The early bird catches the worm

Enpä olisi uskonut, että pääsen vapaaehtoisesti viikonloppuaamuna ylös jo kahdeksalta! Olimme sopineet Tuijan kanssa tapaavamme Hatsinan koirapuistolla yhdeksältä. Olin niin laiskalla tuulella, että vaikka kävelymatkaa olisi ollut vain reilut pari kilometriä, kävin hakemassa Dinon ja suuntasimme bussipysäkille. Olimme sen verran ajoissa, että ehdin kuvata Dinoa vähän.

Vaikka bussimatka kesti vain viitisen minuuttia, Dino ehti sammua täydellisesti matkan aikana. Tökin sen sitten hereille ja jatkoimme matkaa kohti puistoa. Minulle tuli siellä kävelemisestä todella nostalginen fiilis, koska samoilla seuduilla remusin aina Donna-rotikan kanssa joskus vanhoina hyvinä aikoina. Minun tosiaan täytyy tehdä jonkunlainen elämäni koirat so far-postaus, Donna ansaitsee paikkansa siellä!

Dinon kanssa on ihanan helppoa kävellä, sitä kun ei paljoa hihnassa tarvitse pitää. Tilanne kyllä ihan varmasti muuttuu kunhan pikkumiehelle tulee lisää ikää, mutta nyt ainakin pitää nauttia niin kauan kuin voin! Dino tuntuu tottelevan itseasiassa paremmin tiellä kävellessämme esimerkiksi paikka- ja luoksetulokäskyjä, kuin puistossa. Tuosta alla olevasta kuvasta minulla oli hieno visio, mutta totta kai sankarimme käänsi juuri päänsä pois kun otin kuvan. Aina ei voi voittaa.

Puistossa sitten tapasin ensimmäistä kertaa Utun, ja kylläpäs se olikin komea koira! En ole ikinä tuntenut yhtään saksanseisojaa, joten tämä oli mukava tuttavuus. Utun kuvaaminen sujui vähän vaihtelevalla menestyksellä; pari tosi hyvä kuvaa ja loput heikkoa keskitasoa :D No, sitten kun saan Utun joskus meille käymään/vien sitä lenkille, ehdin vielä opetella kuvaamaan sitä.

Utu oli Kypsä Aikuinen, eikä pahemmin innostunut Dinon leikkiinkutsuyrityksistä. Vähän ne kuitenkin painivat, enimmäkseen Utu juoksi ympäriinsä ja Dino vahti sorsia ja söi lunta ja miljoona keppiä.

En tunne saksanseisojaa rotuna ollenkaan, mutta minun silmääni Utu on todella kaunis koira. Ja kaikkein eniten minua miellyttää siinä sen atleettinen olemus. Tai siis jotenkin Utu oli sen oloinen, että sen voisi milloin vain iskeä metsään seisomaan ja noutamaan lintuja, ja se kestäisi käyttöä paremmin kuin hyvin.  

Koirat.comia lukiessani silmiin osui keskustelu Westminsterin näyttelyn ROP-koirista. Jokainen voi tuolta ihan itse käydä katsomassa vaikkapa sakun kuvaa, ja miettiä kuinka hyvin se pystyisi yhtään mitään muuta tekemään, kuin ravaamaan ympäri näyttelykehää.

Pointtini taisi lähinnä olla se, että on ilahduttavaa nähdä koiria, jotka oikeasti näyttävät koirilta, jotka yhä pystyisivät (ainakin fyysisien ominaisuuksiensa puolesta) toimimaan alkuperäisessä tehtävässään.

Liikajalostetut, hermoheikot ja liikuntakyvyttömät koirat herättävät minussa sellaista inhoa, etten viitsi aiheesta enempää alkaa avautua. En myöskään tiedä aiheesta tarpeeksi, että saisin mitään fiksua tekstiä aikaiseksi. Ja eipä se bernikään mikään jalostuksen kukkanen ole, rotu on altis monille perinnöllisille sairauksille, ja liian monilla berneillä esiintyy arkuutta. Oh well, lopetan nyt tämän päättömän angstaamisen ja siirryn pakkaaamaan :D

Huomenna lähden ratsastusleirille, ja tulen perjantaina takaisin. Ensi viikon aikana ei siis ole postauksia luvassa. Viikonlopun aikana toivottavasti saan jonkunlaisen koosteen leiristä väsättyä. Ja ensi sunnuntaina on se mätsärikin Veikkolassa, Utu lähtee kenties seuraksi. Jos näin onnellisesti käy, Dino pääsee ihan varmasti kokeilemaan kykyjään näyttelyeläimenä!