Kovan onnen koira

Päivä alkoi mukavasti kun heräsin Kylmälästä ja kävin Nooran kanssa maastoilemassa, ratsastin Wäiskillä. Lenkki sujui hyvin, ja aamupalan syötyäni kotiuduin. Lähdin koirien kanssa lenkille, ja siitä pääsemmekin ensimmäiseen kurjaan asiaan. Vilillä on polkuanturassa pintanaarmu, joka näyttää täysin harmittomalta, mutta aiheuttaa kovasti ontumista. Siispä pidin Vilin hihnassa ja sukan jalassa. Sukka ei vähentänyt ontumista, mutta ainakaan haavaan ei päässyt likaa. Kyseessä on todella pieni naarmu joka ei ole edes yhtään syvä, en jaksa uskoa että se likaantuisi. En kuitenkaan halua ottaa riskiä, ja on sen kipeä oltava kun Vili ei halua sille jalalle astua. Olen putsaillut tassua ja laittanut Vetramilia pari kertaa päivässä. Epäilen, että tuo naarmu tuli eiliseltä lenkiltä kun Vili juoksi metsässä vapaana, mutta en sitten tiedä.

Haluan kyllä ehdottomasti Vilin toisenkin kerran hoitoon tänne, koska Nana pitää siitä niin kovin. Ikinä ennen Nana ei ole hakeutunut (edes) noin lähelle toista koiraa nukkumaan. Vapaana ollessaan Nana koko ajan tarkkailee missä Vili menee, ja huolestuu jos toinen katoaa näköpiiristä. Hihnassa ollessaan Vili ja Nana kulkevat vierekkäin oikein tyytyväisinä. Yleensä Nana ei noin kovin pidä mistään koirasta, hyvä Vili!

Mutta sitten takaisin otsikon aiheeseen. Olin äsken lähdössä Vilin kanssa Leppävaaraan hakemaan siskoni pyörää, kun huomasin että koiran parta on edestä ihan veressä ja jostain vuotaa verta. Palasin kotiin ja suihkutin haavaa kylmällä vedellä kunnes vuoto lakkasi. Leikkasin haava-alueelta karvat pois, desinfion ja laitoin Vetramilia. Olin jo paniikissa kuskaamassa Viliä suunnilleen Viikkiin, mutta maltoin kuitenkin mieleni ja kirjoitin facebookiin Koiraihmisten hiekkalaatikolle alla olevan kuvan kanssa selityksen, ja siellä epäiltiin kyseessä olevan hotspotmaisen ihon muhimisen. Se voisi johtua siitä, että parta on ollut märkänä ja Vili on vielä hangannutkin sitä. Seurailen tilannetta, enkä viitsi nyt lähteä edes tallille mikä ärsyttää kyllä ihan loputtomasti.

Tämä pätkä Katja Kallion Elokuvamuistista sopii elämääni ja tämän postauksen loppuun kuin nyrkki silmään:

Päivän musiikkivinkki!

Jokaisen itseään kunnioittavan ihmisen on kuunneltava seuraava biisi:

Voisin kirjoittaa tuon biisin takana olevasta henkilöstä ihan kuinka paljon vain. Tyydyn kuitenkin toteamaan latteasti että hän on uskomattoman lahjakas ja kaunis ystäväni, josta tulee vielä jotain. Tai sitten ei tule mitään. Olen lähes varma, että pitäisin tuosta biisistä vaikken tuntisi koko ihmistä. Mutta kuunnelkaa, ja kertokaa mitä piditte!

Yleensä en harrasta kahta postausta päivässä, mutta nyt oli pakko. Tietysti lähinnä sen takia, että teidän kaikkien pitää kuunnella tuo biisi, mutta myös koska halusin jakaa vielä tänä iltana ottamani kuvat. Tarmo oli meillä tänään iltapäivällä muutaman tunnin ajan, Vili tuli sen kanssa ihan hyvin juttuun. Välillä ne alkoivat tuijotella toisiaan, mutta kun puutuin siihen joka kerta heti, ei mitään ongelmia tullut.

