2014

”Tästä tulee erinomainen vuosi, ihan varmasti”, aavistelin päiväkirjassani vuoden ensimmäisenä päivänä, ja niin myös tapahtui: 2014 oli hieno vuosi. Aion tiivistää sen tapahtumat tähän postaukseen. Keskityn lähinnä koiriin, mutta sivuan joitain muitakin mainitsemisen arvoisia juttuja.

Tammikuussa westie Elsa oli meillä viikon verran hoidossa. Samalla kävin koulua, luin poikkeuksellisen paljon kokeisiin ja menestyinkin niissä tavallista paremmin. Kuvasin Nanan päivän videolle, se oli hauskaa. Bordecollie Milo oli myöhemmin hoidossa ja ulkoilimme sen omistajan ja koirien kanssa. Ulkoilutin myös saksanpaimenkoira Iraa, Tarmoa ja Timoa, ja maastoilin Cinan kanssa. Tutustuin myös Ilo-seefferiin, se oli silloin vielä pikkupentu. Pirkko-kissamme hautajaiset olivat tammikuussa ja olin koko ajan enemmän tai vähemmän väsynyt.

Helmikuussa veikeä vehnäterrieri Manu oli reilun viikon hoidossa. Tutustuin samoihin aikoihin rhodesiankoira Ricoon omistajineen. Myös Ronjan labbis Muppe oli meillä vierailulla ja kävin Tiialla ulkoiluttamassa Sofia. Vanhojentanssit ja ne jatkot olivat ehdottomasti koko kuun paras juttu. Kävin helmikuussa välillä tallilla ja hoidin Iloa. Kuun viimeisenä päivänä lähdimme Ronjan ja Katjan kanssa Kolille. Ratsastimme Kolin maastoissa issikoilla. Kokemus oli upea.

Maaliskuussa minulle piti tulla hoitoon coton de tulear Veeti, mutta valitettavasti sairastuin enkä voinutkaan ottaa pikkukoiraa meille. Kävin keskiviikkoisin tallilla Cinan luona ja perjantaisin koirakoulu Kontaktilla Nanan kanssa kotikoirien harrastuskurssilla. Kurssi oli tosi mielenkiintoinen. Soittohommissa kului aikaa paljon lähinnä orkesterisoiton parissa, rankkaa mutta palkitsevaa. Pääsin myös viikonlopuksi Perniön ponitallille Ronjan kanssa esteleirille. Meillä oli oikein hauska viikonloppu. 

Huhtikuussa minulla oli melkein koko ajan koira hoidossa. Ensin meillä vieraili kymmenen päivää komeaakin komeampi rhodesiankoira Rico. Sen jälkeen vehnäterrieri Vili tuli muutamaksi päiväksi käymään. Vili oli jo vanha tuttu, ja oli kiva tavata sitä pitkästä aikaa. Aika kuluikin paljolti koiria kevätsäässä ulkoiluttaessa. Kävimme pääsiäisenä Tiian ja koirien kanssa mökillä, ja reissu oli mainio, vaikkemme osanneetkaan grillata. Ainoa kurja juttu oli, että Sofi ja Nana tappelivat mökillä ja Sofin kirsu meni aika huonoon kuntoon. Emme ole sen jälkeen varmuuden vuoksi päästäneet koiriamme tapaamaan toisiaan muuten kuin lenkeillä. 

Toukokuussa innostuin uudestaan blogistani, kun Nanan ensimmäinen omistaja löysi meidät sen kautta. Vappuna vietettiin Nanan 8-vuotissynttäreitä. Hoitokoirina olivat vauhdikas Milo-bortsu ja Cinan omistajan Väinö. Viimemainittu oli tuolloin vain muutaman kuukauden ikäinen, mutta silti erinomaisesti käyttäytyvä seropipentu. Myös eräs uusi tuttavuus tuli tänne hoitoon, mitä ihastuttavin staffi-amstaffi-pitbull-uros Diego. Lempeä Muppe-labbiskin vietti jonkun päivän hoidossa. Tutustuin uuteen koiraan, Hupi-parsonrusselinterrieriin, joka saapui kasvattajalta kotiinsa toukokuun alussa. Koiria siis riitti, ja muuten aikani meni vaihteeksi lähipiirissä tapahtuvan draaman setvimiseen. Onneksi koulu oli tuolloin jo käymässä vähiin.

