Tulin tänään kotiin Perniön ponitallin viikonloppuleiriltä. Minulla on ollut aina tapana kuvata siellä hirveästi videoita ja kuvia, koota niistä leirivideo ja fiilistellä sitä monta kuukautta leirin jälkeen. Tällä kertaa en tehnyt niin, ehkä osaksi koska ei ole ollut fiilistä kuvata, mutta lähinnä koska unohdin laturin kotiin ja kamerasta olisi kuitenkin loppunut akku. Ja ratsastin kaikki tuntini samaan aikaan kaverini Ronjan kanssa, joten en ehkä siksikään tullut ottaneeksi juuri mitään kuvia leiriltä. Heti kotiuduttuani lähdin lenkille Nanan kanssa ja otin siitä melkein sata kuvaa, oho. Nana on niin söpö kun siitä näkee kuinka toinen nauttii saadessaan juosta vapaana.
Kuten ylempänä kirjoitinkin, on mielenkiintoni valokuvausta ja varsinkin bloggaamista kohtaan kokenut jonkunlaisen kolauksen. Olen tehnyt enemmän tai vähemmän vakavia pohdintoja koko blogin lopettamisen suhteen, koska en ole jotenkin enää saanut kiinni siitä visiosta mikä minulla oli tätä blogia perustaessani. Nyt olen kuitenkin tullut siihen lopputulokseen, että en todellakaan aio lopettaa tänne kirjoittamista. Tietysti välillä tulee otettua vähemmän kuvia, ja se näkyy sitten siinä etten tee uusia postauksia niin usein. Minulle on kuitenkin todella tärkeää saada kuviani johonkin esille, eikä facebook oikein (ainakaan ainoana kanavana) tunnu hyvältä siihen tarkoitukseen. Lisäksi yksi viimeaikainen tapahtuma muutti kokonaan suhtautumiseni Koiratädin ihmemaahan.
Neljä päivää sitten saapunut sähköposti ja yksi tietty kommentti tänne blogin puolelle muuttivat kaiken. Nanan lapsuus on aina ollut minulle hämärän peitossa, mutta ihan vain ja ainoastaan tämän blogin ansiosta sen ensimmäinen omistaja otti minuun yhteyttä. Tuli ilmi, että Nana on ollut ennen meille muuttamistaan vain kahdella omistajalla, kun olin kuvitellut että se on kiertänyt ties kuinka monta kotia. Sain yhden lapsuuskuvan Nanasta, ja niitä on kuulemma vielä enemmänkin. Jos saan luvan, voisin niitä mielelläni laittaa tännekin kunhan saan niitä ensin lisää itselleni. On ollut ihanaa saada kuulla Nanan nuoruusvuosista, olen niin onnellinen että sen ensimmäinen omistaja löysi meidät <3 Tämä tapahtuma valoi minuun käsittämättömän paljon uutta intoa bloggaamisen suhteen.
En usko, että tämä välttämättä tulee näkymään tiheämpänä postaamisena, koska minulla on ihan liikaa kaikkea muuta mitä pitää tehdä. Mutta suhtautumiseni tähän blogiin muuttui radikaalisti, enkä voi enää ymmärtää että muutama viikko sitten tosissani mietin etten aio enää kirjoittaa tänne. Tuo Nanan ensimmäisen omistajan löytyminen toi niin paljon tarkoitusta bloggaamiselleni, että uskon sen kantavan aika pitkälle. Loppukevennyksenä vielä lenkillä näkemämme huskypari, muistan joskus talvella nähneeni samat koirat kelkanvetopuuhissa. Nana tuijotti noita niin ihmeissään ettei tajunnut edes haukkua :D
Ihania kuvia, jälleen kerran! Näistä todellakin näkee että Nana nauttii. :)
VastaaPoistaJa tosi siistiä, että Nanan ensimmäinen omistaja otti sinuun yhteyttä! Varmaan hienoa kuulla sen lapsuudesta.
Kiitos paljon! :) Jep <3
PoistaMulla on ollut toisinaan sama tunne, että lopettaisin bloggaamisen, mutta en ainakaan vielä ole sitä tehnyt, eikä juuri nyt tunnu siltä. On tästä kuitenkin niin paljon iloa ja postauksia tullut tehtyä paljon, että olisi sääli poistaa. Onneksi säkään et ole lopettanut sillä tykkään hirmuisesti blogistasi ja hienoa, että Nanan eka omistaja otti yhteyttä! :-)
VastaaPoistaKiva (no, kiva on ehkä väärä sana) kuulla että en ole yksin aatosteni kanssa. Toi on totta! Kiitos :)
PoistaOii vähä siistiä että saat nyt tietää sen pentuajoista! Mullekkin tulee aina välillä sellainen tunne, ettei energiaa jaksa riittää blogin pitämiseen, mutta on se kyllä aina mukava lueskella vanhoja merkintöjä ja katsella kuvia. Mullon oma facebook sivu täynnä koirakuvia ja juttuja, mutten oikein kehtaa sinne niitä kaikkia tunkea. Eipä sitä tosiaan taida olla parempaa paikkaa niitä kuvia jakaa kuin sitten blogit! Nana näyttää ihanalta noissa kuvissa kun se juoksentelee vapaana c:
VastaaPoistaNiinpä, oon ihan fiiliksissä vieläki!! No niinpä, kyllä bloggaaminen on hauskaa puuhaa sit kuitenkin. Kiitos, jep se nauttii <3
PoistaVau, aika mahtava juttu, että Nanan vanha omistaja löysi teidät ja otti suhun yhteyttä! Ihanaa kun jatkat bloggaamista vaikka se ei aina innostakkaan, koska sun blogi on yks mun ehdottomista lemppareista!! Hurjan hienoja kuvia Nanasta :)
VastaaPoistaNiinpä! Eikä, ihanaa kuulla :') Kiitos paljon :)
Poistatiedän tuntee.....pidin vuos sitten taukoa ja taas pohdin lopettamista.........mutta toi sun stoori oli kyllä huippu. ja mäkin tiedän muutaman ystävän, jotka haluaa mun kuvia ja tapahtumia seurata, se riittää mulle.
VastaaPoistaNoni, taas yks kohtalontoveri! Jep, toi on kyllä totta :)
PoistaTää oli tän päivän paras uutinen! :') Mä muistan kun saatiin Keimon ja Viikarin varsakuvia salapoliisityön jälkeen, ne saa mut edelleen tosi iloiseksi <3 Nana on edelleen nuorekas ja vähän pentumaisenkin näköinen, ihanaa jos saat niitä kuvia esille :)
VastaaPoistaIhanasti sanottu :') Voi siistiä et niidenkin lapsuuskuvat on löytynyt! Kiitos, enköhän joo joskus vielä :)
VastaaPoistaVoi, älä lopeta bloggaamista :) Minä ainakin odotan nyt aina sun postauksia! Anteeksi, kun en ole vastannut sun sähköpostiin. On ollut niin kiirettä, etten ole ehtinyt paneutumaan siihen. Ja olen odottanut, että saisin ne Nanan vanhat kuvat käsiini. Nyt just paraikaa kopsaan niitä tähän uudelle koneelle :) Löysin cd:n jolla niitä oli! Jeij! Joten lähiaikoina pistän niitä sulle tulemaan :) Ja saat luvan julkaista niitä täälläkin :)
VastaaPoistaOi että, en todella lopeta :') Ei se mitään, aattelinkin että sulla on varmaan ollut kiirettä :) Eikä, ihan parasta!! Jee kiva, varmasti muidenkin mielestä hauskaa nähdä niitä kuvia.
Poista