Äsken kävin viemässä Tarmon kotiin ja otin Dinon tilalle. Vilin omistaja oli varoittanut ettei Vili tule toimeen uroskoirien kanssa, mutta ainakin Tarmon se sulatti ja Dinoon rakastui. Dinolla on kyllä ihan uskomattoman hyvät sosiaaliset taidot, se saa kaikki koirat leikkimään kanssaan. En ole pitkään aikaan tehnyt niin että iskisin vain miljoona kuvaa peräkkäin, mutta nyt taidan tyytyä siihen. Pari ensimmäistä kuvaa ovat Dinon ja Tarmon omistajan pihasta ja loput koirapuistostamme.

Tähän väliin laitan 30sek väsäämäni lyhyen videopätkän poikien leikeistä :)

Huomenna meidän piti mennä Munkkiniemeen mätsäriin, mutta se ei vaikuta nyt ihan kauhean hyvältä kun en löydä kummankaan rokotuskorttia MISTÄÄN. Saa nähdä mitä tästä tulee. Mutta joo loppuun vielä ihana kuva, jotta kaikki muistaisivat että jokaisella pilvellä on kultareunus tai jotain sellaista.

"Onnellisuus

Menneen päivän valo" 

Vili has landed

Minulla on kyllä tämän kesän ollut ihan käsittämätön terrieriputki: ensin juhannuksena jackrusselinterrieri Tiiti, sitten valkoinen länsiylämaanterrieri Elsa ja nyt vielä vehnäterrieri Vili. No, terrierit ovat kyllä hauskoja koiria, ei siinä mitään. 

Vili saapui meille tänään aamulla kymmenen aikaan. Heitin sen kamat sisälle, ja ilahduin heti aluksi siitä että Vilin mukaan oli pakattu kaikki tarpeellinen, mutta ei mitään ylimääräistä. Mikään ei ole raivostuttavampaa kuin yrittää koiraa palauttaessa etsiä jokaista pikkutavaraa joka sille on mukaan laitettu :D No, Vilin yhdeksän päivän päästä kotiutuessa tätä ongelmaa ei tule olemaan!

Heti kymmenen jälkeen lähdimme lenkille Nanan ja Vilin kanssa, ja aluksi suuntasimme koirapuistoomme.

 

Puistossa Vili juoksenteli ihan onnessaan ympäriinsä, Nana tyytyi vain vähän nuuhkimaan ja lähinnä nyhjäämään jaloissani. Yritin ottaa jotain hienoja kuvia, mutta nyt koneelta niitä tarkastellessani totesin että vain nämä kaksi pääkuvaa ovat tuon yhteiskuvan lisäksi julkaisukelpoisia. Minusta on tullut huomattavasti nirsompi sen suhteen mitä kuvia julkaisen, ja kuinka paljon. Kun edelliseen postaukseen linkittelin jotain vanhoja tekstejäni huomasin kyllä, että olen ainakin vähän kehittynyt. Puistoon ei tullut ketään, kuten sinne ei yleensä tulekaan, joten lähdimme jatkamaan matkaa kohti Villa Elfvikin metsiä.

Metsässä en ensin päästänyt Nanaa irti, eikä silloin Vilikään kauheasti poistunut näköetäisyydeltä. Nanalla on toisinaan tapana jäädä muutamaksi tunniksi juoksentelemaan ympäri Elfvikin metsää vapauduttuaan, joten pidin sen hihnassa. Minun kävi kuitenkin sääliksi Nanaa Vilin poukkoillessa ympäriinsä onnellisena, joten vapautin seniorinkin. Se kyllä kannatti, Nanalla ja Vilillä oli yhdessä todella hauskaa. Ne juoksivat koko ajan yhdessä, minä lähinnä istuskelin varjossa ja otin pari kuvaa.

