Olen herkkä heräämään aikaisin ilman ulkoista syytä. Vietin hiljaista heinäkuun aamua selailemalla facebookin etusivua. Silmiini osui fb-kaverini jakama postaus otsikolla V*tun köyhyys. Kiinnostuin erinomaisesti laaditusta otsikosta, ja luin tekstin. Aiheena oli köyhyys, se, millaista on olla köyhä. Saatanan näivettävää kuulemma, enkä epäile.
Nimimerkki TJ SAVOLAINEN kommentoi mielestäni ansiokkaasti: "Jos ei ole rahaa viedä lapsia kalliille kesälomalle ja joutuu ”tyytymään” kotimaan (ilmaisiin) tekemisiin, ei minusta se ole materialistista köyhyyttä vaan hengen köyhyyttä. Näin joutuu moni ihan tavallinen palkansaajakin tekemään – ei vain tuilla eläjät. Tai jos ei ole varaa ostaa lapselle kalliinta mahdollista kännykkää tai merkkivaatteita. Ns. suuripalkkaisia työntekijöitäkin kadehditaan, mutta samalla ei siten muisteta, että heidän palkastaan menee se 30 – 40 % veroa, millä kustannetaan yhteiskunnan palvelut. Vielä saman verranko pitäisi viedä? Minusta se taas on ahneutta ja ajattelemattomuuta."
En tiedä köyhyydestä yhtään mitään, vaikka tilini on lähinnä tyhjä. Käyttötilille nimittäin taatusti ilmestyy rahaa täysin ilman omaa ansiotani, jos pyydän vanhemmiltani. Säästötililläni on rahaa, koska valtiokonttori on suuressa ystävällisyydessään "korvannut" kärsimykseni. Valitettavasti kokemani kärsimyksen hinta on sellainen, ettei sitä korvata millään summalla. Rahat säästötililläni tuntuvat irvokkaalta kiusanteolta, eikä niiden käyttäminen ole minulle yksinkertainen tai iloinen asia.
Olen paperilla niin stereotyyppinen onnellinen ja etuoikeutettu ihminen, että melkein itkettää. Olen kuitenkin päättänyt itkeä ilosta, jos täytyy itkeä, koska minä olen onnellinen. Syy onnellisuuteeni ei ole raha, eikä edes se, ettei sitä ole liian vähän. Tiedostan, että olen etuoikeutettu. Tunnistan ja tunnustan sen puolen itsessäni, tilanteeni suorastaan mylvii keskiluokkaisuuttaan. Asun vanhempieni luona erillistalossa Espoossa. Säveltäjäisäni ja pianonsoittoa opettava äitini elättävät minut, en maksa asumis- tai ruokakustannuksiani.
Kerran ihminen, jota pidän suuressa arvossa, otti asiakseen kertoa minulle, että olen snobi. Kai hän sitten luuli, etten tiennyt sitä.
Olen onnellinen - onnellinen! - ihminen, enkä pyydä sitä anteeksi. Olen vastikään saanut koottua tänne blogiin esittelyni muotoon, johon olen tyytyväinen (
linkki)
. Siellä on kymmenen asiaa, joista olen kiitollinen. Ne vaativat hieman avaamista, joko tullakseen ymmärretyksi, tai jotta väärin ymmärtäminen voi alkaa.
Hyvät lukijat, tätä on rikkaus koiratädin silmin.
1. VAPAAEHTOISTYÖ
Tein lapsena Hembölen kotieläinpihalla vapaaehtoistöitä. Olin serkkuni kanssa ala-asteikäisenä oppimassa, miten eläinten kanssa toimitaan turvallisesti. Tekemisen ilosta ja riemusta, ilman palkkaa. Vapaaehtoistyö ei tässä tapauksessa poikinut työhaastattelua, vaan työpaikan, jonne oli aina ilo mennä.
 |
| Kyl työ (tässä tapauksessa lammas) tekijääse neuvuo |
2. OMA KOIRA
Helmikuussa 2011 Apulassa kotia metsästänyt Nana muutti meille. Alunperin maksuton sika säkissä ei ole tullut kalliiksi, rahaa menee lähinnä ruokaan ja satunnaisiin korvatulehduksiin.
 |
| Edullinen |
3. UUDET KOKEMUKSET
 |
| Howth, Dublin, kesäkuu 2016 Tiian kanssa |
Ulkomaille matkustaminen on etuoikeus, kuvassa olevan reissun kokonaisbudjetti oli 620e. Asia, josta olen kiitollinen, ovat uudet kokemukset. Niitä on ollut monta kotimaassakin. Myös maksuttomia.
