maanantai 3. kesäkuuta 2013

Rajasaari rocks!



Heräsin tänään kuudelta, ja vähän puoli seitsemän jälkeen olinkin jo Tarmon ja Nanan kanssa Rajasaaressa. Vaikka aurinko oli jo melko korkealla ja päivä näennäisesti jo polkaistu käyntiin, olivat muut koiranomistajat vielä untenmailla. Koko saari oli kolmistaan meidän. Se oli melko taianomaista, koska yleensä puistossa on aina lukuisia koiria, jopa silloin kun olettaisi ettei siellä ketään ole.




Molemmat koirat uivat todella paljon, ja minäkin kahlailin aika syvällä. Leikin piilosta koirien kanssa, ja varsinkin Tarmo oli todella innostunut tästä leikistä. Kaikkein eniten Nana ja Tarmo kuitenkin viihtyivät vedessä. Meillä on täällä Laajalahdessakin kyllä koirien uittopaikka, mutta ei se ole yhtään niin hieno kuin Rajasaari. Ja kun matkakaan ei täältä ole juurikaan puolta tuntia enempää, käyn mielelläni tuolla Rajasaaressa uittamassa koiria.





Kävimme myös Café Regatassa, koska en tietenkään aamulla ollut tajunnut syödä mitään. Koirat käyttäytyivät ihan hyvin, paitsi Nana tietysti haukkui kun joutui odottamaan ulkopuolella minun hakiessani itselleni sisältä syötävää. Olimme eilen puhuneet Tarmon ja Dinon omistajan kanssa, että voisimme mennä yhdessä Rajasaareen. Hän laittoikin minulle viestiä, ja sovimme tapaavamme puolen tunnin päästä puistolla.



Regatasta palatessamme Dino oli saapunut paikalle omistajineen. On jännä juttu, että sen ja Tarmon on hankalaa tulla toimeen kotonaan, mutta puolueettomalla maaperällä niillä ei ole mitään ongelmia. Tai no, eihän se nyt mikään kovin ihmeellinen juttu ole, totta kai koirat haluavat puollustaa omaa reviiriään. No, joka tapauksessa tuolla saaressa pojat viihtyivät oikein hyvin toistensa seurassa. Muitakin koiria oli ihan kivasti jo paikalla. 






Dino on suloinen, kun se on niin sosiaalisesti lahjakas. Vähän nuorempana sillä oli rasittava tapa haukkua hirveästi vieraita koiria (vapaanakin), mutta tänään se oli kyllä todella kiltti poika ja kaikkien kaveri. Uimaan se ei uskaltautunut kovin paljoa, mutta kyllä siltä Tarmon perässä kohkatessa muutaman kerran irtosivat tassut pohjasta ja se kauhoi vähän matkaa. Tämä oli sen ensimmäinen kerta uimassa, joten siihen nähden se oli ihan tarpeeksi rohkea. 




Vaihdoin Tarmon Dinoon, nyt täällä on kaksi väsynyttä koiraa nukkumassa. Nana ei edes reagoinut kun äitini sisko tuli meille sisään, niin uupunut se on. Pesin Nanan äsken mikä oli sikälikin hyvä juttu, että huomenna menemme mätsäriin :D Saa nähdä mitä siitä tulee... Otan joko Dinon turistikoiraksi tai sitten Tarmon kaveriksi seropikehään.

6 kommenttia :

  1. Mihinpäi meette mätsäreihi? Ja tykkään paljon sun blogista!

    VastaaPoista
  2. Koirat on niin ihanan näköisiä kun ovat käyneet uimassa!:)Mutta se hurmaava tuoksu joka sisälle sitten leviä...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, olin ahkera ja pesin koirat kotiuduttuani :D

      Poista
  3. No sitten.:DTykkään kyllä tästä sun blogista!Kivoja juttuja ja kuvia.:)

    VastaaPoista

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com