A world that's full of happiness

Kävimme Elinan ja Wäiskin kanssa maastoilemassa Kylmälässä, Elina ratsasti ja minä kävelin vieressä henkisenä tukena. Pääsimme edestakaisin kyydillä koska Elinan isä oli mukava ja lähti heittämään meidät. Wäiski käyttäytyi koko lenkin todella mallikelpoisesti, ei kyttäillyt eikä ollut hermostunut. Hoitaessakin se oli ihan oma rauhallinen itsensä, onneksi. Minulla on nyt vähän aikataulullisia ongelmia, joten en tiedä pystynkö jatkamaan Wäiskin kanssa olemista syksyn tullessa. Mutta toivotaan että asia järjestyy.

Syy otsikkoon ei ole (ainakaan pelkästään) mukava maastoreissu, vaan yleisesti kaikkien asioiden helppous ja toimiminen. Timo, joka kotonaan rikkoo paikkoja yksinollessaan, jäi tänään Nanan ja minun kenkäni kanssa yksin eikä koskenutkaan koko kenkään. Äsken kävin koulun kentällä pitämässä omat tokotreenit, ja molemmat koirat pystyivät odottamaan sillä aikaa kun koulutin toista kaveria. Myöskään vieressä pyörivät mopopojat eivät haitanneet treenejä lainkaan. On ihanaa katsoa täysillä yrittävää koiraa, joka onnistuessaan ja vihdoin ehkä jopa jotain ymmärtäessään näyttää niin onnelliselta kuin se vain ikinä on mahdollista.

Huomenna tänne tulee kaksi pientä vierasta päiväksi, Timo lähtee evakkoon kotiinsa. Ajattelin aluksi, että paljastan salaisuuden vasta huomenna, mutta laitan nyt kuitenkin yhden ehkä jotain paljastavan kuvan viime kesältä...

Huomiseen! :)