I feel like this is the beginning

Walesinspringerspanieli Charlie on meillä hoidossa, toinen kuvassa esiintyvä vieras koira on Elinan isoveljen bolonka-jackrussel Bella. Kuvista, joissa itse esiinnyn, kiitos Elinalle. Kuten myös iltalenkkiseurasta. Juuri mikään ei ole selvää eikä järjestyksessä, mutta se ei estä nauramasta. Katsotaan nyt, ehkä hymy vielä hyytyy syksyn mittaan. Toivottavasti ei!

Olen vain osa tätä maailmaa

Minulla on ollut riittävästi hoitokoiria viime aikoina, mutta en ole ottanut niistä kuvia. Norfolkinterrieri Cola oli meillä melkein pari viikkoa hoidossa, ja walesinspringerspanieli Charlie kävi myös kylässä. Jopa berninpaimenkoira Timo (aka Dino) ilahdutti meitä läsnäolollaan viikon verran. Koirien kuvaaminen tai blogiin kirjoittaminen ei edelleenkään nappaa. Välillä laitan kuvia instagramiin, sieltä minut löytää nimimerkillä maalari, jos joku haluaa käydä tutkimassa.

Kävimme tässä päivänä muutamana siskoni Katrin kanssa Laajalahden venesatamassa ottamassa kuvia. Kun kerrankin sain minusta ja Nanasta yhteiskuvia, päätin tämän olleen bloggaamisen arvoinen iltalenkki. En voi olla lisäämättä näiden ihastuttavien kuvien oheen tämänhetkisiä fiiliksiäni.

Kaikilla (itseironiaa, ei tietenkään kaikilla) ikätovereillani alkaa yliopisto, työt, edes joku onneton työpaja. He suuntaavat armeijaan, ammattikorkeakouluun, tai perustavat ikioman yrityksen. Heillä on merkityksellinen seurustelusuhde, kihlautuminenkin siintänee jo mielessä. He muuttavat pois kotoa, itsenäistyvät, edistyvät elämässään kaikin tavoin, ja kasvavat ihmisinä täyttääkseen velvollisuutensa vastuullisina veronmaksajina. Itse en ole edes hakenut töitä, enkä päässyt haikailemaani opiskelupaikkaan. Olen keksinyt mitä villeimpiä suunnitelmia siitä, mihin aion hakea ensi keväänä. Siihen asti olisi kuitenkin varmaan järkevää keksiä jotain tekemistä. Siis muutakin, kuin koirien ulkoiluttamista, tietenkin.

"Seisoseisoseiso seiso siinä nyt hetki Naaanu paikkaseiSOnyt" no seistään nyt sitten:( haluaisin juoksennella:(

Palkkaus onnistuneesta luoksetulos...luoksehaahuilusta. luokse epähuomiossa sattumisesta.

"Kova sana!"

Onneksi minulla on rakas perhe, upeita ystäviä ja paras koira ikinä - tilanne voisi olla huomattavasti huonompikin. Eiköhän tästä hyvä elämä tule. Ja miten voisi olla tulematta, koska hyvää elämäni tuntuu nyt jo olevan, juuri tällaisena merkillisenä haahuiluna. Turha valitus siis lakatkoon ja erästä ystävääni lainatakseni, lähetään koittaan.

Why I'm still here, or where could I go

Täällä taas! Viime viikolla walesinspringerspanieli Charlie oli meillä hoidossa, siitä minulla on vain tuo yksi kuva. Trimmasin pikkuwalesin, siitä tuli aika hauskan näköinen. Charlien kanssa meni kaikki hyvin, se on mainio koira.

Täällä on ollut jo pidempään hoidossa serkkujeni jackrusselinterrieri Tiiti. Tiiti ja Charlie olivat viikon verran samaan aikaan täällä, se sujui yllättävän kivuttomasti. Kiersimme niin Nuuksiota, Oittaata, kuin Porkkalanniemeäkin. Sain Tiitin omistajilta auton lainaan, joten päivämatkustelu on sujunut mitä mukavimmin. Minulla on ollut lenkeillä apukäsinä äiti, sisko, kaverini Elina ja jopa tätinikin. Ajoin muutaman kerran myös pelkästään Nanan, Tiitin ja Charlien kanssa Nuuksioon. On ihanaa samoilla metsässä omaan tahtiin hauskojen koirien kanssa. Kävin myös Jyväskylässä mummon luona, Tiiti pääsi sinne mukaan.