Sain kyllä huomata, että Vilillä on huumorintaju kohdallaan! Ajattelin, että nyt voisi olla hyvä aika ottaa koirat kiinni, joten kutsuin molempia luokse. Vili pinkoi paikalle tuhatta ja sataa (postauksen loppupuolella on videolle tallennettuna todiste sen vauhdista jolla se saapuu paikalle vihellettäessä), Nanaa ei näkynyt. Vähän ajan kuluttua Nana saapui paikalle, ainoa miinus oli se että jalat ja mahanalus olivat ihan mustassa mudassa. Keskityin nauramaan Nanalle ja laittamaan sitä kiinni, kun samassa Vili lähti juoksemaan sinne mistä Nana oli juuri tullut. Hetkeä myöhemmin se tuli takaisin silmiin nähden itseensä tyytyväisenä - ja vielä vähän likaisempana kuin Nana :D Ihan uskomattoman hauska koira, se huomasi että kaveri on löytänyt hienon mutapaikan ja halusi itsekin tsekata sen. Otin likaisista koirista kuvankin ennen kuin päästin ne uimaan mereen.

Noniin eli tuokaa kaikki koiranne minulle hoitoon, saan koirat vasemmanpuoleisesta tyypistä oikeaan jopa puolessa tunnissa! Suihkutin koirat sitten vielä letkulla venerannassa ja jatkoimme lenkkiä. Kumpikaan koirista ei enää läähättänyt ja ne olivat muutenkin oikein tyytyväisen oloisia. 

Päädyimme ihanaan metsään kävelemään, olin viimeksi ollut siellä monta vuotta sitten vaikka paikka ei ole kaukana meiltä. Korkealta kalliolta näkyi melkein koko Leppävaara, ei lainkaan huonot näkymät. Koska siellä oli todella kuivaa, olivat pienet kitukasvuiset koivut kuivuneet kovin syksyisiksi. Minulle tuli jostain syystä todella hyvä mieli niistä, jotenkin toiveikas olo sen suhteen että kohta tulee taas syksy, lehdet kellastuvat, arki alkaa eikä se ole yhtään kamalaa. 

Pidän kyllä lomasta, varsinkin tämän vuoden kesäloma on ollut jotain ihan käsittämätöntä, mutta kyllä minulla on ikävä joitan kavereitani ja... no kyllä, joitan opettajiakin! Ja säännöllistä rytmiä. Syksy tulee kun tulee, sitä odotellessa voin mennä tuonne metsään fiilistelemään. Juuri ihan vähän tuon kuvan ottamisen jälkeen otin videon Vilin yhdestä luoksetulosta, tuollaisia ne kaikki olivat. Ihan uskomattoman hieno koira, Nana voisi ottaa vähän mallia ;)

En tiedä mistä koirat repivät energiaa, mutta kun päästin ne vielä ennen kotiinpaluuta juoksemaan niitylle, ne jaksoivat vielä juoksennella ympäriinsä. Vilin omistaja varoitti että koira saattaa olla rauhaton ensimmäisen päivän ajan vieraassa paikassa, se nyt on ihan normaalia. Tuon megalomaanisen kolmen ja puolen tunnin lenkin jälkeen se on kuitenkin nukkunut hyvin tyytyväisenä ilman mitään vinkumista tai ravaamista. Minusta tuntuu todella vahvasti siltä että meillä tulee olemaan hauskaa Vilin kanssa, se on oikein mukava koira. Huomenna menemme mätsäriin, Vili ei ole koskaan ennen ollut joten saa nähdä mitä siitä tulee. 

