sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Only miss the sun when it starts to snow


Kävin Nanan kanssa tänään aamulla parin tunnin kävelyllä Villa Elfviikissä ja otin vähän kuviakin. 
Alkulenkistä annoin Nanan juosta vapaana metsässä, se kai jahtasi peuroja tai ainakin kuvitteli jahtaavansa. Sen jälkeen kävimme vielä luonnonsuojelualueella ottamassa vähän kuvia. Ihmisiä ei ollut mitenkään loputtoman paljon liikkeellä, mutta melko kovan pakkasen huomioon ottaen ihan mukavasti. Kuvaaminen onnistui silti helposti, mitä nyt malli alkoi välillä vähän palella kun olin liian hidas kameran säätämisen kanssa.





Eilen en saanut yhtäkään ohitusta onnistumaan, ja olin jo ihan valmis lähettämään Nanan Cesar Millanille ;) Tai no, en ehkä ihan. Onneksi kuitenkin pysähdyin (valitettavasti vasta vähän myöhemmin) ajattelemaan asiaa, ja tajusin miksi Nana ei osannut ohittaa koiria. En tajua miten en tullut ajatelleeksi asiaa, mutta syy oli niinkin yksinkertainen, että Nanalla oli liikaa energiaa. Se on ollut nyt pari päivää saikulla satutettuaan oikean silmänsä perjantaiaamuna. Kävimme lääkärissä eikä siinä ollut mitään vakavaa, ihan pieni naarmu sarveiskalvossa. Antibiootin Nana sai, ja lenkkeili pari päivää hihnassa. Tänään päästin sen juoksemaan ja "kuin ihmeen kaupalla" kaikki lenkin ohituksen onnistuivat.





Hieno Nana ja hieno lenkki, minulle jäi todella hyvä mieli. Meidän piti tavata Iloa juuri perjantaina, mutta se siirtyi sitten sattuneista syistä ensi viikolle. Minulla on enää yksi viikko koulua ja sitten alkaa koeviikko, mukavaa vaihtelua. Toisaalta minusta tuntuu että koulu juuri vasta alkoi, enkä oikeastaan kaipaa varsinaisesti katkoa arkeen. En ole myöskään lainkaan ehtinyt vielä valmistautua kokeisiin, joten saa nyt nähdä mitä tuosta koeviikosta tulee.

12 kommenttia :

  1. sun koirahan on varsinainen malli :DD ja tuo banneri on muuten ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä ihana kommentti, kiitos! :D Banneria en oo itse tehnyt, mutta tykkään siitä niin paljon etten oo halunnut vaihtaa.

      Poista
  2. Ihania maisemia! Sun kuvat on niin nättejä säässä kun säässä, tosin kun meikeläinen ei osaa kuvat vielä lumessa :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis MITÄ. Osaat. Todellakin osaat. Mutta kiitos :)

      Poista
  3. Sulla todellakin on tosi hyvät kuvaustaidot ja kuvauksellinen Nana :D Ihania kuvia taas! :)

    VastaaPoista
  4. ui miten söpö koiruus<3 ja kivoja, isoja ja laadukkaita kuvia! :)

    VastaaPoista
  5. Mahtavia kuvia. Tuo ensimmäinen varsinkin! :)

    VastaaPoista

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com