En kantanut kameraa mukana näillä reissuilla. Mielenkiintoni blogin kirjoittamiseen, koira-aiheisista tekemisistäni raportoimiseen ja kuvaamiseen on kadonnut täysin. En silti ole hetkeäkään (tai ainakaan pitkää hetkeä) harkinnut blogin lopettamista. Huomasin vasta nyt, että oikeastaan koko vuonna 2015 en ole juurikaan jaksanut kirjoittaa. Täällä on kuitenkin niin pitkältä ajalta tärkeitä asioita ja kuvia muistona, etten näe syytä miksen pitäisi blogiani hengissä - vaikka sitten harvemmalla päivitysvälillä.

Kirjoitin tänä keväänä ylioppilaaksi, mutta ovet Helsingin yliopistoon eivät auenneet minulle tällä yrittämällä. Voi olla, että haen ensi keväänä uudestaan sinne, tai sitten en. Kaikki on auki tulevaisuuteni suhteen, mutta saa onneksi ollakin. Mitä luultavimmin aion asua kotona, ja hakea jotain töitä. Tähän mennessä kesä on ollut melko utuinen, mutta suurilta osin varsin miellyttävä kokemus. Olen lähdössä ensi viikon tiistaina Saksaan käymään, ja norfolkinterrieri Cola tulee meille pariksi viikoksi lomailemaan.

Nanan nivelrikko on pysynyt Rimadylin avulla oireettomana, ja se on ollut reippaana mukana kaikilla retkillämme. Vanhuskoira jopa leikki Charlien kanssa, olen niin onnellinen ettei Nana ainakaan vielä vaikuta kovasti kärsivän nivelrikostaan.

Find a beautiful place and get lost

Mehän kyllä löysimme monta kaunista paikkaa! Kävimme Tiian kanssa kesäkuun alussa Zürichissä, Sveitsissä, samassa paikassa, jossa vierailin vuosi sitten. En jotenkin osaa kirjoittaa, joten kuvat puhukoot puolestaan. Oli todella avartava, kaunis ja upea matka. Uskon, että lähdemme toisenkin kerran Tiian kanssa johonkin reissuun.

Nanalle kuuluu hyvää, se on ollut täällä kotona isän hellässä huomassa minun huidellessa ympäriinsä. Viikonloppuna koirahotelli aukeaa jälleen, walesinspringerspanieli Charlie ja jackrusselinterrieri Tiiti saapuvat hoitoon. Olin jo päättänyt, että en tänä kesänä hoida koiria, mutta eihän siitä oikein mitään tullut...

Tällä porukal tää mesta salee räjähtää

Blogin päivittämiseen ei mitenkään ole aikaa. Tässä kuitenkin pikainen katsaus viime aikaisiin tapahtumiin, jotta blogi ei täysin jää jälkeen elämästäni.

First things first: Nanalle kuuluu hyvää. Vein sen röntgeniin, eikä sen keukoista tai sydämestä löytynyt mitään epämääräistä. Ultraamalla voisi selvitä jotain lisää. Kumpikaan eläinlääkäreistä, joiden kanssa olen Nanan asioista jutellut, ei kuitenkaan ole pitänyt ultraamista välttämättömänä. Nana on nyt Rimadyl-kuurin ansiosta iloinen ja reipas. Se ei hengästy tavallista helpommin, eikä muutenkaan käyttäydy huolestuttavasti. Saa siis ultraaminen jäädä, ja parhaamme mukaan elämme päivä kerrallaan edelleen. (Lue: Nana elää, minä en.)

