torstai 17. heinäkuuta 2014

Yes it's true enough I guess


Cola on täällä viimeistä päivää, todella haikeaa ajatella että huomenna se sitten lähtee kotiin. Juttelin aamulla naapurissa asuvan koiranomistajan kanssa, hän ihmetteli miksi pidän hoitokoiria: "Eikö niitä tule sitten vain kauhee ikävä kun ne lähtee kotiin?"  Totta kai tulee. Mutta pidän silti suuremmassa arvossa sitä, että saan tutustua erilaisiin koiriin. Jokaiselta hoitokoiraltani olen saanut oppia jotain uutta, olen saanut tutustua eri rotuisiin koiriin arkitasolla. Colalta opin viimeksi tänään, että se itseasiassa osaa olla käskystä paikallaan kun siitä ottaa kuvaa.


Nana kävi uiskentelemassa lammessa, siksi se näyttää noin nuhruiselta alla olevassa kuvassa. Päivällä kävin Colan kanssa hakemassa pyöräni Tapiolasta, Nana sai jäädä kotiin kun oli niin kuuma päivä. Kävimme kuitenkin lenkillä iltapäivällä, yritin järjestää jotain tokoon viittaavaa tekemistä Nanalle. Ihan vähän nauratti, kun Cola tajusi Nanaa nopeammin mitä maahan tarkoittaa... Ja minä kun luulin kouluttaneeni Nanaa, nähtävästi työtä riittää vielä. Iltalenkin teimme Tapiolan Silkkiniityllä, siellä otin tämän postauksen kuvat. 


Huomenna pääsen häävieraaksi Inkooseen, Cola lähtee mukaan jos sen omistajat eivät hae sitä aamulla. Kyseessä on ulkoilmahäät ja koiran mukaantulosta on ilmoitettu, joten ei harmittaisi jos pikkuterrieri lähtisi sinne pitämään seuraa minulle.

10 kommenttia :

  1. Mä ymmärrän ton hoitokoirien pitämisen tosi hyvin! Mun täytyy omaan koiraan vielä pari vuotta odottaa että pääsen muuttamaan omilleni (ja saamaan elämäntilanteeni sopivaksi), koska kotonamme on allergisia. Kuitenkin hoitokoiria käy aina välillä ja olen siitä hyvin onnellinen, vaikka palautuspäivät ovatkin usein kamalia. On silti niin ihanaa oppia toimimaan erilaisten koirien kanssa! Ja voihan aina olla, että jotkut koirista vielä näkee hoidon jälkeen, tai että parhaassa tapauksessa tulevat uudelleen hoitoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiva että saat pitää hoitokoiria vaikket omaa voikaan vielä ottaa :) Toi on totta, mullekin tulee samat koirat uudestaan hoitoon aina välillä. Pakko muuten sanoa, että ei kai se elämäntilanne ikinä kauhean otollinen voi olla koiran ottamiseen (paitsi jos on välivuosi, mutta silloinkin voi olla rahasta tiukkaa). Tietysti allergiset perheenjäsenet estävät koiran ottamisen, mutta muuten sanoisin että koira on otettava kun siltä tuntuu ja kyllä se sitten siitä :D Ehkä.

      Poista
    2. Oot oikeessa, siinä vaan tuppaa käymään niin että kuin koirasta on vuosikausia haaveillut, niin tahtoo sitten että se ois ainakin ensimmäisen kanssa täydellistä... :D Vaikka eihän sitä täydellistä hetkeä ikinä löydy, tolleen joutuis vaan elämään koko elämänsä ilman.

      Poista
    3. Nimenomaan, tietty on vähemmän huonoja hetkiä jos asian haluaa tälleen positiivisesti ilmaista ;)

      Poista
  2. Kauniita kuvia, varsinkin 3. on supersulonen! :) Itsekkin varmasti ottaisin hoitokoiria jos meillä itsellä ei olisi näin montaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :') Joo se kolmas on kyllä paras näistä, päätyi facebookiinkin. Niin no teiän lauman jatkoksi ei kyllä hoitokoiria enää tarvitse :D

      Poista
  3. Ihania kuvia! Sä oot kyllä onnekas kun sulla on noin paljon hoidokkeja. Meillä ei ole koira hoitolaisia täällä Keski-Suomessa kuin muutama. Kissoja sitten vähän enempi, mutta niitä en kyllä ota kotiin, kun Gloria vois syödä ne ja oon ite allerginen. Nyt varmaan, kun toinen koissu tulee tähän taloon ei hoidokeille jää enää niin paljon aikaa. Toivottavasti ehdin kuitenkin vielä silloin tällöin niiden kanssa puuhailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) On kyllä kiva kun mulla on paljon erilaisia hoitokoiria ollut tässä vuosien varrella. Ei kyllä varmaan kauheasti jää ainakaan pentuaikana aikaa hoitokoirille, mutta ehkä sitten kun pikkuinen kasvaa:)

      Poista
  4. Hieno penkkikuva. :) Naanu näyttää ihan siltä että mun tekis mieli hakea se meille. Ikävä hölmöä lurppavanhusta. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. Haha sen kun haet vaan, otan Sofin vaihdossa ihan mielelläni!

      Poista

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com