"Kyllä oot tosi hyvän koiran saanut itelles!"

Ai että, pakko kirjoittaa kun on niin hyvä mieli. Kävin tänään heti koulun jälkeen Nanan kanssa eläinlääkärillä nelosrokotteen tehostetta varten. Ajattelin Nanan korvien olevan tulehtuneet, kun se on niitä viime aikoina hankaillut ulkona. Ehdin myös jopa pelätä, että sen sydämessä olisi jotain vikaa. Se on nimittäin tämän vuoden puolella jonkun verran alkanut yskiä hengästyessään. Eläinlääkäri kuitenkin tutki Nanan perusteellisesti, eikä löytänyt yhtään mitään vikaa koko koirasta. Päinvastoin, hän kehui Nanaa oikein hyväkuntoiseksi ja hienoksi koiraksi, ja onnitteli, kun olen niin hyvän koiran saanut, vaikkei se pentuna meille tullutkaan.

Tuosta reissusta jäi todella hyvä fiilis. Tietysti siksi, että Nana on täysin terve ja kunnossa, kuten myös Nanan hienon käytöksen takia. Mutta ennen kaikkea siksi, että miettiä miten pahasti koiranhankinta olisi voinut mennä pieleen; mitä jos meille olisikin muuttanut joku toinen koira, joka olisi ollut kovinkin sairas? Tai jos meille olisi tullut vaikka rotupentu jostain kasvattajalta, ja pentu olisi kuollut vaikka vuoden ikäisenä, kuten eräälle tuttuni saksanpaimenkoiralle kävi. Nana on ollut onneksi aina terve, ja täyttää tänä vuonna seitsemän, eli toista koiraa voisi alkaa harkita.

Mutta mitä enemmän olen asiaa pohtinut, sitä enemmän tuntuu, ettei toimivaa vastausta ole. Vaikka kuinka tarkistaisi pennun vanhempien terveystulokset, ja vaikka koko suvunkin, se ei auta mitään. AINA on mahdollista, että pentu on kaikesta huolimatta vakavasti sairas. Ja jos tekee niin kuin minä pari vuotta takaperin, että ottaa tuntemattoman aikuisen koiran, voi siinä yhtälailla käydä hyvin tai huonosti.

Koiran ottaminen on tietysti aina iso päätös, ja moni asia voi mennä pieleen. Nuorempana olen aina jotenkin ottanut itsestäänselvyytenä, että koiraa hankittaessa (ja taustatyön ollessa huolella tehty), pentu on terve. Tämähän ei tosiaan pidä paikkaansa, ja se on melkoisen surullista. No, ehkä minä keskityn nyt bernipennun kouluttamiseen ja yhteiskuntakelpoistamiseen, enkä murehdi Nanan mahdollista uutta kaveria ihan vielä.

Oh well, eäinlääkärireissun jälkeen vein Nanan ikään kuin palkinnoksi metsään juoksemaan. Siellä otin kaikki tämän päivän kuvat. Sattui hauska tapaus muuten siellä! Olin juuri kuvannut Nanaa ja vapauttanut sen juoksemaan peurojen jälkien perässä, kun huomasin kymmenen metrin päässä seisoskelevan koiran omistajineen. Koira näytti huomattavasti belgianpaimenkoira laekenoisilta, mutta en mene takuuseen. Nana paineli edelleen ympäri metsää, ja sitä huudellessani vaihdoin belggarin (?) omistajan kanssa pari sanaa. Nana onneksi kurvasi pian suoraan minun luokseni, eikä tainnut edes huomata toista koiraa. Minun oli pakko kysyä vielä sen toisen koiran omistajalta, ovatko he täkäläisiä, ja eivät olleet! Mietinkin, etten ollut koskaan nähnyt kyseistä koiraa. Ehkä vähän huolestuttavaa, että tunnen nähtävästi kaikki koirat Laajalahdessa? :D

Aion lauantaina ottaa Dinon mukaan tallille, saa nähdä mitä siitä tulee... Dino ei nimittäin ole ikinä nähnyt hevosta, eikä Wäiski taas pidä lainkaan koirista. No, täytyy toivoa parasta!