sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Ja taas mennään!

Onnellisten sattumien kautta sain itselleni kokeiluun käytetyn järkkärin, jonka olen nyt ostamassa. Kyseessä on todella hyvä kamera, Nikon D300s ja objektiivikaan ei ole mikään ihan turha, Nikkor 50mm f/1.4. En ehtinyt kovinkaan kauan olla ilman kameraa, mutta kyllä sitä alkoi jo kaipaamaan. En todellakaan osaa vielä käyttää uutta kameraani, eikä minulla ole edes manuaalia siihen vielä. Joitain kuvia olen kuitenkin jo räpsinyt näinä muutamina päivinä, jotka kamera on minulla ollut.



Ihan kamalaa kun on näin hyvä kamera! Nyt en voi syyttää enää kuin ihan vain itseäni huonoista kuvista :D No, harjoittelua vaan, kyllä tästä vielä hyvä tulee. 





Minulle ja Nanalle ei kuulu oikeastaan mitään ihmeellistä, ihan normaalia arkea vain. Juoksemisen olemme aloittaneet, jospa molempien lihaskunto vähän alkaisi parantua tai vaikkapa vararavintoa kropasta häviäisi. Tänään meidän piti mennä mätsäriin, mutta se jäi koska kotiuduin musikaalimme mahtavasta ensi-illasta vasta kahden aikaan. Viisaana ihmisenä kävin vielä lenkillä koiran kanssa, puhuin kaverini kanssa puhelimessa ja lopulta pääsin vasta kolmen maissa nukkumaan. Niinpä en tosiaan aamulla herännyt tarpeeksi ajoissa, että olisin päässyt mätsäriin.




Tällaista tänään, toivottavasti ehdin postailemaan, vaikka koulujuttujen kanssa onkin todella kiireistä. Miten juuri sinun/koirasi kevät on sujunut? :)

2 kommenttia :

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com