21.1.

En nyt aio avautua enempää aiheesta, mutta musiikin lisäksi päivää piristi se, kun huomasin osaavani sittenkin valokuvata. Edes jonkun verran, ja varsinkin oli ilahduttavaa huomata ettei tuossa putkessa ole yhtään mitään vikaa. Kuvailin ensin Nanaa ja sitten Dinoa lyhyesti tuossa pihalla ja viereisellä meluvallilla kun aurinko paistoi niin kauniisti :')

Saatuani jonkinlaiset kuvat napattua lähdin Dinon kanssa Leppävaaraan. Se käyttäytyi bussissa esimerkillisesti, makasi vain rauhassa paikallaan. Suunnilleen jokainen bussista poistunut matkustaja soi lämpimän katseen pikkuiselle.

Perillä Leppävaarassa kuvasin Dinoa vielä vähän. Etenkin sen hieno eRittäin katu-uskottava panta oli ikuistamisen arvoinen...

Hississä yritin ottaa Dinosta kuvan, mutta kun siitä ei tullut mitään, otin sitten kuvan itsestäni. Ja jos jotakuta kiinnostaa ja tuosta kuvasta ei saa selvää, niin voisin tässä yhteydessä mainita kuvaavani Canonin EOS 1000D-kameralla. Objektiivina on lähinnä (kuten tänäänkin) Canonin 50mm f/1.8 II-objektiivi. Jos olisi rahaa, ostaisin enemmän kuin mielelläni ehkä uuden rungon, ainakin uuden putken. Mutta täytyy kerätä rahaa, ja niin kauan kun sitä ei ole niin... Pitää muistaa, että ei se kamera tai objektiivi, vaan kuvaajan taidot!

Pihalla kuvailin Dinoa vielä jonkun verran, mutta hiipuva valo toi vähän liikaa haastetta, eivätkä kuvat enää oikein ottaneet onnistuakseen. Dinoa stressasi ihmisten joukossa poseeraaminen sen verran, ettei katse pysynyt kuvaajassa, mutta paikallaan se oli ihan uskomattoman hyvin.

 Ylitin täysin kaikki luovuuden raja-aidat, kun tajusin että heijastavasta ikkunasta saan yhteiskuvan minusta ja Dinosta! Olen jo jonkin aikaa miettinyt miten saisin tämän ongelman ratkaistua, kun ei minulla oikein ole ketään joka meistä kuvia ottaisi. Tai no, on yksi kaveri, täytyykin muistaa pyytää että nappaisi meistä jonkin kuvan joskus.

Kävimme oikein kaikkien taiteen sääntöjen mukaan harjoittelemassa sosiaalista, hillittyn rauhallista ja kaunista käytöstä Sellossa. Pentu ylitti kaikki odotukseni! Se kulki rauhassa vierellä, ei kiskonut mihinkään suuntaan. Kaikkiin rapsuttelijoihin (joita muuten riitti, voin kertoa) se suhtautui kyllä asiaan kuuluvalla innostuksella, mutta ei puhettakaan mistään hyppimisestä tai riehaantumisesta. Kun menin istumaan penkille, ei kestänyt kauaakaan kun Dino rauhoittui jalkoihini nukkumaan. Palkkasin sitä paljon ja kehuin, ja voisin vaikka vannoa että pentu oli kyllä vähintään yhtä tyytyväinen itseensä kuin minä siihen.

Kotimatka sujui rauhallisesti, mitä nyt bussi (kukaan täällä päin asuva ei ylläty, kun kerron että numero oli 106) oli myöhässä, mutta sen odottamisestakin selvittiin. Perillä yllätyin siitä kuinka pimeää ulkona jo oli, vaikkei edes ollut vielä myöhä. Otin muutaman muka-taiteellisen-ja-hienon kuvan, yleensä en moista jaksa harrastaa. Alikulkutunnelissa sain vielä viimeisen kohisevan kuvan hienosta hienosta bernipennusta.

Tässä taas nämä tällä kertaa, kommentteja otan kiitollisena vastaan :)

16.1.

I'm back! Nana on täysin oireeton, ja hiljalleen aloittelee jälleen normiarkeen palaamista. Tarmo asustaa opaskoirakoululla tällä hetkellä, ja sunnuntaina Kiki lähtee myös sinne. Kävin äsken Dinon ja Nanan kanssa lenkillä. Lumipyryn ja viimeisiään vetelevän 50mm kanssa oli hiukan ongelmia tarkennuksen suhteen, mutta tässä muutama kuva.

