lauantai 24. marraskuuta 2012

23.11.

Eilen ehdin hiukan kuvaamaan koiria, leikkasin Dinolta kynnet ja kävimme koko porukan kanssa pitkällä lenkillä.

Pakollinen naamakuva on oltava vaikkei tarkennus olisi onnistunut :D


Koirapuiston viereisellä lempiniitylläni tuli vastaan yksi lempikoiristani tästä naapurustosta; unkarinvizlanuorukainen Bátor. Jopa Nana joka on aina niiiin hapan, on aina tosi nätisti sen kanssa. Ja varsinkin Dino oli aivan onnessaan kun sai riekkua jonkun kanssa. Tarmon kanssa Bátor sai myös hyvät juoksulenkit aikaiseksi. Bátor jotenkin omalla hyväntuulisuudellaan ja hienolla käytöksellään saa kaikista muistakin koirista parhaat puolet esiin.


On se vaan ihme miten nopeasti koiranpentu kasvaa! Suhteellistetaanpas nyt ensin Utun taannoinen koko yhteiskuvalla Nanan kanssa, kas näin:


Alla vertailun vuoksi kaksi parin kuukauden takaista kuvaa Bátorista samalla pellolla leikkimässä tuon Utun kanssa. 



Ja tuollainen siitä on kasvanut, tuntuu että parissa yössä :D










Otin vielä parit poseerauskuvat Tarmosta:



Tuota pentua voisin kehua ihan kuinka kauan vaan, mutta sanottakoon nyt että eilen kun kuvasin Tarmoa, se oma-aloitteisesti asettautui tiensivuun nukkumaan. Kun lopetin kuvaamisen, se oli heti valmiina lähtemään. Ihana fiksu otus!


Sitten otin vielä pari yhteiskuvaa, jotka onnistuivat yllättävän hyvin.



Tämä Nanan ja Dinon yhteiskuva on jotain ihan uskomatonta, varsinkin sitten kun Dino kasvaa ja otetaan uusi kuva... 


Nana aikuisen berniuroksen kanssa on nimittäin hyvin huvittava näky:


No, eiköhän Dinostakin vielä kasva tuollainen jättiläinen. Nyt se on vielä aika harmiton pikkumies... <3


Minulla ja Nanalla oli tänään koiratanssiesitys Koirakoulu Kontaktin pikkujouluissa, se sujui hienosti. Jos joskus saan jonkun kuvaamaan meitä, niin laitan videon musiikin kanssa tänne! :) Nyt on koeviikosta enää yksi koe jäljellä, voiton puolella ollaan.

// Nyt pääsee Dinon/Nanan sivupalkista löytyviä kuvia klikkaamalla esittelysivuille :)

2 kommenttia :