lauantai 9. helmikuuta 2013

18-v synttäribileet!

Juhlimme tänään valitettavasti emme minun, vaan veljeni 18-vuotissynttäreitä sukulaisten kesken. En viitsi juhlakansasta tänne kuvia laittaa, mutta joitain kuvia on silti luvassa.


Latasin Adobe Photoshop Lightroom 4-ohjelman kokeiluversion koneelle, ja tietysti olisin halunnut heti päästä muokkaamaan kuvia sillä. En kuitenkaan kirjoita nyt siltä koneelta, millä kuvani ovat, joten en voi vanhoja kuvia muokata. Uusien ottaminen taas ei tänään (ulkona) enää onnistunut, koska oli jo liian pimeää. Koirien kuvaaminen sisällä taas ei oikein inspiroi, varsinkaan kun en jaksa alkaa järjestää tai miettiä hyvää kuvausympäristöä. Huomenna minun pitää olla jo klo 12 Ruoholahdessa orkesteritreeneissä, joten en tiedä ehdinkö aamullakaan kuvaamaan. Ehkä jaksan aamulla herätä ja saan edes Nanasta otettua kuvia.



Intouduimme jopa yhdeksän hengen voimin pelaamaan Aliasta, se osoittautui juuri niin hauskaksi mitä muistelinkin. Muistelimme juuri tuossa samalla, kuinka varsinkin nuorempina jaksoimme olla TODELLA tiukkoja sääntöjen suhteen; ei varmasti saa näyttää mitään esinettä tai asiaa joka huoneessa on. Ei saanut liikuttaa käsiä, tai muutenkaan pantomiimina esittää selitettävää sanaa. Ryöstöissä yhden sanan selitys saattoi venyä helposti vaikka kahteenkymmeneen minuuttiin, kun kirjain kerrallaan taaplattiin sanaa selväksi lapsuusmuistojen kautta.  Nyt pelasimme huomattavasti rennommalla otteella, eikä sääntöjen kanssa ollut niin tarkkaa. O tempora, o mores! Oletteko te lukijat pelanneet Aliasta yhtä tiukoilla säännöillä vai ihan vaan niin, että kaikilla on hauskaa?


Pienet kädet kamerassa-blogista sain hauskan idean kuvata hämäriä vesipisaroita. Jos saan otettua onnistuneita kuvia, lisään tähän loppuun vielä pari kuvaa. Toivottavasti kaikilla on ollut mukava lauantai. Muistakaa illalla äänestää UMK:n voittoon se ainoa oikea ehdokas, Arion!

5 kommenttia :

  1. Vaikuttaa ihan kivalle blogille. Banneri on ihan kiva, mut olis plussaa jos olisit ite laittanu tohon ton teksitn, eikä se olis bloggerin oma, niinkun se nyt on (?). Mutta ite en henkilökohatasesti tykkää koira blogeista. Mut seurailen ainakin hetken anonyyminä ja mietin sit lukijaks liittymistä! :)

    VastaaPoista
  2. Ulkoasusta en näin rehellisesti sanottuna tykkää mitenkään erityisen paljon. Teksti ja kuvat sen sijaan taas ovat ihan eri luokkaa. Kirjoitustyylisi on mukava, ja ainakin näissä viimeisimmissä postauksissa kuvia on riittävän paljon. Tekstiä on ihan tarpeeksi.
    Pakko vielä sanoa, että Nana on älyttömän söpö koira ! Ihana !:) Voisit keskittyä blogin ulkoasun parantamiseen, se ehkä toisi enemmän lukijoitakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep tolle ulkoasulle pitäis tehä jotain, bannerille kans. Ehkä jossain vaiheessa innostun säätämään! Kiitos paljon kehuista :)

      Poista
  3. NAANU <3 ota alias mukaa perraa :D

    VastaaPoista