On outoa huomata miten nopeasti Dino on ohittanut pikkupentuvaiheensa. Jollekin kurssille koirakouluun olisi hauskaa mennä sen kanssa. En vain ole ihan varma vielä, että alkaako heti kokeilla jotain lajia, vaiko mennä ihan vain kurssille, jolla harjoitellaan arkielämässä tarpeellisia taitoja. Dino on kuitenkin jo puolivuotias, että sinänsä jonkin lajinkin voisi jo aloittaa.

Maanantaina kävin Dinon kanssa Sellossa pyörähtämässä. Sen käytös bussissa ja julkisilla paikoilla on moitteetonta! Bussiin päästyään tuo sammuu heti, ja ei nosta päätään edes vaikka ovet aukeavat. Sellossa pikkuinen keikkuu vierellä nätisti häntä heiluen ja ottaa tyytyväisenä rapsutukset kaikilta vastaantulijoilta vastaan. Se ei arastele mitään ja on kaikinpuolin mallikelpoinen otus. 

Mutta homma onkin sitten toisenlainen kotopuolessa lenkeillä! Se näkee mörköjä kaikkialla, haukkuu ja tuhisee ihmeissään ja varsinkin muita koiria räksyttää paljon. Ensin ajattelin, että on hyvä idea palkata sitä aina kun se on hiljaa. Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että tuo pieni ovela otus saattaa liian herkästi yhdistää haukkumisen palkkaamiseen. Olen tullut siihen lopputulokseen, että kun näen vastaantulijan, pyydän pennun sivulle kävelemään ja palkkaan tiheästi. JOS se alkaa siitä huolimatta haukkua, en kiinnitä siihen mitään huomiota, annan vaan räksyttää. Useimmin se kuitenkin on hiljaa, ja palkkaamisväliä voi alkaa pikkuhiljaa pidentää. Lähinnä laitan murrosiän piikkiin tuollaisen käytöksen.

28.12.

Kamera on palannut Portugalista, ja nyt saan julkaistua nämä viime vuoden puolella otetut kuvat. En jaksa nyt alkaa tuosta päivästä ihmeempiä kirjoitella, kun mitään kovinkaan ihmeellistä ei tapahtunut. Kaikki kuvat ovat siis 28. päivä otettuja, mutta laitan ne tekstin sekaan ettei kävisi elämä niin tylsäksi.

Tarmo on nyt Opaskoirakoululla, se kuvataan ja testataan, ja ymmärrykseni mukaan sen koulutuskin saattaa alkaa nyt jo. Ei kyllä kauheasti ole ikävä Tapea, kun se pikku teinihuligaani viime teoikseen söi sohvan ja teki muuta pientä mukavaa yksinollessaan... Lähinnä se varmaan yritti ilmaista tekemisenpuutettaan. Mutta nyt sitten toivotaan peukut ja varpaat pystyssä, että Tarmon testit sujuisivat hyvin, ja ettei se nyt mistään kovin kriittisestä (mm. paukkuarkuus) jäisi kiinni. Minua hiukan arveluttaa Tauskin nyhveröasenne, mutta uskon kyllä sen selviävän kunnialla kunhan se saa hommasta kiinni.

Kiki on ollut jo jonkin aikaa ja on yhä hoidossa, se palaa takaisin kuvioihin lähipäivinä. Sitä minulla onkin enemmän ikävä, etenkin nyt kun oma koirani on täysin hyödytön ja liikuntakiellossa.

Nanan osalta elo on nyt ihan hiljaista ja rauhallista, koska raukka on saanut kennelyskän jostain. Se saa nyt olla meillä ainoana koirana ja sairastaa ihan rauhassa. Tässä vaiheessa sillä alkaa olla viikko sairastamista takana, uskoisin että ainakin toinen on luvassa, ja sitten vielä ainakin viikon karanteeni luvassa. Harmi, olimme suunnitelleet menevämme loppukuusta mätsäriin, mutta se saa nyt jäädä. First things first.

Dinolla menee hienosti! Se oli tänään kahdeksasta yhteentoista yksin kotona, eikä ollut tehnyt minkäänlaisia tuhoja. Sitä sai melkeinpä tökkiä hereille kotiin palatessa, pikkuinen oli niin syvässä unessa. Muutenkin sillä oli koko päivän todella hyvä boogie, lenkillä se ei yhtään vetänyt hihnassa, kuunteli vapaana juostessaan luoksetuloa superisti ja käyttäytyi bussissa ja Sellossa kuin mikäkin eläkkeelle jäänyt opaskoira. Hyvä pentu :)

En muistaakseni ole kirjoittanut Rollesta vielä mitään, tai en nyt viime aikoina. Se on ihan naapurissamme asustava todella komea kaksivuotias suomenajokoirauros, Dinon vanha tuttu.

