When I'm with her I'm happy

Vihdoin ja viimein tänne eteläänkin saatiin vähän lunta ja pakkasta. Lähdimme koko perhe jouluksi Tikkakoskelle Jyväskylän lähellä, mutta edes se ei riittänyt, vaan saimme viettää mustan joulun. Joulu oli kuitenkin oikein mukava, sain erinomaisia lahjoja ja ruokaa oli enemmän kuin tarpeeksi... 

Kaiken syömisen jälkeen suuntasimme kotia kohti. Junassa Nana sai kaksi valitettavan pitkää kohtausta. Edelleenkään ei ole tietoa, mistä nämä kohtaukset johtuvat. Se on saanut niitä kotona, ihan tavallisina päivinä, ilman mitään järkevää syytä. Olin ajatellut sen syömän Rimadyl-särkylääkkeen olleen syynä, mutta se ei ole nyt kuukauteen tarvinnut särkylääkettä, eli se voidaan jättää pois laskuista. Nana on kuitenkin saanut näitä kohtauksia myös koirakoululla, mätsärissä, ja nyt täynnä koiria olleissa junissa. Siksi stressi voidaan varmasti sanoa yhdeksi laukaisevaksi tekijäksi. Niinpä Nana saa nyt siirtyä hyvin ansaitulle eläkkeelle.

Nanasta ei ikinä uskoisi, että se on jo yli yhdeksänvuotias. Se juoksee vapaana, kuin ei olisi ikinä ennen päässyt hihnasta, rakastaa erilaisia leikkejä, vetää hihnassa ja innostuu tuttujen koirakaverien tapaamisesta. Kohtauksistakaan se ei tunnu jälkeenpäin muistavan yhtään mitään. Nanan rokotukset menevät tammikuussa vanhaksi, joten menemme käymään tutulla eläinlääkärillämme Kirkkonummella. Siellä päätämme, aloitetaanko Nanalle kohtauslääkitys. Kohtaukset ovat olleet sen verran lieviä (ei kouristuksia/tajuttomuutta jne.), ja tulleet sen verran harvoin (vuoden aikana seitsemän kohtausta), että en ehkä ole vielä halukas ottamaan Nanalle uutta lääkettä käyttöön.

Tiia tuli käymään täällä, ja otin hänestä (ja Nanasta) aamulenkillä kuvia, joihin olen tyytyväinen. Helppohan se on ottaa hyviä kuvia, kun on upea valo ja kaunis malli. Pitäisi ryhdistäytyä, ja alkaa kuvata enemmän minulle tärkeitä ihmisiä. Minulle tulee heti hyvä mieli, kun katson näitä kuvia. Koiria ja ihmisiä kuvatessani koen aina onnistuneeni parhaiten, kun malli näyttää itseltään kuvissa.