Mä en tahdo enää juosta, ja vilkuilla taakseni

Kupla, kolmevuotias labradorinnoutajauros, oli meillä hoidossa toukokuun ensimmäisen viikonlopun. Perjantaina koiran saapuessa, se oli lievästi sanottuna innokas. Kupla ryntäili ympäri taloa, eikä ulkona millään meinannut uskoa, että Nana ei aio leikkiä sen kanssa (eikä itse asiassa mitään muutakaan, mitä koitin kertoa sille). Niinpä kävimme lauantaina heti ensimmäiseksi kolmen ja puolen tunnin vaelluksella vesisateessa, ja sen jälkeen Kupla käyttäytyikin hienosti. Se antoi Nanan olla, keskittyi sisätiloissa nukkumiseen, ja kulki lenkeillä vetämättä. Sunnuntaina Kupla oli edelleen rento ja rauhallinen, ja sain otettua koirista mielestäni onnistuneita kuvia aamulenkillä.

Nana täytti vappuna yhdeksän vuotta, ja olen saanut huomata ettei ikä tule yksin. Tuttu eläinlääkäri määräsi Nanalle Rimadyl-kipulääkekuurin takajalkojen nivelrikon oireilun takia. Onneksi määräsi, Nana on kuin uusi (tai nuori) koira - iloinen ja leikkisä. Sillä on lisäksi uusi, kirkas katse silmissään. Alla olevassa kuvassa, joka on otettu ennen kipulääkekuuria) ihan selvästi näkee, että koiralla ei ole hyvä olla. Nana on lisäksi hengittänyt kummallisesti, mutta sydämestä ei kuuntelemalla löytynyt mitään. Niinpä varasin sille ajan röntgeniin, kenties sieltä löytyy jotain. On vaikeaa katsoa vierestä rakkaan ystävän vanhenemista tietäen, että on itse vastuussa sen päättämisestä, milloin koiran elämä ei ole enää elämisen arvoista. Nyt eletään päivä kerrallaan ja koiraa kuunnellen.

I'm a hot air balloon that could go to space

Tässä on Hiisi. Hiisi on husky. Hiisi on ihana. Kaverilleni Annille saapunut huskylapsi valloitti sydämeni täysin, kun pääsin tänään tapaamaan sitä. Kävimme metsässä lenkillä, ja minun oli tietysti otettava kuvia pikkuisesta. Nana ja Rico saivat jäädä kotiin, koska Hiisi on vielä niin onnettoman pieni otus. Ihailin mahdottomasti Hiisin intoa ottaa kontaktia omistajaansa (tai omistajan taskussa oleviin nameihin, mutta kuitenkin). Heidän yhteistyötään oli ilo seurata, odotan mielenkiinnolla millainen hurmuri pikkumiehestä kasvaa.

Hän käykö kanssamme pimeässä

Huh, tulipa huomaamatta ja täysin suunnittelematta melkein kuukauden tauko blogin kanssa. Pahoittelut siitä, ja kiitokset uskollisille lukijoilleni, jotka ovat ehkä käyneet kurkkimassa tapahtuuko täällä enää mitään. Nyt tapahtuu! Hollannin-reissusta en jaksa enää näin paljon myöhässä kirjoittaa. Siellä oli mukavaa, vaikka en päässytkään koiraperheeseen asumaan. Pääsin näkemään Amsterdamia ja meillä oli mahtava porukka mukana, matka sujui hyvin. Reissun jälkeen olen sairastanut kevätflunssan, soittanut käyrätorvea, tehnyt yhteishaun, viettänyt aikaa hyvien tyyppien kanssa ja... no, tietysti hoitanut koiria. Rico-rhodesiankoira saapui tänne 11. päivä, oli hauskaa tavata se taas vuoden tauon jälkeen.

Olimme viime viikolla isäni kanssa Nuuksiossa ulkoiluttamassa koiria, ja sain jopa kamerankin otettua mukaan. Oli todella hankalaa yrittää pitkästä aikaa saada edes etäisesti julkaisukelpoisia muistuttavia kuvia otettua. Koirat nauttivat täysin siemauksin reissusta, ja oli kyllä mukavaa vaihtelua päästä välillä metsään, johon autojen melu kuului vain etäisesti. Sitä ei vilkkaasti liikennöidyn tien vieressä asuessaan edes tajua, kuinka kovalle melulle altistuu koko ajan. Vasta käytyään hiljaisessa paikassa, eron huomaa palatessaan takaisin kotiin.

