Nanan sureminen on alkanut muistuttaa enemmän kaipausta, kuin surua. Olen myös alkanut tosissani ajatella, että haluan toisen koiran. En vielä tiedä, millaisen tai milloin, mutta se ei estä minua roikkumassa vapaa-aikaani milloin englanninspringerspanieleita kasvattavien ihmisten kotisivuilla, milloin Apulassa. Olen asunut kesäkuun alusta Hermannissa omillani persoonallisessa yksiössä, jonka vakituinen asukas valitettavasti palaa kotiinsa elokuussa. Heinäkuun viimeisellä viikolla on siis edessä muutto. Sinänsä sääli, koska olen viihtynyt täällä. Ohessa kuva yksiöni ikkunasta. Kävin äsken ottamassa kamerallakin kuvia lähiympäristöstä, mutta en saa valitettavasti niitä siirrettyä koneelle.
Että jos jollain on minulle koira, niin saa ehdottaa! ;) Olen lievittänyt koirakuumettani lenkittämällä naapurissa asuvaa Kalle-englanninspringerspanielia, se on aivan valloittava tapaus. <3