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin en aluksi ollut niin kauhean innoissani kun naapurini kysyivät jos voisin viedä Rollea kahden viikon ajan ulos muutaman kerran kun kerkeän. Ajattelin jotenkin ettei siihen saa mitään kontaktia :D En ole saman perheen Mini-beaglen lisäksi ikinä ollut tekemisissä (työkoirana toimivan) metsästyskoiran kanssa, kenties siitä johtuvat ennakkoluuloni. Mutta Rolle osoitti kaikki pelot täysin turhiksi ja hurmasi minut valloittavalla olemuksellaan heti ensilenkillä.

Ensinnäkin se totteli luoksetulovihellystä kuin OHJUS. Seriously. Juostessaan sen vauhti vetää vertoja jopa Kikille. Ja sen sosiaaliset taidot ovat vertaansa vailla.

Nana ei leiki melkein koskaan muiden koirien kanssa, mutta kuten edellisessä postauksessa olevasta videosta voi todeta, Rolle sai sen juoksemaan ihan tosissaan. Ja jotenkin minusta tuntui, että Nana oikein tosissaan piti tästä nuorukaisesta! Ainakin se mielellään puistossa hengaili sen kanssa, eikä yhtään komennellut sitä kauemmaksi, kuten se usein vieraammille pojanklopeille tekee.

Dino ja Rolle juoksivat todella paljon rallia tänään puistossa, ja ihan ilman ylimääräisiä rähinöitä. Se on saavutus pikkumieheltä, koska Dino on kehittänyt ikävän tavan komennella muita koiria vähän turhan tärkeällä ja tiukalla sävyllä leikin lomassa. Rolle koulutti Dinoa (menestyksekkäästi!) pois tästä ikävästä tavasta: se teki yksinkertaisesti selväksi että jos Dino rähisee, leikki loppuu heti ja jatkuu vasta kun toinen on rauhoittunut. Muutaman toiston jälkeen se tepsi, ja Dino leikki kuin pieni enkeli (kuten kuvista näkyy).

Kaikenkaikkiaan Rolle on TODELLA suloinen koira, ja hieno persoona. Täytyy myöntää etten tosiaan olisi uskonut, että minulla tulisi olemaan niin hauskaa sen kanssa. Hihnalenkitkin olivat sen kanssa mukavia, koska se ei kisko, mutta on kuitenkin koko ajan todella reippaalla ja iloisella mielellä. Ja vielä yksi kehu minulla on Rollesta: se on uskomattoman valokuvauksellinen. Totta kai mukana on ripaus sitäkin, että uuden koiran kuvaaminen on aina piristävää, kuviin tulee pakostakin vaihtelua kun malli on eri. Mutta jotenkin Rollea oli todella mukava kuvata ja siitä sain mielestäni kauniita kuvia, kuten nämä:

Jos olisin vielä Kikistä ja Tarmosta ottanut naamakuvat, olisi sarja täydellinen, mutta tässä nyt triopläjäys nelijalkaisten naamoista.

Yritin ottaa joitain kuvia, joissa näkyisivät kaikki koirat samalla, mutta tulokset olivat hiukan onnettomat:

Minulla on nyt sitten Ihan Oma hoitohevonen, puoliverinen ruuna nimeltään Wäiski. Jos joskus minulla flippaa niin pahasti että sen selkään uskaltaudun, yritän saada tänne kuvamateriaalia. Nyt kun minulla on tapaturmavakuutus, saatan jopa uskaltautuakin ratsastamaan sillä. Tähän asti olen lähinnä harjaillut sitä ja talutellut maastakäsin ynnä juoksuttanut. Wäiski on juuri hevonen minun makuuni. Sen luokse kulkeminen onkin vähän hankalaa, mutta se unohtuu kun huomaa kuinka sen kanssa oleminen on niin terapeuttista ja rentouttavaa.

Mutta mukavaa keskiviikkoa kaikille, ja hyvää yötä! :)

5.1.

Tällaista tällä kertaa, postaustauon ajalta materiaalia. Videosta otan mielelläni palautetta vastaan, mutta sen arvo on lähinnä dokumentaalinen, mitään ihmeellistä editointia en ole tehnyt.

 

 Huomenna kamera tulee kotiin, mutta sittenpä alkaakin jo koulu... No, eiköhän tämä tästä taas pikkuhiljaa. Ainiin, jos joku ihmettelee tuolla videolla kahta peräkkäistä kuvaa Nanan tassuista, löytyy selitys arvonnasta johon osallistuimme :)

Hyvää tätä vuotta itse kullekin säädylle!