Ei täällä kukaan yksin selvii, tarvii jakajii hyviin hetkiin

Kuvasin Nanaa viime viikon keskiviikkona, mutta nyt vasta ehdin laittaa nämä kuvat blogiin. Viime viikko oli todella heppailupainotteinen, laskeskelin eilen illalla ratsastaneeni kahdeksan tuntia neljässä päivässä. Torstaina ratsastin Cinalla maastossa tunnin ja lisäksi kävin pitkästä aikaa jopa ratsastustunnilla, ratsuna toimi Wäiskin varsa, kuusivuotias Artemis. Perjantaina lähdimme aamulla ajamaan kohti Kolia kohti Ronjan ja Katjan (jolle kiitos lopuista kuvista!) kanssa. Päämäärämme oli ihastuttava issikkatalli Paimentupa. Mukana oli myös Katjan labradorinnoutaja Muppe, totta kai. Nana meni Milo-bordercollien omistajalle Marille hoitoon viikonlopuksi.

Ratsastin perjantaina ensimmäisen maaston rauhallisella Graunilla, vanhalla ja viisaalla tallin isoimmalla issikalla. Oli ihan uskomaton tunne kun sai antaa hevosen laukata pitkillä ohjilla ilman että tarvitsi lainkaan pelätä mitä se keksii. Olin ensimmäistä kertaa issikan selässä ja sain myös ensimmäistä kertaa kokeilla miltä töltti ja liitopassi tuntuvat. Markus veti maaston viisivuotiaalla Väinö-issikalla, jolla oli välillä vaikeuksia malttaa pysyä polulla. Maisemat siellä Kolilla olivat jotain ihan käsittämätöntä ja metsässä oli todella hiljaista. En voi riittävästi hehkuttaa kuinka paljon nautin olostani Paimentuvalla. Kaikki hevoset olivat niin onnellisia ja kilttejä, ne tekivät mielellään töitä eikä niitä tarvinnut pakottaa lainkaan. Meillä oli todella hauskaa koko ajan, en muista milloin olen viimeksi nauranut niin paljon yhden viikonlopun aikana.

Lauantaina ratsastin ensimmäisen kahden tunnin maaston Skjannilla, se on hauska ja mukavan reipas otus. Markus veti maaston Fagrilla, eikä vauhtia puuttunut. Skjannin autopilot (kuten Markus kutsui issikoiden tapaa toistaa tunnollisesti kaikki edellä kulkevan päähänpistot) toimi moitteettomasti vaikka kyseessä onkin nuori hevonen.

Minä Skjannin selässä ja Markus+Fagri

Skjanni

Kun Markus kysyi kenellä haluamme ratsastaa iltapäivän maaston, toivoin Skjannia ja lisäsin vitsillä perään että voisin ottaa Väinönkin. En millään uskonut, että voisin saada sen, mutta iltapäivällä tallissa Markus kysyi otanko Väinön vai Skjannin. Totta kai valitsin sitten Väinön, ja sain kunnian olla ensimmäinen sen selkään kiipeävä asiakas. Oli todella hauska maasto, rakastuin Väinöön ihan täysin. Se käyttäytyi todella kiltisti, välillä piti vain tutkia ympäristöä, katsella ympäriinsä, yrittää syödä kuusenoksia ja kokeilla uusia reittejä. Meinasimme törmätä puuhunkin kun annoin Väinön toteuttaa halunsa tutkia mitä hauskaa metsästä löytyykään... Silti Väinö oli muiden hevosten tapaan todella luotettava, annoin sillekin laukatessa pitkät ohjat eikä ongelmia tullut. Sen töltti oli todella tasainen, todella hieno hevonen! Haluan ehdottomasti mennä sillä taas maastoon kun seuraavan kerran pääsen Kolille.

Väinö <3

Markus, joka veti kaikki maastot, osasi käsitellä hevosia mitä hienoimmin. Hän oli koko ajan ystävällinen niille, keskusteli ratsulleen ja kohteli kaikkia hevosia aina ehdottoman reilusti ja johdonmukaisesti. Tuli jotenkin sellainen olo, että kaikkien hevosihmisten pitäisi tavata Markus, saada nähdä hänen tapansa kohdella hevosia ja mahdollisesti oppia häneltä jotain uutta. Aivan liian usein näkee ihmisiä, jotka suuttuvat hevoselleen, riuhtovat ja huutavat eivätkä ymmärrä lainkaan hevosta lajina tai tiedä mitään niiden käyttäytymisestä. Sellaisesta ei onneksi ollut tuolla jälkeäkään, tuli niin hyvä mieli kun sain olla noin hienojen eläinten ja ihmisten kanssa koko viikonlopun.

Ajomatkaa oli reilut viisi tuntia, mutta kotimatkamme kesti kuitenkin kymmenisen tuntia :D Ajoimme Naaranlahden ohi, jossa Katja ja Ronja ovat olleet kesäisin. Päätimme poiketa sinne: minä ja Ronja päädyimme Viki ja Pirita-suokkien kanssa maastoilemaan. Oli todella hauskaa, tuntui vain todella oudolta olla "valtavan" suomenhevosen selässä kun oli tottunut issikoihin. Pysähdyimme matkalla ties kuinka monta kertaa, mutta matka ei oikeastaan edes tuntunut pitkältä.

Oli käsittämättömän hieno reissu, tulipahan ainakin heppailtua tarpeeksi. Tai no, ei kai sitä ikinä voi heppailla tarpeeksi! Nyt täytyy etsiä jostain aikaa, jotta saan jatkossakin viettää tarpeeksi aikaa tallilla. Siitä tulee vain niin kovin hyvä mieli. Juuri nyt koulunkäynti ei oikein innosta, mutta muuten kaikki sujuu oikein hyvin. Nanan tassuhaava alkaa olla jo hyvässä kunnossa, kevät tulee ja elämä hymyilee.