Kävimme eilen Dinon kanssa pentutreffeillä Lukupuron koirapuistolla. Matka-ajan Dino oli rauhassa. Vaihdettiin bussia Tapiolassa aika vauhdikkaasti, mutta pikkumies ei siitäkään ottanut paineita. Bussissa emme päässeet vaunu- tai neljän istuttavalle paikalle, joten Dino ei mahtunut makaamaan. Se kuitenkin tuijotteli rauhassa ikkunasta ulos eikä turhia stressanut.
Treffit oli sovittu kolmen porokoiran ja yhden lagotto romagnolon kesken, mutta puistoon sattui tietysti muitakin koiria, mm. westie, labradoodle, bernhardinkoira ja malinois-dobermanni-mix. Kameraa en tietenkään lahjakkaana ihmisenä tajunnut ottaa mukaan, otin iPhonella pari kuvaa, mutta masennuin aika pian huomatessani kuinka huonoja kuvista tuli. Ehkä noista kuitenkin saa ideasta selvää.
Jos tätä blogia muuten sattuu lukemaan joku facebookia käyttävä ihminen, jolla on pääkaupunkiseudulla koiranpentu, tai nuori koira vailla leikkiseuraa, niin minulla on hyvä vinkki! Pennunomistajalle suosittelen Pääkaupunkiseudun pentutreffit-ryhmää ja varttuneempien, kuitenkin nuorien koirien omistajille Pääkaupunkiseudun teinikoirien ryhmää.
Dino käyttäytyi yllättävän hyvin treffeillä. Vaikka tietenkin se vähän yritti nylkyttää muita, mutta mitäpä muuta voisi odottaa nuorelta pojanklopilta. Luoksetuloa se totteli hienosti melkein joka kerta. Olimme aluksi paikalla vähän aikaa kahdestaan, joten kokeilin vähän paikallaoloa ja seuraamista Dinon kanssa. Hienosti meni! Jonnekin kurssille sen kanssa olisi kyllä hauska mennä, että saataisiin treenata häiriössä ja ennen kaikkea ohjatusti. Ilmoitin meidät tokoleirille toukokuulle, saa nähdä mitä siitä tulee. Vasta-alkajatkin toivotettiin tervetulleiksi, mutta silti, silti... Bussimatka takaisinkin sujui rauhallisissa merkeissä, ja kun saavuimme meille pentu oli niin uupunut ettei tosikaan.
Nappasin siitä ja Nanasta pari kuvaa sisällä, koska ulkona oli niin pimeää ettei sinne auttanut enää lähteä. Tuntuu todella karulta huomata miten pikkumies kasvaa koko ajan, juurihan se vasta oli ihan pikkupentu! Onneksi se on edelleen tosi pentumainen ja hölmö. Lähinnä nyt alan ajatella sen tulevaa murrosikää. Koska tilanne on tällä hetkellä se, että Dinoa pystyy pitämään vapaana missä vaan, se ei rähise muille ja on muutenkin todella suloinen. En kuitenkaan usko etteikö tilanne muuttuisi pahemmaksi kunhan pentu kasvaa. No, nyt se on ihana, koitan nauttia siitä ja elää hetkessä.
Kaverini Ronja tuli tänään meille leipomaan keksejä, meillä oli oikein hauskaa. Sain Ronjan ottamaan jopa pari kuvaa Dinosta ja minusta, kiitos kaunis! :) Tuo alla oleva kuva minua ärsyttää ihan luvattomasti. Huolimattomasti nappasin vain yhden seisotuskuvan, enkä tarkastanut miten tarkennus onnistui. Lopputuloksen jokainen voi itse katsoa, hohhoijaa. Pitää yrittää ottaa joku kunnollinen seisotuskuva Dinosta joku päivä.
"Seiso! No, seiso! Ei, älä istu, seiso. Noni hyv.... EI, seisoseisoseiso ÄLÄ istu, SEI-SO....." :D |
Kyllähän se sitten seisoikin, hieno pentu! Täytyy tosiaan viedä se mätsäriin, kenties 24. päivä Veikkolaan! Onko joku aikeissa suunnata sinne? :)
Ihana herkkä yhteiskuva minusta ja Dinosta <3 Itse ajattelin, että poseeraisimme ihan vierekkäin vaan, mutta Dino iski tassunsa olkapäille. Eihän toisen luovuutta nyt VOI ruveta rajoittamaan, haliberni mikä haliberni.
Yksi asia mikä Dinossa mietityttää, on sen pidättyväisyys ihmisiä kohtaan. Koirapuistossakin se saattaa käydä kiertämässä, mutta kun joku sitä paijaa, se saattaa jopa väistää, tai ei ainakaan viihdy paikalla kauaakaan. Hihnassa kun joku tulee moikkaamaan, se sietää kyllä, mutta ei osoita oikein minkäänlaista kiinnostusta vieraita kohtaan. Koko ajan pennusta asti se on kuitenkin nähnyt paljon uusia ihmisiä, joten kenties se on vain Dinon luonne. Niin kauan kun se ei ole tosissaan arka, niin saa se nyt olla innostumatta vieraista. Ja onhan tällä se positiivinen puoli ettei Dino tervehtimistilanteissa pompi ihmisiä päin! Hieno pentu se on.
Oli pakko ottaa kuva Dinosta, kun se makaa tossa vieressä kun kirjoitan tätä :D Voimia kaikille alkaneelle viikolle, kohta alkaa hiihtoloma!
ihana toi halikuva!
VastaaPoistahaha tänks :)
Poista