Maaseutulomailua pt. 2

Olin taas muutaman päivän Kylmälässä Nanan ja kaverini Ronjan kanssa, oli kyllä todella mukavaa.  Koiria oli vain yksi vähemmän kuin viimeksi, mutta koska vain yksi niistä oli minun vastuullani ja nukkui samassa paikassa, tuntui koiramäärä todella kohtuulliselta. Jenni oli paikalla kahden hienon valkkarinsa kanssa. En ehtinyt valokuvata niitä, mutta onneksi otin iPhonella yhden kuvan edes niin näette millaisista kavereista puhun.

Minulla oli niin uskomattoman ihanaa Wäiskin kanssa eilen ja tänään maastossa, että haluan (hyi kamala) tehdä ihkutuspostauksen siitä :D Ei tämä sotii nyt kyllä vahvasti kaikkea sitä vastaan mihin uskon, koska minähän en ole heppatyttö! No joo, here goes.

Olen siis viime joulukuusta asti säännöllisen epäsäännöllisesti käynyt taluttelemassa, harjaamassa, paijaamassa ja maastossa ratsastamassa tuota kaveria. Jonkun kerran tässä keväällä (en ihan muista milloin) onnistuin kai kolmesti saman maastolenkin aikana tippumaan Wäiskiltä, ja sitten aloin jännittää sen kanssa maastoilua. Tästä tietysti seurasi se, että Wäiski alkoi entistä enemmän riehua maastossa, kerran se lopulta heitti minut selästään ja juoksi kotiin. Se oli kai joskus maaliskuussa, sen jälkeen olen ratsastanut Wäiskillä kerran, vappuna, mutta ei siitäkään mitään tullut. Koko kevään olen käynyt aina välillä taluttamassa Wäiskiä maastossa, en vain uskaltanut ratsastaa sillä.

Eilen ja tänään ja toissapäivänä kuitenkin uskalsin, ja voisin kind of sanoa että onneksi. Toissapäivänä maastoilin yhdessä toisen tallilaisen ja tämän ponin kanssa. Wäiski käyttäytyi muuten, mutta kyttäili aika paljon. Satula oli selässä eikä lenkistä jäänyt mitään mielettömän euforisia, joskaan ei millään muotoa huonojakaan viboja. Nana juoksi tietysti mukana reippaana.

Eilen kuitenkin heräsin vähän viiden jälkeen ja menin hakemaan Wäiskin laitumelta, auringonnousu oli jotain ihan käsittämättömän hienoa. Kävimme kolmistaan tunnin lenkillä maastossa, Wäiski oli uskomattoman hieno. Nana oli mukana, Wäiski ei välittänyt siitä yhtään vaikkei se ole koiraysytävällinen hevonen. Wäiski laukkasi reippaasti yhden jyrkän mäen, muuten se käveli koko ajan rauhallisesti sinne mihin pyysin. Satulaa sillä ei ollut selässä, mutta kertaakaan minusta ei tuntunut että se heittäisi minut selästä. Kerran jalkauduin ihan omaehtoisesti lenkin aikana, koska metsään oli ilmestynyt (Wäiskin mielestä) pelottava tarha vieraille hevosille. Se ei uskaltanut kävellä siitä rauhassa ohi, joten talutin sen vähän metsään katsomaan hevosia. Wäiskin rentouduttua hyppäsin takaisin selkään kiveltä ja matka jatkui.

Tänään aamulla sama toistui, tunnelma oli juuri noin maagisen rauhallinen. Kiipesimme yhden isohkon mäen, muuten kävelimme. Nana osallistui myös maastolenkkiimme. Olin jo melkein takaisin tallilla, kun yhtäkkiä varjoani katsoessa huomasin ettei minulla ole kypärää päässä! En ollut huomannut mitään, mutta kun tajusin tämän tulin kyllä aika vauhdilla alas selästä, tietysti kuvan otettuani ;) En tajua miten kukaan voi olla näin urpo. Mutta oli kyllä aika hieno tunne huomata, että olin käynyt tunnin lenkin saman hevosen kanssa jolla en vielä muutama kuukausi sitten uskaltanut ollenkaan ratsastaa, vieläpä ilman kypärää ja satulaa. Ja pointtina ei ole ihannoida kypärättömyyttä, se on mielestäni typerää ja turhaa. Pointti oli se, että Wäiski oli käyttäytynyt niin hienosti etten tajunnut kaivata kypärää. 

