Kaksi yhteistä vuotta takana Nanan kanssa

Tasan kaksi vuotta sitten haimme Nanan meille kotiin. Tuntuu oudolta ajatella, että siitä on jo niin kauan... Eihän Nana vieläkään osaa sitä kaikkea mitä pienestä asti olen suunnitellut opettavani omalle koiralleni. Mutta toisaalta Nana on onnistunut tuomaan elämääni enemmän hyvää kuin olisin ikinä uskaltanut toivoa. En tiennyt, että koiran ja ihmisen välille voisi kehittyä näin vahva suhde näinkin lyhyessä ajassa. Olin parin muun koiran kanssa kuvitellut päässeeni niin paljon samalle tasolle kuin mahdollista on. Vasta nyt kun olen asunut saman katon alla yhden ja saman koiran kanssa näin "kauan", olen huomannut, että aikaisemmat välini koiraystäviini ovat olleet vain pintaraapaisu siitä, millainen suhde minulla ja Nanalla on. 

Paljon olemme kokeneet juttuja jotka ovat tehneet näistä kahdesta yhteisestä vuodesta mahtavia; teltassa yöpymistä, uusia harrastuksia, pitkiä junamatkoja, lenkkejä keskellä yötä ilman hihnaa, kotitekoisia agilityratoja, yhteisiä uintiretkiä, näyttelymatkoja, yhteislenkkejä muiden koirien kanssa, uusien temppujen opettelemista, pyöräilyretkiä sinne ja takaisin, valokuvauksen saloihin tutustumista, soittotunnilla käymistä yhdessä, juoksulenkkejä, sisällä löhöilyä laiskoina sunnuntaiaamuina, taistelua tilasta sängyssä öisin, puoli päivää kestäviä metsälenkkejä, onnistumisia tokokentällä... Ja ennen Nana on opettanut minulle miltä tuntuu, kun on ystävä joka ei koskaan petä.

Tämän kaiken siirappisuuden keskellä pitää todeta, että tottahan toki Nanassa on puolia jotka rasittavat minua. On myös monta asiaa, jotka huolellisella koulutuksella sujuisivat jo paljon paremmin, kuin miten ne nyt sujuvat. Nana esimerkiksi vetää hihnassa jos en ole sen kanssa kahdestaan ja keskity pelkästään sen kanssa kävelemiseen. Vieraille koirille Nana räksyttää hihnassa jos sitä ei palkkaa koiran tullessa näköpiiriin. Ja veljeni kavereita, tai muita itselleen vieraita ihmisiä Nana ei mielummin haluaisi päästää meille. Outoa on se, että minun kaverini (vaikka ei olisi ikinä tavannutkaan heitä!) Nana hyväksyy aina todella nopeasti. Kaikkea ei voi saada, ja jos minulla ei ole intoa kouluttaa Nanaa pois noista tavoista, niin sitten se käyttäytyy noin, as simple as that.

Olen pohtinut paljonkin toisen koiran ottamista Nanalle kaveriksi. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että Dino ja vaihtuvat opaskoirakoulun koirat yhdistettynä muutamiin hoitokoiriin on ihan riittävä määrä koiria. Puhtaasti Nanan kannalta ajatellen se kyllä varmasti ottaisi itselleen toisen koiran kaveriksi. Toisaalta sillä on nykyiselläänkin jo niin usein koirakaveri täällä ja lenkeillä varsinkin mukana, että eipä sen kannalta ole hätää vaikka se ainoana koirana täällä asuukin.

Varhaistahan tällaista on tässä vaiheessa sanoa, mutta minusta tuntuu, että minulle Nana on se once in a lifetime-koira, jollaista ei tule toista koskaan vastaan.