Tämä kevät on melko stressaava pääsykokeineen ja niin edelleen, mutta ei onneksi mitään verrattuna tilanteeseen, joka minulla oli viime keväänä. Silloin juoksin koko ajan pää kolmantena jalkana joka paikkaan. Nyt on sentään vähän paremmin aikaa hengittää, ulkoiluttaa koiria ja tehdä välillä jotain muutakin kuin kiirehtiä yhdestä paikasta toiseen. On tavallaan pelottavaa, että en voi lainkaan tietää minkälainen tulee olemaan vuoden 2016 kevät. Se on onneksi sen ajan murhe, nyt keskityn selviämään edes jotenkin pääsykokeisiin valmistautumisesta ja elämästä ylipäätään.

Älä pelkää, sillä kaikelle on merkitys

Käyn ulkoiluttamassa naapurissamme asuvaa walesinspringerspanieli Charlieta muutaman kerran viikossa, aina kun ehdin. Maanantaina sain pitkästä aikaa otettua kameran mukaan lenkille, ja muutaman kuvan napattua, kun spanielit hilluivat niityllä. Charlie on hauska koira, olen iloinen, kun olen saanut tuntea sen ihan pikkupennusta asti. Nana ja Charlie viihtyvät hyvin yhdessä, joten niitä on mukavaa ulkoiluttaa yhdessä. Nanasta huomaa, että Charlie on selvästi sen mieleen. En tiedä, ehkä pitäisi investoida johonkin koirien leluun, että ei tarvitsisi heitellä flexiä niille. Tai sitten muistaa ottaa joku lelu joskus mukaan lenkille, niitä löytynee jo valmiiksikin jostain nurkista.

Tällä hetkellä minulla tuntuu olevan elämässä taas niin moni asia järjestyksessä, että vähän pelottaa milloin tilanne kääntyy päinvastaiseksi. Kenties niin ei tarvitse tapahtua, en osaa sanoa. Mutta joka tapauksessa nyt juuri asiat sujuvat. Ylioppilaskirjoitukset on hoidettu, olen keksinyt (lähes) realistisen jatko-opiskelupaikan itselleni, Nana on terve ja voi hyvin, minulla on mitä ihastuttavimpia ystäviä ja jopa kotona oleminen on mukavaa. Olen myös aloittanut avantouinnin, suosittelen kaikille. Asiat tuntuvat olevan todella hyvin tasapainossa. Vielä kun minulla olisi vähän vähemmän hektistä elämä, kaikki olisi hienosti.

En silti jaksa uskoa, että kaikki tulee koskaan olemaan hienosti. Eikä se ole ideakaan, en ole sitä mieltä, että kaiken tulisi olla hienosti. Juuri tässä päivänä muutamana puhuimme äidin kanssa siitä, kuinka asioihin kannattaa opetella suhtautumaan. Näin poistat ääliöt elämästäsi on Hesarin pääkirjoitus, jonka lukemiseen kannattaa uhrata aikaa. Siellä tietysti kerrotaan, kuinka poistat ääliöt elämästäsi... Tai vaihtoehtoisesti irvaillaan ihmisille, jotka kuvittelevat sellaiseen pystyvänsä.  Elämässä on paljon asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Varsinkin tiettyihin juttuihin on järkevää opetella suhtautumaan siten, ettei itse lisää pahaa mieltä, tai vastaa pahaan pahalla.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Vaikka lukiourani alkaa olla ohi, osallistun vielä ensi viikolla yhteen koulujuttuun. Olemme nimittäin lähdössä parinkymmenen muun tyypin kanssa Hollantiin muutamaksi päiväksi. Kyseessä on musiikin ja kuvataiteen kurssi, ja ideana on, että esitämme yhdessä hollantilaisnuorten kanssa performanssin, jota olemme suunnitelleet. Pääsemme Amsterdamiin ja Hilversumiin, odotan reissua jo innolla. Meidät laitetaan asumaan perhemajoituksiin täyttämiemme lomakkeiden perusteella. Siellä kysyttiin mistä pidämme, ja joku voisi ehkä arvata vastaukseni?

Dogs. I like dogs. Like a lot. I support dogs and everything they do. 

Eli jos minua ei päästetä asumaan perheeseen, jossa on koira, niin kukaan ei ainakaan voi väittää ettenkö olisi tehnyt, mitä tehtävissä oli. Vietän jälleen seuraavan kuun seitsemän ensimmäistä päivää netitöntä elämää, mutta sen jälkeen palaan ehdottomasti kertomaan Hollannin-reissustamme :)

Some just want everything

Berninpaimenkoira Timo oli tällä viikolla mukanani Helsingissä, ja nappasin siitä muutaman kuvan.  Silloin sää oli vielä ihanan keväinen, nyt takatalvi tuntuu iskeneen. Timon kanssa on mukava liikkua vilkkaammissakin paikoissa, kun hyväntahtoinen jättikoira löntystää kuuliaisena perässä. Bussissa se asettuu heti makaamaan, ja pysyttelee siinä kiltisti koko matkan. Joku mies astui epähuomiossa hieman Timon tassulle, mutta berni ei lotkauttanut korvaansakaan. Timon ollessa pentu, kuljin ahkerasti bussilla eri paikoissa sen kanssa. Nyt saan huomata, että kyllä kannatti: Timo on helppo ottaa mukaan minne vain.