Ja nyt kun olen fiilistellyt tätä käsittämättömän hienoa kavioeläintä, on sopivaa laittaa vielä muutama näiltä maaseutulomapäivältä nappaamani kuva tähän loppuun.

Kuten kuvasta huomaa, Wäiski on jäätävä LÄSKI. Sillä on kunnonkohotusprojekti menossa

Wäiski, Ronja ja minä 

Minä ja "ah-niin-onnelliset" nelijalalkaiset ;)

Tällaista tänään. pahoittelut tajunnanvirtasekamelskasta. Kohta meille on tulossa tuleva hoitokoirani vehnäterrieri Vili käymään, ehkä saan jotain kuviakin otettua. Vili tulee ensi tiistaista alkaen viikoksi hoitoon meille. Se on uusi tuttavuus minulle, saa nähdä miten meillä synkkaa.

Timo on taitava tokoeläin

Kylläpäs nyt tapahtuu asioita ensimmäistä kertaa tässä blogissa: ensin tein ensimmäisen haasteen, sitten kirjoitin ensimmäisen tervetuloa-tekstin ja nyt sitten (tietääkseni) teen ensimmäistä kertaa toista postausta samana päivänä. Pohdin pitkään ja hartaasti otanko Timon vai Nanan mukaan treeneihin, mutta päädyin sitten kuitenkin ottamaan Timon. Tasapuolisuuden nimissä kävin kuitenkin Nanan kanssa kahdestaan lenkillä ja treenasin vähän tokojuttuja.  Treeneissä otin jopa kolme melkein onnistunutta ja julkaisukelpoista kuvaa.

Suureksi riemukseni treeniryhmäämme ilmestyi tänään treenaamaan uusi saku, ihan mahtavaa! Tykkään saksanpaimenkoirista enemmän kuin mistään muusta yksittäisestä rodusta, oli mukavaa jutella Masin omistajan kanssa. Itse treenit menivät Timon osalta mielettömän hienosti, alun ohitusharjoitukset sujuivat siltä kuin vettä vaan. Tietysti palkkasin sitä aika paljon, mutta koko ajan se lönkytteli hihna löysällä eikä edes vinkunut kuin pari kertaa. Käskytetty seuraaminen sujui myös, varsinkin maahanmenot olivat ihan mielettömiä. Ikävä kyllä pari kertaa Timo ehti nousta ennen kuin ehdin palkata, mutta ehkä se jonkun kerran tajusi mitä yritin vahvistaa.

Luoksetulojakin otin muutaman: ensimmäinen oli ihan täydellinen. Jäi kiltisti paikalleen, istui siinä kunnes huusin, tuli vauhdilla riittävän lähelle ja oli innokas. Olisi pitänyt vaikkapa jättää siihen, pitää vähän taukoa tai jotain, mutta ei ei. Jätin kierroksilla olevan koiran istumaan ja lähdin tarpomaan kymmenen metrin päähän. Jokainen joka on joskus treenannut nuoren koiran kanssa tokoa voi kyllä arvata, että sieltähän se sinkosi ennen kuin ehdin kutsua... Otin sitten yhden vielä ihan lyhyellä matkalla, vauhtia ei enää ollut mutta malttoi kuitenkin odottaa että kutsuin. Anna ja Loki olivat ystävällisesti häiriönä siinä luoksetulolinjan vieressä kahdessa ekassa luoksetulossa, Timoa ei haitannut yhtään.

