perjantai 3. tammikuuta 2014

Se tottelee teitä, koska se haluaa ruokaa! Opettakaa se kokkaamaan - se muuttaa omaan kämppään saman tien

Pasila on niin kovin mainio sarja. Ja Pöysti on paras hahmo. Asiaan! Pitkästä (?) aikaa blogihaastetta, sain tämän Siililtä Recovering unicorn-blogista, kiitokset sinne. Olen joskus ennenkin tehnyt tämän haasteen, mutta siitä on niin kauan että innostuin uudestaan tästä. Jotta ei kävisi elämä liian tylsäksi, laitan random kuvia väleihin. Aluksi säännöt:

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan niitä joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen. 
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. 
4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa. 
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut. 
6. Ei takaisin haastamista.


11 faktaa minusta

1. En vihaa ketään tai mitään, olen tietoisesti opetellut siihen. Yleensä vihatessaan satuttaa vain itseään eikä vihan kohdetta kiinnosta lainkaan vaikka häntä kuinka vihaisi. Joten ei kannata. Kannattaa keskittyä niihin asioihin ja ihmisiin joista pitää.


2. Pidän itseäni kovinkin paljon lukevana ihmisenä, rakastan kaikenlaisia kirjoja. Minulla ei kuitenkaan ole mitään hajua mikä lienee viimeisin kirja jonka olen lukenut, eikä minulla ole pitkään aikaan ollut aikaa tai tahtoa lukea. Kirjahyllynikin olen valjastanut vähän toisenlaiseen käyttöön ;)


3. Minulla ei ole tätä kesällä Porvoossa (salaa!) otettua kuvaa lukuunottamatta juuri yhtään kuvaa jossa talutan Nanaa.


4. En pidä koirapuistoista, enkä juuri koskaan vie Nanaa vieraiden koirien luo koska se ei viihdy. Poikkeus on kuitenkin Rajasaari, siellä Nanalla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia muiden kanssa. Olen myös saanut Nanan aina totutettua kaikkiin niihin koiriin joihin on tarvinnut.


5. Monet ihmiset luulevat, että olen kovinkin sosiaalinen, mutta todellisuudessa minulla on vain muutamia hyviä ystäviä. En hengaile juuri koskaan ns. ihan kivojen tyyppien, kavereiden kanssa. Vietän aikaani lähinnä koirien kanssa, koulussa, soittojutuissa, tallilla, kotona tai oikeasti tärkeiden tyyppien kanssa. Olen ollut pienestä asti yksin viihtyvää tyyppiä, mutta jos pidän jostain ihmisestä, uhraan mielelläni omaa aikaani ystävyydelle. Kyösti Pöystin sanoin: "Mul on kaksisataa numeroa tässä ja kun pitäis soittaa, täältä löytyy kolme. Kato näitä muita: idiootti, idiootti, asiakastuki, tylsä, idiootti, riidoissa, idiootti, vanhan liittymän asiakastuki, tylsä idiootti, tylsän idiootin lankapuhelin..."


6. Koko sen ajan kun olen ollut koulussa, olen soittanut käyrätorvea. Aiemmin ajattelin, että haluan isona ruveta käyrätorvistiksi. Nyt olen kuitenkin tullut toisiin aatoksiin ja olen jopa harkinnut soittamisen lopettamista.

7. Kaikki perheenjäseneni ovat muusikoita. Isäni on säveltäjä, äitini opettaa pianonsoittoa Helsingin Konservatoriolla, isosiskoni opiskelee barokkiviulistiksi ja veljeni on... no, en edes ihan tiedä mikä? Lennotuottaja kai ainakin. DJ? En tiedä.


8. Edellisestä syystä johtuen kaikki olettavat minunkin haluavan musiikkialalle, mutta en usko että niin tulee käymään. Onneksi olen nyt lukiossa vielä, joten vielä on aikaa pohtia mitä oikeasti haluan eikä mitään päätöksiä tarvitse tehdä tässä ja nyt. Koirat ja ehkä nuorisotyö kiinnostavat enemmän.


9. Asun Espoon Laajalahdessa isohkossa omakotitalossa hyvien kulkuyhteyksien ja lenkkimaastojen äärellä. Täällä on helppoa pitää koiria ja viihdyn Laajalahdessa erinomaisesti. Meillä ei kuitenkaan ole ihan samanlaista kuin monilla muilla, tai siis meillä ei ole monia sellaisia tavaroita joita ihmiset pitävät itsestäänselvyytenä. Vanhemmillani ei ole kännyköitä, meillä ei ole telkkaria, mikron hankin mutta se vietiin kellariin, autoa ei ole myöskään.

10. Sen sijaan kaksi lankapuhelinta, piano, flyygeli, cembalo, kitaroita, viuluja, käyrätorvi, kanteleita, kaikenmaailman rytmisoittimia, studio, kotona leipää leipova ihminen, järkyttävän tarkka kierrätyssysteemi ja kaappikello kyllä löytyy.

11. Pidän mahdottoman paljon junista, aina jos on mahdollista mennä johonkin junalla, valitsen sen vaihtoehdon. Jopa vaikka autolla pääsisi nopeammin ja helpommin, käytän mieluiten junaa.

