There's nowhere that I can't go

Olin tänään Colan kanssa Vantaalla pentutreffeillä, oli oikein mukava reissu. Menomatka kesti melkein pari tuntia, takaisin päästiin vähän nopeammin kun saatiin kyyti metrolle. Cola ei oikeastaan leikkinyt muiden kanssa, mutta hengaili ja vaikutti ihan tyytyväiseltä. Sille tekee hyvää nähdä paljon erilaisia koiria ja kulkea julkisissa, siksi lähdimme vaikka ajattelin ettei Cola välttämättä innostukaan leikkimään. Sovimme jo treffit ensi viikollekin, mutta silloin toivottavasti saan Hupin mukaani kun Cola on jo parin päivän päästä palaamassa kotiin.

Treffeillä oli yhteensä kahdeksan koiraa: kaksi manchesterinterrieriä, kaksi lagottoa, länsigöötanmaanpystykorva, collie, mittelspitz ja tietysti Cola. Kaikki koirat tulivat hienosti toimeen toistensa kanssa, eikä ihmekään kun suurin osa oli pentuja ja mukaan eksyneet aikuiset koirat hienosti käyttäytyviä ja kilttejä. 

Ryhdistäydyin tänään ennen kuin lähdimme Vantaalle ja kävin jopa kävelemässä Nanan ja Colan kanssa. Yleensä aina kävelen johonkin, missä päästän koirat irti ja lenkki onkin helposti sitten siinä. Vapaanaolo on tietysti tärkeää ja oikein hyvää liikuntaa, mutta kyllä välillä pitäisi ehkä ihan kävelläkin. Niinpä kävin kävelemässä Nanan ja Colan kanssa, meillä oli oikein mukava lenkki. Nana jopa ohitti muita koiria ihan hiljaa, vaikka minulla ei ollut sille edes nameja mukana. Illalla minun ja Colan ollessa Vantaalla Nana oli vielä päässyt iltalenkille isän kanssa.

Kotimatkalla Vantaalta minulla oli yksi väsynyt matkakumppani, Cola nukkui koko kotimatkan: ensin autossa, sitten metrossa, junassa ja lopuksi vielä ihan muutaman minuutin bussimatkallakin. Juuri äsken puhuimme isän kanssa, että tuollaiseen koiraan kuin Cola voisi kyllä tottua omana koirana. Se on rauhallinen,  hauska, helppo ja järkevä koira. Colalla on kuitenkin myös oma mielipide tietyistä jutuista, se ei ole liian vässykkä. Hieno pikkukoira, ei voi muuta sanoa.