Koirajutuista ei ole muuta akuuttia kerrottavaa, eikä uusia kuviakaan. Hevosjuttuja sen sijaan riittää! Kävimme viime viikolla heppatyttöjengimme kanssa ensin torstaina Perniön ponitallilla irtoestetunnilla. Reissaaminen oli erityisen hauskaa, koska maanantaina pääsin vihdoin toisella yrityksellä inssistä läpi, ja siispä sain ajaa koko matkan edestakaisin. Se oli ilahduttavaa, koska meillä ei ole autoa, eli ajamaan oppimiseni on hyväsydämisten ihmisten varassa, jotka lainaavat minulle autojaan. Perniössä kaikki meni hyvin. Minä hyppäsin vanhalla tutulla leirihoitsullani Ladylla, ja Ronja Mortilla.

Viikonloppukin kului heppailun parissa: lähdimme perjantaiaamuna Kolille islanninhevosten luokse. Paimentupa on meidän heppatyttöjengillemme jo tuttu paikka, kävimme siellä viime vuonna kahdesti; maaliskuussa ja syksyllä. Minä sain taas ajella autolla oikein kunnolla, suurimman osan menomatkasta ja takaisin kotiin koko matkan. Oli upeaa päästä taas Kolille, siellä luonnon rauhassa, kauniissa maisemissa maastoilua ei kyllä moni juttu voita. Stressaavien pääsykokeiden ja inssien (:D) jälkeen pieni loma oli todella tervetullut. Viikonloppu oli todella _hauska_, en muista milloin olen viimeksi nauranut niin paljon. Hevosen selässä oli hiukan haastavaa ottaa kuvia, joten lähinnä kuvasin muulloin, kuin hevosten kanssa ollessamme. Minusta otetut kuvat ovat Ronjan ottamia, kiitos!

Ja okei, issikat on söpöjä. Joten pari sellaistakin vielä. Ensimmäisen seuraavista kuvista otti Ronja, kiitokset hänelle! :) Katjan blogista löytyy vielä vähän lisää kuvia reissultamme, jos joku haluaa katsella.

En tiedä, milloin kerkeän seuraavan kerran päivittää blogia. Voisin veikata, että jonkinlaista kesätaukoa on luvassa. Siispä varmuuden vuoksi toivotan nyt jo kaikille lukijoilleni hyvää kesää! <3

Mä en tahdo enää juosta, ja vilkuilla taakseni

Kupla, kolmevuotias labradorinnoutajauros, oli meillä hoidossa toukokuun ensimmäisen viikonlopun. Perjantaina koiran saapuessa, se oli lievästi sanottuna innokas. Kupla ryntäili ympäri taloa, eikä ulkona millään meinannut uskoa, että Nana ei aio leikkiä sen kanssa (eikä itse asiassa mitään muutakaan, mitä koitin kertoa sille). Niinpä kävimme lauantaina heti ensimmäiseksi kolmen ja puolen tunnin vaelluksella vesisateessa, ja sen jälkeen Kupla käyttäytyikin hienosti. Se antoi Nanan olla, keskittyi sisätiloissa nukkumiseen, ja kulki lenkeillä vetämättä. Sunnuntaina Kupla oli edelleen rento ja rauhallinen, ja sain otettua koirista mielestäni onnistuneita kuvia aamulenkillä.

Nana täytti vappuna yhdeksän vuotta, ja olen saanut huomata ettei ikä tule yksin. Tuttu eläinlääkäri määräsi Nanalle Rimadyl-kipulääkekuurin takajalkojen nivelrikon oireilun takia. Onneksi määräsi, Nana on kuin uusi (tai nuori) koira - iloinen ja leikkisä. Sillä on lisäksi uusi, kirkas katse silmissään. Alla olevassa kuvassa, joka on otettu ennen kipulääkekuuria) ihan selvästi näkee, että koiralla ei ole hyvä olla. Nana on lisäksi hengittänyt kummallisesti, mutta sydämestä ei kuuntelemalla löytynyt mitään. Niinpä varasin sille ajan röntgeniin, kenties sieltä löytyy jotain. On vaikeaa katsoa vierestä rakkaan ystävän vanhenemista tietäen, että on itse vastuussa sen päättämisestä, milloin koiran elämä ei ole enää elämisen arvoista. Nyt eletään päivä kerrallaan ja koiraa kuunnellen.