Sometimes I walk alone at night

Täällä on tapahtunut kaikenlaista, mutta en ole mitenkään ehtinyt kirjoittaa blogiin. Manu-vehnänterrierin hoitoreissu sujui ihan hyvin, mutta itse olin valitettavasti kipeänä suurimman osan ajasta. Isä onneksi lenkitti koiria, ja olin hoitojakson aluksi ja lopuksi kuitenkin terve. Nana on saanut polkuanturaansa mystisen haavan, joten se on minimilenkityksellä ja joutuu lepäilemään. Haava on nyt viikon vanha ja alkaa näyttää jo hyvältä, mutta en halua ottaa riskiä että se aukeaa uudestaan. Nyt viime päivinä en ole enää pitänyt tassua sidottuna sisällä, mutta ulkoillessa haavaa suojaa ihan jopa erikseen tätä tarkoitusta varten ostettu tossu. Se on pysynyt ilahduttavan hyvin paikallaan.

Tarkkasilmäisimmät lukijat kenties jo huomasivat, että kuvissa ole Nana vaan Tiian Sofi. Tiia on kuumeessa, joten olen käynyt parina päivänä lenkillä Sofin kanssa ja eilen otin muutaman kuvankin. Sofi on todella hauska koira, tottelee hienosti eikä aiheuta sydämentykytystä katoamalla elukoiden perään tai räksyttämällä harvoille ja valituille vastaantulijoille kuten Nana :D Mutta en kyllä omaani vaihtaisi. Tänään remonttimiehemme oli vahingossa jättänyt takaoven auki, ja Nana oli lähtenyt ulos. Jonkun ajan kuluttua isäni oli tullut kotiin ja Nana oli etuovella odottamassa sisäänpääsyä. Kaikista maailman paikoista joihin Nana olisi voinut juosta, se valitsi meidän kuistin. Hauska koira <3

Tänne on tänä keväänä tulossa kaksi Nanalle vierasta koiraa hoitoon, rhodesiankoira Rico ja coton de tulear Veeti. Onneksi molemmat ovat poikakoiria ja itseasiassa Ricon kanssa olemme jo käyneet lenkillä ja Veetinkin tapaan ennen hoitojaksoa. On ihanaa kun ei tarvitse pelätä miten Nana suhtautuu, koska se on osoittautunut mitä luotettavimmaksi mitä tulee hoitokoiriini. Minusta on aina hauskaa kun täällä on hoitokoiria, koska tulen tehneeksi pidempiä, enemmän uusiin paikkoihin suuntautuvia ja monipuolisempia lenkkejä. Nyt toisaalta varmaan tekisin ties minkälaisia lenkkejä jos Nanan tassu vain olisi kunnossa, koska keväinen sää on todella piristävä ja tuntuu ettei kesä ole enää kaukana.

Pääsen torstaina ratsastustunnille, odotan puoliksi innolla ja puoliksi kauhulla mitä siitä tulee. Onneksi pääsen myös kävelemään Cina-tamman kanssa maastoon, sitä ei tarvitse odottaa kauhulla. Cina on mitä luotettavin, kiltein ja ystävällisin tamma, olen kovin iloinen kun olen saanut tutustua siihen. Heppajutut eivät siihen lopu, koska olen lähdössä viikonlopuksi Kolille issikkamaastoilemaan - Paimentupa kutsuu. Minua hirvittää jo etukäteen vähän issikat, koska ne ovat niin käsittämättömän pieniä?! :D Mutta eiköhän kaikki suju ihan hienosti. Muutaman viikon päästä on jo viikonloppuleiri Perniössä, enhän minä ole yhtään heppatyttö... Oho.