Hän käykö kanssamme pimeässä

Huh, tulipa huomaamatta ja täysin suunnittelematta melkein kuukauden tauko blogin kanssa. Pahoittelut siitä, ja kiitokset uskollisille lukijoilleni, jotka ovat ehkä käyneet kurkkimassa tapahtuuko täällä enää mitään. Nyt tapahtuu! Hollannin-reissusta en jaksa enää näin paljon myöhässä kirjoittaa. Siellä oli mukavaa, vaikka en päässytkään koiraperheeseen asumaan. Pääsin näkemään Amsterdamia ja meillä oli mahtava porukka mukana, matka sujui hyvin. Reissun jälkeen olen sairastanut kevätflunssan, soittanut käyrätorvea, tehnyt yhteishaun, viettänyt aikaa hyvien tyyppien kanssa ja... no, tietysti hoitanut koiria. Rico-rhodesiankoira saapui tänne 11. päivä, oli hauskaa tavata se taas vuoden tauon jälkeen.

Olimme viime viikolla isäni kanssa Nuuksiossa ulkoiluttamassa koiria, ja sain jopa kamerankin otettua mukaan. Oli todella hankalaa yrittää pitkästä aikaa saada edes etäisesti julkaisukelpoisia muistuttavia kuvia otettua. Koirat nauttivat täysin siemauksin reissusta, ja oli kyllä mukavaa vaihtelua päästä välillä metsään, johon autojen melu kuului vain etäisesti. Sitä ei vilkkaasti liikennöidyn tien vieressä asuessaan edes tajua, kuinka kovalle melulle altistuu koko ajan. Vasta käytyään hiljaisessa paikassa, eron huomaa palatessaan takaisin kotiin.

Tämä kevät on melko stressaava pääsykokeineen ja niin edelleen, mutta ei onneksi mitään verrattuna tilanteeseen, joka minulla oli viime keväänä. Silloin juoksin koko ajan pää kolmantena jalkana joka paikkaan. Nyt on sentään vähän paremmin aikaa hengittää, ulkoiluttaa koiria ja tehdä välillä jotain muutakin kuin kiirehtiä yhdestä paikasta toiseen. On tavallaan pelottavaa, että en voi lainkaan tietää minkälainen tulee olemaan vuoden 2016 kevät. Se on onneksi sen ajan murhe, nyt keskityn selviämään edes jotenkin pääsykokeisiin valmistautumisesta ja elämästä ylipäätään.