Paikallamakuu oli SUPER! Kaksi ja puoli minuuttia, Timo makasi koko ajan hiljaa paikallaan. Kävin tietysti palkkaamassa aika useinkin, varsinkin kun ympärillä muut eivät olleet ihan paikallaan, mutta SILTI hieno pentu. Kaikkein hauskinta on ettei sen kanssa ole ikinä edes kauheasti treenattu paikallaoloa, se vaan jotenkin sujuu. Ai että, tässähän tulee ihan sellainen olo että me vielä mennään möllitokokisoihin tänä syksynä :) Treenien loputtua vein Timon vielä koirapuistoon, siellä se mokoma jaksoi vielä painia Bella-lapinkoiran kanssa.

Timo on söpö kun se osaa isosta koostaan huolimatta todella nätisti ottaa pikkukoirat huomioon. Ei tarvitse yhtään pelätä että se jyräisi toisen, ja se usein laskeutuu toisen tasolle painimaan ja läiskimään tassuilla. Timolla on myös joku ihan erityislaatuinen kyky saada aina joku koira leikkimään kanssaan. Se osaa lukea muita koiria todella hienosti, esimerkiksi toisen koiran tarvitsee vain kääntää katse pois ja ottaa yksi askel sivuun ja Timo ymmärtää ettei sen seuraa nyt tarvita. Toisaalta on sitä kyllä sosiaalistettukin, tämänkin blogin alkuaikoja selaamalla voi huomata ettei ole sattumaa että Timo osaa käyttäytyä muiden kanssa.

Haluaisin todella paljon muuten mennä johonkin mätsäriin! Luulisi että kesällä niitä olisi vaikka kuinka, mutta ei ei. Ensi viikon keskiviikkona on ensimmäinen, mutta sinne sitten tosiaan menen. Minulla on ehkä vähän liian monta koiraa jotka haluan/aion ottaa mukaan, mutta onneksi minulla on ainakin yksi kaveri joka on lupautunut mukaan. Mukaan lähtevät varmasti Timo ja Nana, sekä minulla silloin hoidossa oleva vehnäterrieriuros Vili. Lisäksi Tarmo saattaa olla silloin kotona, ja silloin se tulee ihan varmasti mukaan. Siitä voi tulla aika hauskaa... Jos saan vielä toisenkin kaverini mukaan, silloin aion oikeasti ilmoittaa kaikki nuo koirat mukaan!

Pidän itseäni suhteellisen hyvänä koirarotujen tuntijana, mutta alla olevan koiran rotua en kyllä ikinä olisi arvannut. Se on nimittäin bretoni! En ole koskaan kuullut että niitä on tuonkin värisinä... Suloinen otus joka tapauksessa. Haha minun piti lähteä jo eilen takaisin tallille asumaan, mutta täällähän minä edelleen istun... Torstaina menen sinne kyllä ihan ehdottomasti, mutta on mukavaa olla välissä muutama päivä kotona ilman mitään velvotteita.

Mistä näitä novascotiannoutajia tänne blogiin oikein tulee?! :D Treeneissä oli mukana tämä kaunis Mindi-neiti, ja se oli vielä lopuksi puistossakin. Jotta tämä postaus ei olisi liian looginen, voisin loppuun vielä luetella mukana olleet koirakot: Anna ja australianpaimenkoira Loki, Tanja ja saksanpaimenkoira Masi, Heidi ja sekarotuinen Java, Sirke ja kultainennoutaja Peppi, ja suomenlapinkoira Bella omistajansa kanssa jonka nimi jäi minulle mysteeriksi. Toivottavasti en unohtanut ketään!