Nanalle kuuluu hyvää, mitä nyt vähän vanhuus alkaa näkyä koiran käytöksessä. Nana ei välttämättä enää nouse ylös, jos joku muu kuin minä tulee kotiin. Hihnassa vetäminen on vähentynyt radikaalisti, ja Nana kulkee nykyään paljon vapaana, koska se pysyttelee niin kiltisti lähistöllä. Ensi viikolla minulla on melko kiireistä soittojuttujen ja autokoulun parissa, mutta yritän ehtiä ideoimaan ja toteuttamaan videon tässä lähiaikoina.

Kuljen täällä outona, vieraana, muukalaisena

Nyt on Nana trimmattu, siitä tuli oikein sievä. Bordercollie Milo on ollut täällä viikon verran hoidossa, tänään se lähtee kotiin. Lenkeillä ovat kulkeneet mukana myös walesinspringerspanieli Charlie ja berninpaimenkoira Timo, sekä kultainennoutaja Misty. Niistä en ole tullut ottaneeksi kuvia, mutta isovillakoira Iines pääsi pitkästä aikaa kameran eteen. Iinestä olen ulkoiluttanut ihan pikkutytöstä asti, se on nyt jo vanha koira. Silti Iines lähtee edelleen mielellään ulos, ja viime lenkillä se jopa leikki vähän Milon kanssa.

Minua harmitti viikonloppuna, kun en tullut kuvanneeksi koiria. Auringonpaiste oli mieletön, mutta minun aikani kului melko paljon auton ratissa. Autoin myös kaveriani muutossa, kävin uimassa avannossa ja yllättäen - ulkoilutin koiria. Yhteishaku on ihan kulman takana, eikä minulle ole oikeastaan kovin selvää mihin haen, tai mitä ensi syksynä tapahtuu. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että asioilla on tapana järjestyä. Ensi kesän suunnitelmat ovat joiltain osin todella auki, mutta  kuitenkin yhdet lennot on jo varattu. En malta odottaa, että pääsen matkustelemaan kesällä. Toisaalta, en myöskään malta odottaa mitään muutakaan. Tällä hetkellä asiat tuntuvat taas olevan järjestyksessä, mikä on varsin mukavaa. Siitä kuitenkin seuraa sellainen into ja riemu, että en malta aina suhtautua järkevästi kaikkeen, tai pohtia asioita loppuun asti... No, näillä mennään.

60 lukijan kunniaksi voisin mielelläni kuvata jonkun videon, tai tehdä erikoispostauksen, onko ehdotuksia?

Ei meno muuttunut oo yhtään mihinkään

Netitön viikko esti päivittämästä blogia, vaikka koirajuttujakin olisi riittänyt kirjoitettavaksi. Nyt kuitenkin seuraa postaus viime viikonlopusta. Video pitäisi löytyä tuon linkin takaa, jos ei niin kertokaa toki. Olin ratsastusleirillä Perniön ponitallilla kaverini Ronjan kanssa. Oli todella hauska leiri, Perniö on ihan mielettömän kiva paikka. Siellä tulee aina sellainen olo, kuin olisin tullut kotiin. Näyttää pahasti siltä, että pääsemme seuraavan kerran leirille vasta syksyllä. Suunnittelimme kuitenkin Ronjan kanssa, että ajamme parin tunnin matkan tuonne irtotunnille toukokuussa, jos emme pääse leirille.

Joskus havahduin siihen, että täällä blogissa on harvoin minusta mitään kuvia. Tavallaan olisi ehkä sosiaalisesti korrektia laittaa sellaisia kuvia, joissa näytän hyvältä, hiukset laitettuna ja meikkiä naamassa. Näistä kuitenkin näkee todella paljon paremmin, millainen tyyppi tähän koirablogiin kirjoittelee. Kuvissa esiintyvä heppa on leirihoitohevoseni Lady, se on todella hieno eläin. Hyppäsin ja maastoilin sen kanssa, minulla on nyt jo ikävä Ladya. Ronjalle kiitos postauksen lopuista kuvista!

Ylioppilaskirjoitukset ovat minun osaltani ohi, joten voisin olettaa, että ehdin taas kirjoittelemaan blogiin. Nanalle kuuluu hyvää, se on menossa torstaina trimmattavaksi. Olen yleensä trimmannut sen itse, mutta nyt päätin viedä sen trimmattavaksi, ihan vain laiskuuttani.