tiistai 14. tammikuuta 2014

So fair, so bright, so blue the sky




Tänään oli hieno lenkki Nanan kanssa. Niin paljon valoa, onnistumisen riemua ja hihnan perässä juoksemista. Vasta näin jälkikäteen kuvia katsoessani tulin ajatelleeksi, että tuollaisessa kohtaa noutoleikkien leikkiminen voi ehkä näyttää pahalta jonkun mielestä kun on tie ihan vieressä. En tullut edes ajatelleeksi asiaa lenkillä, koska minulle on niin itsestäänselvyys että Nana juoksee vain tasan sinne mihin narun heitän ja palauttaa sen suoraan minulle. Yhtään villimpää tai vieraampaa koiraa en tuollaisessa paikassa leikittäisi.

Kuulun facebookissa Pääkaupunkiseudun pentutreffit-ryhmään, koska Tarmon ja Timon pentuaikoina kävin paljon pentutapaamisissa. Olen monta kertaa harkinnut ryhmästä poistumista kun ei minulla mitään pentua ole kuvioissa, mutta söpöjen pentukuvien takia en ole onneksi vielä sieltä lähtenyt. Eilen sinne nimittäin jätti deitti-ilmoituksensa 11vko saksanpaimenkoiraherra Ilo, joka sattuu asumaan ihan meidän naapurissamme! Kommentoin Ilon julkaisuun jotain siitä, että samalla suunnalla asumme ja voisin joskus hoitaa/lenkittää pikkumiestä. Tänään sitten sattumalta kun olin Nanan kanssa kävelemässä, bongasin Ilon pihaltaan ja menin juttelemaan omistajan kanssa.




Olin hiukan skeptinen ensin Nanan suhtautumisesta pikkupentuun, mutta vanha koirakin oppii uusia temppuja: Nana alkoi leikkiä Ilon kanssa! Nana ei oikeasti _ikinä_ leiki muiden kanssa, koska se onnistuu räksyttämisellään säikyttämään aina muut pois. Ilo oli kuitenkin tarpeeksi reipas ja iloinen kaveri eikä säikähtänyt Nanaa. Koirat leikkivät ihan jonkun aikaa, mutta en ottanut niistä kuin yhden kuvan. Tuli mieleen vähän aikaa sitten näkemässäni Secret life of Walter Mitty-leffassa ollut hieno viisaus:


"If I like a moment, for me, personally, I don't like to have the distraction of the camera. I just want to stay in it."


Tuota tulee ajateltua liian vähän. Joskus on ihan hyvä antaa olla, lakata murehtimasta niitä täydellisiä kuvia ja vain nauttia siitä mitä ikinä tekeekin. Totta kai on kivaa olla kuvia ja muistoja tärkeistä jutuista, mutta välillä kannattaa miettiä onko tärkempää muistaa tämä hetki vai saada siitä kuva. Tähän loppuun sopii mielestäni erinomaisesti tämä (ehkä hiukan kärjistetty) video, jossa on tärkeä sanoma.

12 kommenttia :

  1. Eikää tosi ihania kuvia! :o Ja tuo kännyköiden käyttö on mennyt jo aikalailla yli, sinänsä järkyttävää vaikka mun on turha sanoa asiaan yhtään mitään xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos tosi paljon! :) Niin no, se on tän sukupolven yllättävän iso ongelma...

      Poista
  2. Ihana postaus! :) Kauniita kuvia jälleen <3

    Usein tulee kyllä mietittyä tätä puhelin-kamera-tietokone-tv -maailmaa, miten tähän on päädytty? Ois vaan ihana joku viikonloppu ei-missään, ilman puhelimia, ilman mitään. Tulis varmaan koettua monia hienoja hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitos <3 :)

      No niinpä, ja mun mielestä ehkä yks kurjimmista jutuista on se, että tällainen maailma ja tilanne otetaan itsestäänselvyytenä eikä kyseenalaisteta tai ajatella yhtään...

      Poista
  3. Aivan upeita kuvia! Ihan mieletön valo ja Nana on taas edustava :) Sulla on hyvä pointti tossa hetkestä nauttimisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Jep, mutta helpommin sanottu kuin tehty.

      Poista
  4. Naanu nyt on niin hieno että sitä voi pitää vapaana missä vaan. Ihana Ilo, sakemannipennut on ihan huippuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin onkin ;) Eiku. Oikeesti näyttää pahalta, varmaan nillittäisin jollekin jos näkisin tollasta sen blogissa ni siksi avauduin. Otan Ilosta niiin miljoonia kuvia sit ku seuraavan kerran tapaamme <3

      Poista
  5. nämä kuvat, oolalaa! ;) nää on ihan sairaan hienoja! :))
    ja tuo video... ei se ole joissakin porukoissa ollenkaan liian kärjistettyä.. esimerkiksi minun kaveriporukassa melkein kaikki on koko ajan kännykällä ja ite oon pikkuhiljaa alkanu pääsemään irti siitä jatkuvasta tekstaamisesta jne. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos! :') Huhhuh, haluun ajatella et ei se meno tollasta oo missään. Mut ehkä se sit on. Mä ainakin huomasin vasta alettuani kiinnittää huomiota kännykänkäyttööni et kuinka paljon jengi räplääkään niitä koko ajan.

      Poista
  6. Toi kuva kun Nana kiskoo narua :') Kännykkävideo on niin loistava, pahinta on ehkä se että ihmiset istuvat syömässä vastakkain ja tekstaavat eri kavereiden kanssa. Sitten kun nähdään taas niitä kavereita, kikataan niille toisille kavereille :D Sama et koiran tai hevosen kanssa kävellään kännykkä tai kamera kädessä, taistelen tän asian kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hauska otus :D Joo niinpä, tossa ei oo yhtään mitään järkeä. On vaikeaa miettiä missä menee järkevät rajat sen suhteen milloin kuvaa ja milloin ei. Usein kuvaaminen ei minusta vie pois eläimen ja ihmisen välistä tekemistä, joskus jopa päinvastoin. Silti välillä on vapauttavaa olla kuvaamatta. Monimutkaista!

      Poista

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com