidän. Tavallaan on harmi että koulu alkaa, koska en voi enää esimerkiksi lähteä keskellä yötä näkemään kaveriani tai muutenkaan elää kovinkaan spontaanisti. Timo asuu meillä nyt ainakin, joten senkin takia minun täytyy suunnitella menemisiäni.

Tietyn järjestyksen ja rytmin saapuminen elämään on ehkä kuitenkin ihan mukavaakin näin kesän jälkeen. Monet kerrat olen kuullut ihmisten (opettajien varsinkin) sanovan että hyvä kun alkaa kesäloma, pääsee rentoutumaan. Lapsuuden kesistäni en paljoa muista, olen varmaan ollut aika lailla koko ajan melko rentoutunut oli loma tai ei :D Kaksi edellistä kesää eivät kuitenkaan erinäisistä syistä olleet minulle mitään rentoutumisen aikaa, vaan enemmän loputtoman pitkä ajanjakso josta yritin selvitä. Totta kai -11 ja -12 kesissä oli myös hyviä asioita, mutta varsinkaan viime kesänä en kyllä todellakaan rentoutunut. Silloin koulun alkaminen oli helpottavaa, mutta toisin on nyt. Menen yhä mielelläni kouluun, mutta en sen takia että se olisi pelastautumiskeino kesästä. Tällaisen lukujärjestyksen kanssa toisaalta varmaan kuka vain menee mielellään kouluun.

Pelkästään kivoja aineita, pelkästään kivoja opettajia. Ei huono! 

Koirapuistoreissusta mainitsen vielä sen verran, että Tarmo tuli käymään siellä kahden tytön kanssa jotka ulkoiluttavat sitä. Jälleennäkemisen riemua ei ollut Tarmon ja Timon välillä havaittavissa, hyvä ettei Tarmo käynyt Timon päälle... Se onkin syynä sille että Timo on nyt meillä, koska poikien yhteiselo ei ole ihan mutkatonta. Onneksi Nana pitää Timosta tai ainakin sietää sitä, joten ongelmaa ei ole. Nana on muuten nyt reilun viikon syönyt Nutrolinin Nivel Moniteho-lisäravinnetta, ja tänään se hyppäsi puistossa kaksi kertaa ihan itsekseen kivelle! Aiemmin se ei hyppinyt vaikka sitä olisi pyytänyt, ja oli muutenkin to-del-la jäykkä varsinkin herättyään. Uskon, että tuosta valmisteesta on ollut sille iloa.