Otan toisen koiran... tai sitten en

Elsa lähti eilen illalla kotiin, otin siitä (ja Nanasta) vielä juuri ennen lähtöä vähän kuvia. Nyt olen viimeistään tullut siihen tulokseen, että minun ei pidä missään nimessä hoitaa pikkukoiria. Ensin minulla oli Tiiti hoidossa ja nyt Elsa, on hirveää huomata kuinka näppärä tuollainen pikkuterrieri onkaan. Se mahtuu hyvin mahalle katsomaan leffaa illalla, on helppo napata syliin bussissa ja jaksaa kuitenkin juosta ihan samat lenkit kuin isokin koira. Tai no ei ihan, Elsa kyllä rupesi eilen ontumaan toista etutassuaan, epäilen vahvasti että ihan vain ylirasituksesta, raukka kun juoksi vapaana metsässä PALJON isompien perässä.

Miksi se pikkukoira sitten olisi niin hirvittävän huono idea? Koska minusta on ihana tunne kävellä ison koiran kanssa, siitä saa turvaa ja voin kertoa että kaikki kunnioittavat isoa berniurosta. Isoa koiraa voi halata, sen kanssa voi riehua pelkäämättä että se menee rikki. Muutenkaan minun ei nyt kannata ottaa pikkukoiraa, koska olen toivottavasti vaikkapa neljän vuoden sisällä muuttamassa pois kotoa, eikä kahden koiran pitäminen opiskelijana ole välttämättä ihan yksinkertaista. Järkevintä tähän tilanteeseen olisi ottaa opaskoirakoulu(OKK)lta pentu, mutta vanhempien (tai no, äidin) suunnalta ei ihan hirveästi kannatusta ole tullut.

Nana alkaa jo vanhentua, sen huomaa erilaisista pikkujutuista. Se ei enää hyppää niin mielellään paikkoihin, on koko ajan vähän kauemmin kankea herättyään ja on muuttunut huomattavasti mukavuudenhaluisemmaksi. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun se on jäänyt nukkumaan aamulla sänkyyni minun noustuani ja on suostunut nousemaan vasta lenkillelähdön tai aamuruoan voimalla. Tietysti on aikaista sanoa, koska Nana on ensimmäinen koirani, mutta minusta tuntuu että se on minulle se The Elämäni Koira. Haluaisin tarjota sille rauhallisen ja mukavan vanhuuden ilman nuorta sählääjäkoiraa, joka kääntäisi huomioni pois Nanasta.

Toisaalta taas uskon, että jos en ota toista koiraa ennen Nanan kuolemaa, tulee toisen koiran ottaminen olemaan todella vaikeaa. Ja vielä jottei tilanne olisi liian yksinkertainen, en oikein edes onnistu pääsemään Nanan pään sisälle tietääkseni haluaako se toisen koiran kaverikseen vai ei. Lenkeillä se juoksee mielellään muiden kanssa ja on selkeästi pirteämpi kaverien kanssa kävellessään. Sisällä se ei kuitenkaan ikinä hakeudu toisten luokse nukkumaan tai muutenkaan muiden koirien seuraan, se vain tulee sinne missä minäkin olen.

No, tavallaan minun lienee ihan turhaa pohtia ottaisinko toisen koiran vai en, koska äitini ei kuitenkaan halua tänne toista koiraa. Opaskoirakoulun pentuun voisin väittää hänen jopa ehkä suostuvankin, ja se tuntuu minusta ainoalta järkevältä ratkaisulta juuri nyt. Toisaalta olen myös puhunut Timon ja Tarmon omistajan kanssa siitä, että ottaisimme OKK:lta jonkun samantapaisen tapauksen tänne kasvamaan kuin Kiki. Ja siis tänne tarkoittaa, että koira tulisi kaverilleni, mutta minä saisin olla sen kanssa niin paljon kuin ikinä jaksan: sama diili mikä meillä on Timonkin kanssa :D 

Nytkin Timo on täällä, se kävi eilen illalla Hyvinkäällä parin tunnin lenkillä kanssani tapaamassa yhtä tuttuani. Tänään illalla menemme tokotreeneihin Timon kanssa, mutta en varmaan saa kovinkaan kummoista kuvamateriaalia (ainakaan meistä) kun en saa ketään kaveria mukaan.