sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Mun koira on valokuvauksellisempi ku teiän koirat yhteensä!


Tätä kuvaa kun katsoin, niin kyllä taas muistin miksi kuvaan koiria. Eihän tää nyt mitenkään täydellinen kuva ole, ei tosiaan, mutta olen tyytyväinen. Nanalla oli tänään poikkeuksellisen hyvä valokuvauspäivä. Kuvaan sitä aina vaan sen verran, että molemmilla on koko ajan hauskaa. Yleensä Nana kyllästyy aika nopeasti, mutta tänään tuntui kuin se olisi inspiroitunut omasta innostuksestani. Se nimittäin poseerasi todella rauhassa ja tyytyväisenä koko ajan.



Olen alkanut miettiä, että haluaisin mennä johonkin mätsäreihin Nanan kanssa, mutta huomasin etteivät sen rokotukset ole voimassa! Viime marraskuussa olisi pitänyt käydä uusimassa, hupsista...  Pitää muistaa varata Nanalle eläinlääkäri, niin saadaan rokotukset kuntoon ja voidaan suunnata kohti mätsäreitä. Dinonkin voisi ottaa mukaan johonkin, vaikka se on kyllä varmaan sellainen tuomarinväistelijä ettei mitään rajaa.


Pitääkin huomenna pentutreffeillä Lukupuron puistolla pyytää muita tsekkaamaan Dinon hampaita ja käpälöimään muutenkin, tekisi kyllä hyvää pikkubernille. Tavallaan harmi kun tapaaminen on vasta viideltä, koska silloin ei enää voi oikein kuvata. Mutta toivottavasti edes jotain kuvia saisin otettua.




Piti ottaa Nanasta ja tuosta huoneistossa kotieläimiä-tarrasta kuva, mutta jäikin tarra epätarkaksi, enkä suuressa itsevarmuudessa ja viisaudessani ottanut kuin yhden kuvan. No, eiköhän idea tule selväksi kaikille. Tämänpäiväisiin kuviin olen melko tyytyväinen, kuulen niistä mielelläni kritiikkiä. Ja jos jollain on toiveita/ideoita kuvien taikka postausten suhteen, saa kertoa.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti