Why I'm still here, or where could I go

Täällä taas! Viime viikolla walesinspringerspanieli Charlie oli meillä hoidossa, siitä minulla on vain tuo yksi kuva. Trimmasin pikkuwalesin, siitä tuli aika hauskan näköinen. Charlien kanssa meni kaikki hyvin, se on mainio koira.

Täällä on ollut jo pidempään hoidossa serkkujeni jackrusselinterrieri Tiiti. Tiiti ja Charlie olivat viikon verran samaan aikaan täällä, se sujui yllättävän kivuttomasti. Kiersimme niin Nuuksiota, Oittaata, kuin Porkkalanniemeäkin. Sain Tiitin omistajilta auton lainaan, joten päivämatkustelu on sujunut mitä mukavimmin. Minulla on ollut lenkeillä apukäsinä äiti, sisko, kaverini Elina ja jopa tätinikin. Ajoin muutaman kerran myös pelkästään Nanan, Tiitin ja Charlien kanssa Nuuksioon. On ihanaa samoilla metsässä omaan tahtiin hauskojen koirien kanssa. Kävin myös Jyväskylässä mummon luona, Tiiti pääsi sinne mukaan.

En kantanut kameraa mukana näillä reissuilla. Mielenkiintoni blogin kirjoittamiseen, koira-aiheisista tekemisistäni raportoimiseen ja kuvaamiseen on kadonnut täysin. En silti ole hetkeäkään (tai ainakaan pitkää hetkeä) harkinnut blogin lopettamista. Huomasin vasta nyt, että oikeastaan koko vuonna 2015 en ole juurikaan jaksanut kirjoittaa. Täällä on kuitenkin niin pitkältä ajalta tärkeitä asioita ja kuvia muistona, etten näe syytä miksen pitäisi blogiani hengissä - vaikka sitten harvemmalla päivitysvälillä.

Kirjoitin tänä keväänä ylioppilaaksi, mutta ovet Helsingin yliopistoon eivät auenneet minulle tällä yrittämällä. Voi olla, että haen ensi keväänä uudestaan sinne, tai sitten en. Kaikki on auki tulevaisuuteni suhteen, mutta saa onneksi ollakin. Mitä luultavimmin aion asua kotona, ja hakea jotain töitä. Tähän mennessä kesä on ollut melko utuinen, mutta suurilta osin varsin miellyttävä kokemus. Olen lähdössä ensi viikon tiistaina Saksaan käymään, ja norfolkinterrieri Cola tulee meille pariksi viikoksi lomailemaan.

Nanan nivelrikko on pysynyt Rimadylin avulla oireettomana, ja se on ollut reippaana mukana kaikilla retkillämme. Vanhuskoira jopa leikki Charlien kanssa, olen niin onnellinen ettei Nana ainakaan vielä vaikuta kovasti kärsivän nivelrikostaan.

Find a beautiful place and get lost

Mehän kyllä löysimme monta kaunista paikkaa! Kävimme Tiian kanssa kesäkuun alussa Zürichissä, Sveitsissä, samassa paikassa, jossa vierailin vuosi sitten. En jotenkin osaa kirjoittaa, joten kuvat puhukoot puolestaan. Oli todella avartava, kaunis ja upea matka. Uskon, että lähdemme toisenkin kerran Tiian kanssa johonkin reissuun.

Nanalle kuuluu hyvää, se on ollut täällä kotona isän hellässä huomassa minun huidellessa ympäriinsä. Viikonloppuna koirahotelli aukeaa jälleen, walesinspringerspanieli Charlie ja jackrusselinterrieri Tiiti saapuvat hoitoon. Olin jo päättänyt, että en tänä kesänä hoida koiria, mutta eihän siitä oikein mitään tullut...

Tällä porukal tää mesta salee räjähtää

Blogin päivittämiseen ei mitenkään ole aikaa. Tässä kuitenkin pikainen katsaus viime aikaisiin tapahtumiin, jotta blogi ei täysin jää jälkeen elämästäni.

First things first: Nanalle kuuluu hyvää. Vein sen röntgeniin, eikä sen keukoista tai sydämestä löytynyt mitään epämääräistä. Ultraamalla voisi selvitä jotain lisää. Kumpikaan eläinlääkäreistä, joiden kanssa olen Nanan asioista jutellut, ei kuitenkaan ole pitänyt ultraamista välttämättömänä. Nana on nyt Rimadyl-kuurin ansiosta iloinen ja reipas. Se ei hengästy tavallista helpommin, eikä muutenkaan käyttäydy huolestuttavasti. Saa siis ultraaminen jäädä, ja parhaamme mukaan elämme päivä kerrallaan edelleen. (Lue: Nana elää, minä en.)

Koirajutuista ei ole muuta akuuttia kerrottavaa, eikä uusia kuviakaan. Hevosjuttuja sen sijaan riittää! Kävimme viime viikolla heppatyttöjengimme kanssa ensin torstaina Perniön ponitallilla irtoestetunnilla. Reissaaminen oli erityisen hauskaa, koska maanantaina pääsin vihdoin toisella yrityksellä inssistä läpi, ja siispä sain ajaa koko matkan edestakaisin. Se oli ilahduttavaa, koska meillä ei ole autoa, eli ajamaan oppimiseni on hyväsydämisten ihmisten varassa, jotka lainaavat minulle autojaan. Perniössä kaikki meni hyvin. Minä hyppäsin vanhalla tutulla leirihoitsullani Ladylla, ja Ronja Mortilla.

Viikonloppukin kului heppailun parissa: lähdimme perjantaiaamuna Kolille islanninhevosten luokse. Paimentupa on meidän heppatyttöjengillemme jo tuttu paikka, kävimme siellä viime vuonna kahdesti; maaliskuussa ja syksyllä. Minä sain taas ajella autolla oikein kunnolla, suurimman osan menomatkasta ja takaisin kotiin koko matkan. Oli upeaa päästä taas Kolille, siellä luonnon rauhassa, kauniissa maisemissa maastoilua ei kyllä moni juttu voita. Stressaavien pääsykokeiden ja inssien (:D) jälkeen pieni loma oli todella tervetullut. Viikonloppu oli todella _hauska_, en muista milloin olen viimeksi nauranut niin paljon. Hevosen selässä oli hiukan haastavaa ottaa kuvia, joten lähinnä kuvasin muulloin, kuin hevosten kanssa ollessamme. Minusta otetut kuvat ovat Ronjan ottamia, kiitos!

Ja okei, issikat on söpöjä. Joten pari sellaistakin vielä. Ensimmäisen seuraavista kuvista otti Ronja, kiitokset hänelle! :) Katjan blogista löytyy vielä vähän lisää kuvia reissultamme, jos joku haluaa katsella.

En tiedä, milloin kerkeän seuraavan kerran päivittää blogia. Voisin veikata, että jonkinlaista kesätaukoa on luvassa. Siispä varmuuden vuoksi toivotan nyt jo kaikille lukijoilleni hyvää kesää! <3

Mä en tahdo enää juosta, ja vilkuilla taakseni

Kupla, kolmevuotias labradorinnoutajauros, oli meillä hoidossa toukokuun ensimmäisen viikonlopun. Perjantaina koiran saapuessa, se oli lievästi sanottuna innokas. Kupla ryntäili ympäri taloa, eikä ulkona millään meinannut uskoa, että Nana ei aio leikkiä sen kanssa (eikä itse asiassa mitään muutakaan, mitä koitin kertoa sille). Niinpä kävimme lauantaina heti ensimmäiseksi kolmen ja puolen tunnin vaelluksella vesisateessa, ja sen jälkeen Kupla käyttäytyikin hienosti. Se antoi Nanan olla, keskittyi sisätiloissa nukkumiseen, ja kulki lenkeillä vetämättä. Sunnuntaina Kupla oli edelleen rento ja rauhallinen, ja sain otettua koirista mielestäni onnistuneita kuvia aamulenkillä.

Nana täytti vappuna yhdeksän vuotta, ja olen saanut huomata ettei ikä tule yksin. Tuttu eläinlääkäri määräsi Nanalle Rimadyl-kipulääkekuurin takajalkojen nivelrikon oireilun takia. Onneksi määräsi, Nana on kuin uusi (tai nuori) koira - iloinen ja leikkisä. Sillä on lisäksi uusi, kirkas katse silmissään. Alla olevassa kuvassa, joka on otettu ennen kipulääkekuuria) ihan selvästi näkee, että koiralla ei ole hyvä olla. Nana on lisäksi hengittänyt kummallisesti, mutta sydämestä ei kuuntelemalla löytynyt mitään. Niinpä varasin sille ajan röntgeniin, kenties sieltä löytyy jotain. On vaikeaa katsoa vierestä rakkaan ystävän vanhenemista tietäen, että on itse vastuussa sen päättämisestä, milloin koiran elämä ei ole enää elämisen arvoista. Nyt eletään päivä kerrallaan ja koiraa kuunnellen.

I'm a hot air balloon that could go to space

Tässä on Hiisi. Hiisi on husky. Hiisi on ihana. Kaverilleni Annille saapunut huskylapsi valloitti sydämeni täysin, kun pääsin tänään tapaamaan sitä. Kävimme metsässä lenkillä, ja minun oli tietysti otettava kuvia pikkuisesta. Nana ja Rico saivat jäädä kotiin, koska Hiisi on vielä niin onnettoman pieni otus. Ihailin mahdottomasti Hiisin intoa ottaa kontaktia omistajaansa (tai omistajan taskussa oleviin nameihin, mutta kuitenkin). Heidän yhteistyötään oli ilo seurata, odotan mielenkiinnolla millainen hurmuri pikkumiehestä kasvaa.

Hän käykö kanssamme pimeässä

Huh, tulipa huomaamatta ja täysin suunnittelematta melkein kuukauden tauko blogin kanssa. Pahoittelut siitä, ja kiitokset uskollisille lukijoilleni, jotka ovat ehkä käyneet kurkkimassa tapahtuuko täällä enää mitään. Nyt tapahtuu! Hollannin-reissusta en jaksa enää näin paljon myöhässä kirjoittaa. Siellä oli mukavaa, vaikka en päässytkään koiraperheeseen asumaan. Pääsin näkemään Amsterdamia ja meillä oli mahtava porukka mukana, matka sujui hyvin. Reissun jälkeen olen sairastanut kevätflunssan, soittanut käyrätorvea, tehnyt yhteishaun, viettänyt aikaa hyvien tyyppien kanssa ja... no, tietysti hoitanut koiria. Rico-rhodesiankoira saapui tänne 11. päivä, oli hauskaa tavata se taas vuoden tauon jälkeen.

Olimme viime viikolla isäni kanssa Nuuksiossa ulkoiluttamassa koiria, ja sain jopa kamerankin otettua mukaan. Oli todella hankalaa yrittää pitkästä aikaa saada edes etäisesti julkaisukelpoisia muistuttavia kuvia otettua. Koirat nauttivat täysin siemauksin reissusta, ja oli kyllä mukavaa vaihtelua päästä välillä metsään, johon autojen melu kuului vain etäisesti. Sitä ei vilkkaasti liikennöidyn tien vieressä asuessaan edes tajua, kuinka kovalle melulle altistuu koko ajan. Vasta käytyään hiljaisessa paikassa, eron huomaa palatessaan takaisin kotiin.

Tämä kevät on melko stressaava pääsykokeineen ja niin edelleen, mutta ei onneksi mitään verrattuna tilanteeseen, joka minulla oli viime keväänä. Silloin juoksin koko ajan pää kolmantena jalkana joka paikkaan. Nyt on sentään vähän paremmin aikaa hengittää, ulkoiluttaa koiria ja tehdä välillä jotain muutakin kuin kiirehtiä yhdestä paikasta toiseen. On tavallaan pelottavaa, että en voi lainkaan tietää minkälainen tulee olemaan vuoden 2016 kevät. Se on onneksi sen ajan murhe, nyt keskityn selviämään edes jotenkin pääsykokeisiin valmistautumisesta ja elämästä ylipäätään.

Älä pelkää, sillä kaikelle on merkitys

Käyn ulkoiluttamassa naapurissamme asuvaa walesinspringerspanieli Charlieta muutaman kerran viikossa, aina kun ehdin. Maanantaina sain pitkästä aikaa otettua kameran mukaan lenkille, ja muutaman kuvan napattua, kun spanielit hilluivat niityllä. Charlie on hauska koira, olen iloinen, kun olen saanut tuntea sen ihan pikkupennusta asti. Nana ja Charlie viihtyvät hyvin yhdessä, joten niitä on mukavaa ulkoiluttaa yhdessä. Nanasta huomaa, että Charlie on selvästi sen mieleen. En tiedä, ehkä pitäisi investoida johonkin koirien leluun, että ei tarvitsisi heitellä flexiä niille. Tai sitten muistaa ottaa joku lelu joskus mukaan lenkille, niitä löytynee jo valmiiksikin jostain nurkista.

Tällä hetkellä minulla tuntuu olevan elämässä taas niin moni asia järjestyksessä, että vähän pelottaa milloin tilanne kääntyy päinvastaiseksi. Kenties niin ei tarvitse tapahtua, en osaa sanoa. Mutta joka tapauksessa nyt juuri asiat sujuvat. Ylioppilaskirjoitukset on hoidettu, olen keksinyt (lähes) realistisen jatko-opiskelupaikan itselleni, Nana on terve ja voi hyvin, minulla on mitä ihastuttavimpia ystäviä ja jopa kotona oleminen on mukavaa. Olen myös aloittanut avantouinnin, suosittelen kaikille. Asiat tuntuvat olevan todella hyvin tasapainossa. Vielä kun minulla olisi vähän vähemmän hektistä elämä, kaikki olisi hienosti.

En silti jaksa uskoa, että kaikki tulee koskaan olemaan hienosti. Eikä se ole ideakaan, en ole sitä mieltä, että kaiken tulisi olla hienosti. Juuri tässä päivänä muutamana puhuimme äidin kanssa siitä, kuinka asioihin kannattaa opetella suhtautumaan. Näin poistat ääliöt elämästäsi on Hesarin pääkirjoitus, jonka lukemiseen kannattaa uhrata aikaa. Siellä tietysti kerrotaan, kuinka poistat ääliöt elämästäsi... Tai vaihtoehtoisesti irvaillaan ihmisille, jotka kuvittelevat sellaiseen pystyvänsä.  Elämässä on paljon asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Varsinkin tiettyihin juttuihin on järkevää opetella suhtautumaan siten, ettei itse lisää pahaa mieltä, tai vastaa pahaan pahalla.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Vaikka lukiourani alkaa olla ohi, osallistun vielä ensi viikolla yhteen koulujuttuun. Olemme nimittäin lähdössä parinkymmenen muun tyypin kanssa Hollantiin muutamaksi päiväksi. Kyseessä on musiikin ja kuvataiteen kurssi, ja ideana on, että esitämme yhdessä hollantilaisnuorten kanssa performanssin, jota olemme suunnitelleet. Pääsemme Amsterdamiin ja Hilversumiin, odotan reissua jo innolla. Meidät laitetaan asumaan perhemajoituksiin täyttämiemme lomakkeiden perusteella. Siellä kysyttiin mistä pidämme, ja joku voisi ehkä arvata vastaukseni?

Dogs. I like dogs. Like a lot. I support dogs and everything they do. 

Eli jos minua ei päästetä asumaan perheeseen, jossa on koira, niin kukaan ei ainakaan voi väittää ettenkö olisi tehnyt, mitä tehtävissä oli. Vietän jälleen seuraavan kuun seitsemän ensimmäistä päivää netitöntä elämää, mutta sen jälkeen palaan ehdottomasti kertomaan Hollannin-reissustamme :)