Baby you light up my world like nobody else

Minun pitäisi oikeastaan olla pakkaamassa, koska lähden tänään viikonloppuleirille Perniön ponitallille kolmen kaverini kanssa. Kävin kuitenkin äsken aamulenkillä Nanan kanssa ja kun kamera kerran oli mukana, niin pakkohan minun oli sitten kuvia ottaa. Oli ihan pilvistä ja syksyistä, mutta kuitenkin mittarissa oli ainakin viisitoista astetta eikä kyllä tullut vilu. Timo on lähtenyt ennalta määräämättömäksi ajaksi kotiinsa, ja pakko on kyllä todeta että ehkä Nana kuitenkin nauttii myös ainoana koirana olemisesta.

näetkö sä linnut jotka lentää kauas pois... <3

Vaikka suurin osa (okei, melkein kaikki) täällä blogissa olevat kuvat ovatkin paikoillaan nököttävästä Nanasta, niin toivottavasti kenellekään ei pääse syntymään harhaluuloa että sellaisia ne meidän lenkit ovat. Ei suinkaan, suurimman osan ajasta Nana laukkailee innoissaan vapaana ympäriinsä. Osaan katsoa reitit ja kellonajat siten, ettei vastaantulijoita oikeastaan ole. Kuitenkin joka kerta jos joku tulee vastaan, laitan Nanan heti kiinni. Vapaana juokseminen on parasta mitä se tietää. Ihme koira Nana kyllä on, koska vaikka sitä ei mitenkään itse innosta tai ei ole koirakaveria, se silti juoksee innoissaan (ja kovaa!) aika laajallakin alueella.

Nämä kaksi viimeistä kuvaa olivat kyllä mielestäni tämän aamun parhaat. Nana on erinomainen malli, sen kanssa ei koskaan tule tylsää. Vaikka Timo onkin taitavampi tokokoira ja minulla on ollut todella monia hienoja hoitokoiria, ei yksikään koira ole kyllä niin hieno kuin Nana.

Pakko vielä lisätä yksi aikaisemmin ottamani kuva Nanasta, tähän vain niin hyvin tiivistyy taas yksi asia mitä Nanassa rakastan: se tulee erinomaisesti toimeen lasten kanssa.

No niin, kohta saan toivottavasti pakattua ja koulun jälkeen lähdettyä sinne leirille. Seuraava postaus on luvassa joko sunnuntaina tai ensi viikon alkupuolella. Silloin luvassa jotain suunnilleen alla olevan kaltaista toivottavasti.

Osaako joku teistä lukijoista nimetä suosikkikuvansa näistä?