Kesäkuussa pelasin korttini hyvin: säiden ollessa vielä siedettävät vietin lomanalkua mahtavalla Nuorison orkesterikurssilla Orivedellä. Opin paljon soittamisesta ja nautin kesästä tutussa, hyväksi havaitussa seurassa. Samalla kun vesi- (ja lumisade?!) alkoivat, minä matkustin Sveitsiin. Se oli monin tavoin pelottava ja vaikea, mutta myös kasvattava, rohkaiseva ja ilahduttava matka. Tajusin Sveitsissä, että minähän muuten olen hyvä tyyppi. Oli järisyttävää huomata, että osaan, pystyn, uskallan ja voin tehdä, jos en mitä vain, niin ainakin yllättävän monia asioita ihan itse.

Heinäkuussa palasin kauniista Sveitsistä ja siitä alkoikin sitten koirahoitolan pitäminen. Täällä majailivat persoonallinen norfolkinterrieri Cola ja alati iloinen parsonrusseli Hupi. Pikkupoikien lisäksi labradorinnoutajat Muppe ja Kuplakin olivat käymässä. Hupin perheessä asuva walesinspringerspanieli Hamppu tuli myös vierailulle. Lukuisien koirien hoitaminen alkoi tuntua suorastaan työltä välillä (note to self: ei se laatu, mutta se määrä, Liina!). Siitäkin selvittiin ja oli toisaalta selkeää saada keskittyä vain koirien hoitamiseen ja syksyn ylioppilaskirjoituksiin valmistautumiseen. Kun koirat olivat kotiutuneet, lähdin Tiian mökille muutamaksi päiväksi. Vaikka Nana jäi kotiin, minulla oli ikimuistoiset kolme päivää. Kävin myös heinä- elokuun vaihteessa kesän toisella musiikkileirillä, tällä kertaa Karkussa. Innostuin soittamisesta uudestaan ja päätin hakevani ensi keväänä Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan käyrätorvistiksi.

Elokuussa alkoi abivuosi ja tajusin, että ylioppilaskirjoitukset ovat ihan nurkan takana. Tällöin tuntui vahvasti, etten osaa tai tiedä juuri mitään. Timo oli täällä yökyläilemässä, kuten myös Milo-bordercollie. Kävin maastoilemassa Cinan kanssa. Tallilla käyminen oli tuolloin erityisen tärkeä henkireikä stressin keskellä. Elokuussa sain tutustua suloiseen Lilo-whippettiin, kun se tuli tänne pidennetyn viikonlopun ajaksi hoitoon. Mukaan kuvioihin tuli myös walesinspringespanieli-pentu Charlie juuri kun olin uhonnut, etten ota enää uusia hoitokoiria...

Syyskuun isoin juttu olivat ylioppilaskirjoitukset, stressasin niitä enemmän kuin olisin voinut kuvitella (täysin turhaan, hyvinhän ne lopulta menivät). Isä hoiti ja ulkoilutti onneksi Nanaa, minusta ei tuolloin siihen pahemmin ollut. Lopetin tallillakin käymisen ja keskityin vain kirjoituksista stressaamiseen. Ja nimenomaan stressaamiseen, lukemisesta ei enää tullut mitään. Kirjoitusten keskellä pääsin onneksi Perniön ponitallille Ronjan kanssa. Oli hyvä saada vähän rentoutua ja rauhoittua kaikkein pahimman paineen keskellä. Kun kirjoitukset lopulta olivat ohi, lähdimme Ronjan ja Katjan kanssa viikonlopuksi Kolille issikoiden luokse. Penni-beagle oli meillä hoidossa pitkästä aikaa, edellisen kerran olin tavannut sen muutama vuosi sitten.