Vastaukset 11 kysymykseen

1. Lempivuodenaikasi, miksi?

Ehdottomasti syksy, koska silloin on niin kovin kaunista, sää on yleensä sopiva koirien ulkoiluttamiseen.

2. Suosikkisatuhahmo?

Tämä on paha. Ehkä Nipsu?

3. Mitä harrastat?

Käyrätorven soittamista, koirien ulkoiluttamista ja milloin mitäkin muuta niiden kanssa, valokuvausta, hevosia mitä mielikuvituksellisimmin (en käy säännöllisesti tunneilla) ja ystävieni kanssa hengailua.


4. Jos saisit valita yhden ihmisen maailmassa, jonka kanssa sinun pitäisi asua kuussa loppuelämäsi ajan, kuka se olisi?

Oi kamala ei noin vaikeita saa kysyä! Ihan rehellisesti jos yritän miettiä... En tiedä. Elina, Tiia, Nana? Joku noista kolmesta varmaankin.


5. Jos saisit elää yhden hetken elämästäsi uudelleen, mikä se olisi?

Haha minun on pakko nyt juuri perradarrassani todeta, että se yksi maastolenkki Emmun kanssa. Kävimme kahdella reippaan otuksen (Sissi ja Rikse jos joku tuntee paikan) kanssa ehkä hienoimmassa maastossa missä olen ikinä ollut.

6. Jos pystyisit tekemään jonkin asian tekemättömäksi, mikä se olisi?

Voi, niitä on tasan kaksi. Mutta olen oppinut elämään noiden asioiden kanssa ja yrittänyt lopettaa menneiden murehtimisen niin paljon kuin se on mahdollista. Koska siitä ei liene mitään hyötyä. Tämän yritän muistaa, pidän huoneeni seinällä tuollaista hienoa lappua:


7. Oudoin unesi?

Pidin jossain vaiheessa unipäiväkirjaa ja silloin helpommin muistin uniani. Nyt en ole sitä tehnyt pitkään aikaan enkä muista mitään vanhoja uniani.

8. Luetko kirjoja? Jos, niin minkälaisia?

No, väitän lukevani mutta en lue. Silloin kun luen, luen todella monipuolisesti erilaisia kirjoja. Älyllisen itsepuolustuksen pikakurssi, Taru Sormusten Herrasta ja Tuntematon sotilas kuuluvat lempikirjoihini.

9. Mitä haluaisit tällä hetkellä kaikkein eniten?

Haluaisin päästä tapaamaan Wäiskiä.

10. Oletko riippuvainen puhelimestasi?

En todellakaan. Tänään aamulla tsekkasin facebookin ja sähköpostin, äsken puhuin Dinon ja Tarmon omistajan kanssa puhelimessa. Muuten se on lojunut huoneessani koskemattomana. Koulupäivien aikana räplään sitä liikaa, pyrin kiinnittämään asiaan huomiota.

11. Mitä nettisivuja käytät eniten?

Facebook, koirat.com, hevostalli.net, blogger, youtube, gmail, Katiska tulivat ensimmäisinä mieleen.

Minun 11 kysymystäni muille

1. Voisitko muuttaa Ouluun? Jos satut asumaan siellä jo, viihdytkö?

2. Paras joululahjasi?

3. Asia, jota ihailet eniten ihmisessä?

4. Voisitko olla ystävä murhaajan kanssa?

5. Riiteletkö usein muiden ihmisten kanssa?

6. Paras biisi jonka tiedät? Millaista musiikkia kuuntelet?

7. Mistä löysit tiesi blogiini?

8. Mikä oli vuoden 2013 kohokohta?

9. Jos saisit mennä viikoksi lomalle mihin vain, mihin lähtisit ja kenet/keitä pyytäisit mukaan?

10. Oletko koskaan seurustellut?

11. Teitkö uudenvuodenlupauksia?

En jaksa haastaa ihmisiä mukaan, tämä haaste alkaa olla niin nähty. Mutta jos joku innostuu tekemään, niin kommentoikaa tuohon alle että osaan tulla stalkkaamaan mitä vastauksia keksitte :) Huomenna lähden päiväksi Tampereelle Elsan kanssa tapaamaan ystävääni Ilonaa, toivottavasti saan sieltä jotain kuvia otettua.

8 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Hei beibi lähetkö kuuhun mun kanssa? ;;);)););)

      eiku.

      Säkin oot <3

      Poista
  2. Ihana ja mielenkiintoinen postaus, joka antoi paremman käsityksen siitä millanen ihminen siellä ruudun toisella puolella on :)

    VastaaPoista
  3. Randomkuvat ovat ihania, niissä näkyy niin kauniisti hetkiä elämästä :) Ja nää faktat myös, toi ykkösjuttu on erityisesti hieno asia!

    VastaaPoista
  4. Otsikko :'D

    Kiva tää haaste, niin kuin muutkin sanoivat, niin oli kiva kuulla susta lisää! :)

    VastaaPoista
  5. Toi on ihan mahtava :D Jee tosi hauskaa kuulla et muiden mielestä on kivaa lukea tällasia :)

    VastaaPoista

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com