I would rather walk with a friend in the dark, than alone in the light

Alun lainaus on Helen Kellerin, jokaisen itseään kunnioittavan ihmisen on katsottava tämä hänen elämästään kertova elokuva joskus. Todella kaunis ja pysäyttävä teos, suosittelen lämpimästi. Mutta sitten asiaan!

Sillä voi katsokaa mikä pieni suloinen pallero koirapuistossa oli :') Ei ehkä ihan koirapuistoikäinen vielä, mutta kovin suloinen otus silti. Olimme Marin ja Milon kanssa (tasan) kahden tunnin lenkillä Lintuvaarassa. Sen jälkeen hengailimme Marilla, leikkasin mm. Milon kynnet. Erittäin onnistunut tapa viettää iltapäivää. On ihanaa kun suunnilleen vartin matkan päästä löytyy ihan mahtavaa hengailu- ja koirailuseuraa, kyllä on elämä helppoa.

Jotain ihan käsittämätöntä ja historiallista tapahtui tänään puistossa: Nana oikeasti LEIKKI toisen koiran kanssa. Alan epäillä, että sille syöttämäni nivelvalmisteet ovat tehneet siitä iloisemman. Eilenkin se puistossa yritti saada toisen koiran leikkimään, ja myös tänään ennen kuin lähdimme puistoon se yritti kahdesti leikkiä Milon kanssa. Tai sitten Nanasta on vain tulossa vanhuudenhöperö, kaikki on mahdollista. Mutta on ihanaa katsoa omaa koiraansa iloisena ja onnellisena.

Timokin löysi itselleen leikkiseuraa: ihana 11kk tyttölandseer. Harvemmin koirapuistossa sattuu olemaan sopivan kokoista ja samalla aaltopituudella olevaa seuraa, siksi olemmekin aina välillä käyneet tapaamassa Lyyliä. Nyt onneksi löytyi ilman matkustamistakin samanhenkistä leikkiseuraa, Timo oli selvästi tyytyväinen kun sen ei tarvinnut varoa leikkikaveriaan yhtään. Lopuksi Timo olikin jo aika uupunut, Marille kävellessämme se lösähti useamman kerran maahan makaamaan uupuneena.

Otimme vielä lopuksi hienon yhteiskuvan koirista, mutta tietenkään ne eivät katso kameraan... No, harjoittelu jatkuu! Jostain syystä Milolla ja Timolla oli yhä energiaa riehua, vaikka olimme juuri olleet pari tuntia lenkillä. Boys will be boys, ei auta.