Lokakuusta ei ole muuta kerrottavaa kuin KIINA. Olimme kymmenen päivän kiertueella orkesterimme kanssa ja kiersimme neljä Kiinan kaupunkia: Peking, Chongqing, Shuzou ja Shanghai. Matka oli sellainen kerran elämässä -kokemus, jota on vaikea yrittääkään pukea sanoiksi. Upeita konserttisaleja, viiden tähden hotelli, Kiinan muuri ynnä muita nähtävyyksiä, yöllisiä sekoiluja, toistuvasti kahden tunnin yöunet ja no, Kiina. Kiertue oli kaikilla hyvillä tavoilla absurdi ja olen hyvin kiitollinen, että sain kokea niin jännittävän matkan yhdessä muiden kanssa. Kymmenen päivän aikana orkesteri ja Kiina muodostivat oman pienen todellisuutensa. Jonakin yönä Shanghain yliopiston kampuksen nurmikolla lojuessa havaitsin muun muassa pohtivani, onkohan Nana todella olemassa. 

Marraskuussa piti totutella siihen, ettei Kiina-kuplaa enää ole ja ettei elämäni Suomessa ole kadonnut mihinkään. Vietimme ensimmäisen viikonlopun kaverini mökillä. Nana pääsi mukaan ja oli todella hieno mökkikoira. Elämä oli juuri sopivalla tavalla täynnä kaikkea mahdollista ja mahdotonta, jolla onnistuin osapuilleen täyttämään matkan jälkeisen tyhjyyden. Penni-beagle oli meillä jonkin aikaa hoidossa, ja ulkoilutin paljon Hupia ja Charlieta. Tallilla oli ohjelmassa pitkiä maastoja ja rauhallista hengailua Cinan kanssa. Päiviin sisältyi jälleen paljon musiikkia, sekä kuunneltuja ja soitettuja konsertteja. Marraskuussa tuli rampattua teatterissa tuon tuostakin; näin esimerkiksi Kansallisteatterin Vanja-enon, Kom-teatterin Vallankumouksen ja Q-teatterin Ihanat ihmiset. Teatterissa käyminen on samalla tavalla terapeuttista kuin hyvän kirjan lukeminen, ja tervetullutta vastapainoa iänikuisille Gossip Girl -maratoneille.

Joulukuussa ulkoilutin edelleen Hupia ja Charlieta yhdessä ja erikseen. Vaihdoimme Tiian kanssa viikonlopuksi koiria, ja norfolkinterrieri Cola vietti täällä saman ajan. Tutustuin pikkupentu Bellaan, mitä fiksuimpaan bolonka-jackrussel-mixiin. Juhlin 18-vuotissyntymäpäiviäni pitkän kaavan mukaan kahtena päivänä. Vuoden viimeiset päivät tulen viettämään ratsastusleirillä Ronjan kanssa Perniön ponitallilla. Aika kului hurjaa vauhtia, joulukuu hujahti ohi ennen kuin huomasinkaan. Allaolevassa kuvassa olen Tapiolan kirkossa soittamassa jouluaaton lasten messussa enkeliksi sonnustautuneena. Elämäni tähtihetkiä!

Todella tyhjentävää, selkeyttävää ja ilahduttavaa koota vuoden tapahtumat yhteen postaukseen. (Voin suositella kaikille lomapuuhaksi jonkinlaista vuoden kokoamista listaksi, koska pysähtymistä ja elämän suunnan tarkastelua tulee tehtyä niin harvoin.) Kaikkia asioita ei voi selittää, joitain en muistanut mainita ja osaa en edes halua. Tässä on kuitenkin aika hyvä katsaus siihen miltä minun vuoteni 2014 näytti. Tällä hetkellä minulla on todella kiitollinen olo, ja odotan jo innolla uutta vuotta.