sunnuntai 26. tammikuuta 2014

With the heart of a child and the wit of a fool

Timo on jälleen palannut kotiin, en tiedä kuinka pitkäksi aikaa tällä kertaa. Otin sen tänään aamulla mukaan kun lähdin tallille katsomaan kaverini Ronjan ratsastustuntia. Timo osasi matkustaa rauhassa ja tallillakaan se ei aiheuttanut ongelmia. Minulta jäi kyllä tunnin katsominen aika vähiin enkä ehtinyt  valitettavasti ottaa Ronjan tunnista yhtään kuvia. Aikani kului Asterix-nimisen hevosen omistajan kanssa jutellessa, hän näytti minulle kaikki Asterixin kamat jotta löydän ne ensi viikolla kun pääsen ratsastamaan Asterixilla. Ihan huippukivaa, koska minulle on melkein ehtinyt tulla jo tauko ratsastukseen.


Asterix on minulle valmiiksi tuttu hevonen, joten sillä ratsastaminen ei kyllä yhtään jännitä. Päinvastoin, odotan jo ihan innoissani ensi viikkoa. Menemme maastoilemaan, ja Ronja tulee mukaan Antonin kanssa. Aina tallilla ollessani huomaan kuinka paljon kaipaankaan hevosia, varsinkin jotain säännöllistä heppajuttua. Pitää yrittää kehittää jotain, ehkä ensi jaksossa voisin ehtiä taas tapaamaan Cinaa jonain päivänä viikossa kun minulla loppuu kolmena päivänä jo yhdeltä.



Tallilta tultuani lähdin melkein suoraan viemään Timoa kotiin ja samalla reissulla hain Iran lenkille. Iran kanssa oli todella hauskaa kävellä, se on todella kiehtova koira. Se ei oikeastaan osaa ohittaa muita koiria, mutta tänään löysin sen kanssa todella hyvin yhteisen sävelen ja onnistuimme ohittamaan monta koiraa kauniisti. Sain jopa kysyttyä kellonaikaa yhdeltä chow chow'n kanssa liikkeellä olleelta omistajalta niin, että molemmat koirat olivat ihan hiljaa. Pienistä onnistumisista vähän hankalamman koiran kanssa tulee aina hyvä mieli. Huomenna menen taas viemään Iran ulos, saa nähdä onnistuuko se yhtä hyvin kuin tämänpäiväinen. Aion myös olla jopa sosiaalinen ja käydä kahvilla parin tyypin kanssa päivällä. Illalla vien vielä Nanan leikkimään Ilo-sakun kanssa, eli tekemistä riittää. 

Niin paljon, ettei kokeisiinlukemiseen kerta kaikkiaan ole aikaa. Vaikka koeviikko alkaa tiistaina ja tekemättömiä esseitä on ainakin kuusitoista. No, kaikki ajallaan.

9 kommenttia :

  1. Haluun kävelemään Timpen kanssa nyt kun se on kotona! Muista. Ennen ku se lähtee taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mun puolesta käy vaikka heti tänään.

      Poista
  2. Kiva että Timokin palasi kotiin :D ja heppajuttujakin on kiva lukea välillä täältäkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli viikonlopun käymässä :D Jee kiva kun jaksat lukea!

      Poista
  3. Mieki halusin pienempänä aloittaa ratsastuksen, ja vielä nyyäänkin välillä mietin että olispa kiva päästä ratsastamaan, mutta meiän porukoilla ei ikinä ollu oikein rahaa pitää yllä niin kallista harrastusta :c pari kertaa oon käyny ratsastamassa muuten vaan ja kivaa oli mut siihen se sitte jäiki. Siks tykkään kans lukea aina välillä hepopakuulumisia joten vinkvink jos yhtään kiinnostaa kirjottaa jatkossakin:D Ja peukut pystyssä koeviikon suhteen, kyllä sie niistä kokeista ainaki läpi pääset!:b

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei munkaan porukoilla, siks mun heppaillu on aina siitä kiinni mistä löydän milloinkin hevosen :D Paitsi että leirejä ne maksaa muutaman kerran vuodessa, se on ihan parasta. Todellakin kirjoittelen jatkossakin heppajuttuja kun niitä on, kiva että jaksat lukea. Kiitos tsempistä, sitä tarvitaan...

      Poista
  4. Oi, talvinen maasto, hepat ja kaveri, sitä kannattaakin odottaa ;-) Timo on komea koira!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä! :) Se on, varsinkin nyt kun se on noin valtavan iso.

      Poista

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com