4. KOIRANPENNUT
Tarina ylläolevan kuvan takana:
Pysäytin vastaan tulleen naapurin ja kysyin, saanko ottaa hänen pennustaan kuvan. Loppu on historiaa.
Ihailen koiranpentuja facebookin koiraryhmissä, nautin muiden ihmisten koiranpennuista. Omaa en voisi kuvitella ottavani tässä elämänvaiheessa, vaan toivottavasti joskus vielä saan kokea senkin. Ja jos vielä oikean ihmisen kanssa, niin aina parempi. (Jos joku miettii, niin kyllä, sama vastaus ihmispentukysymykseen.)
5. HOITOKOIRAT
 |
Hyväuskoinen tulonlähde
|
Olen yrittänyt monta kertaa ottaa tiukan linjan sen suhteen, että en ota enää uusia hoitokoiria. Tai hoitokoiria kotiin. Se ei ole toistaiseksi onnistunut. Sen sijaan on alusta asti ollut selvä asia, että en käytä rahaa hoitokoiriini. Matkalla koiratädin ihmemaahan en välttämättä saanut palkkaa, koska en halunnut sitä, eikä raha merkinnyt minulle mitään. Myöhemmin hoitokoirista tuli erinomainen tapa ansaita rahaa. Hyötyjen ja haittojen ollessa tasapainossa on hyvä tehdä töitä.
6. ILO
 |
| Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset |
Helmikuu 2013:
"Alepalla oli ilmoitus, että annetaan mikro. Hetken mielijohteesta päätin soittaa ja kysyä asiasta, mikä nauratti ystäviäni niin paljon, että mikroaan pois antava ihminen alkoi jo epäillä kyseessä olevan pilasoitto. Näin ei kuitenkaan ollut, ja nyt olen sitten tuore (ja onnellinen!) mikronomistaja :)"
7. MUSIIKKI, YSTÄVYYS
Musiikin harrastaminen on etuoikeus (linkki), joka on tuonut elämääni paljon. Olen kiitollinen kaikille minua opettaneille muusikoille. Haluan myös kiittää vanhempiani ja isovanhempiani taloudellisista ja henkisistä ponnisteluista harrastukseni eteen, yksin en olisi pystynyt.
Ystävyys ja musiikki kulkevat käsi kädessä elämässäni, mutta minulla on ollut etuoikeus ystävystyä myös ihmisten kanssa, jotka eivät ole muusikoita. En ylety laittamaan kuvaa kenestäkään muusta kuin Sauronista, koska kaikki ystäväni ovat minulle rakkaita.
8. YHTEISÖLLISYYS, OPPIMINEN
Ensimmäinen on kokemukseni mukaan tärkeää kaikille ihmisille, toinen useimmille. Elementteinä itsessään maksuttomia, toteutus vaihtelee.
9. LUOTTAMUS, PERIKSIANTAMATTOMUUS, fanityttöys
Poseeraan tässä kuvassa yo-lakki päässä. Ylioppilaaksi kirjoittaminen on etuoikeus. Omalla kohdallani ylioppilaslakki symboloi periksiantamattomuutta. Kävin lukion(kin) aikana läpi rankkoja asioita, ja ylioppilaskirjoitukset olivat painua taka-alalle. Kiitos koulukavereideni, Tapiolan lukion opettajien ja vanhempieni, sekä oman synnynnäisen periksiantamattomuuteni, minusta tuli ylioppilas. Kuvassa olevan koirani katse kertoo minulle luottamuksesta, eikä sitä saa rahalla. Fanityttöys tarkoittaa, että ihailen suuresti tämän kuvan ottanutta valokuvaajaa, Nani Härköstä.
10. HEVOSET
Kirjoitin luonnosvaiheessa, että "köyhäilyheppailu paras heppailu, muutakin koettu, mutta köyhäilyheppailu paras", ja se on hyvin kirjoitettu. Tarkoitan, että olen saanut tärkeimmät kokemukseni hevosten kanssa juuri tuon hevosen, Wäiskin, kanssa. En ole ikinä maksanut Wäiskin kanssa toimimisesta mitään matkakuluja, verta, hikeä ja kyyneliä lukuunottamatta.
LOPUKSI
Minulla ei ole suuria summia rahaa takataskussa. Eikä edes säästötilillä, ja kuvotus hankaloittaa siellä olevien rahojen käyttöä.
Olen hakeutumassa sosiaalialalle töihin, koska saan voimaa ihmisistä. Joku voisi sanoa, että tuollaista työtä tekemällä ei pääse rikastumaan.
Rohkenen olla eri mieltä.
Lähteet:
Helena Kuisma: Miu omast elämästäi. Koonnut Rauno Pärssinen. (1996)
elämäm kova koulu
30.7.2008
