sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Mulla on niin kamalan kylmä ilman sua

Olin taas vaihteeksi iltalenkillä Tiian ja Sofin kanssa. Matkalla sinne sain taas huomata, että Nana on kyllä mahtava valokuvamalli. Vaihdoimme Pitäjänmäessä bussia ja jouduimme odottamaan vartin verran. Aluksi meinasin vaipua epätoivoon (koska olen tottunut siihen että bussi tulee HETI kun menen pysäkille), mutta sitten tajusin että voin käyttää ajan hyödyksi ja ottaa muutaman kuvan koirastani. Heti tuon seuraavan kyltin nähdessäni tajusin että minun on laitettava Nana siihen eteen makaamaan ja otettava kuva.


Varsinkin kolmen seuraavan kuvan ajan olin todella tyytyväinen Nanaan. Ihan vieressä meni autoja, vieraita ihmisiä, polkupyöriä ja ties mitä kaikkea, mutta Nana oli rauhassa paikallaan kun pyysin. Tietysti sillä on rasittava tapa nousta ylös viimeistään siinä vaiheessa kun olen ottanut yhden kuvan, mutta aina kun vien sen pari kertaa takaisin, se malttaa jäädä kiltisti poseeraamaan. Muutenkin sen kanssa kuvien ottaminen on vain niin hauskaa ja helppoa vaikka se ei aina maltakaan pysyä paikallaan. 



Kun vihdoin pääsimme Malminkartanoon, menimme aluksi puistoon. Siellä oli hauska vähän alle vuoden ikäinen labbisuros jonka kanssa Nana jopa leikki hetken. Lisäksi paikalla oli chow chow (tai kiinanpystykorva tai mikä ikinä sen rodun nimi nyt onkaan), joka sekin oli aika vauva ja TODELLA suloinen. On jännä juttu, että heti kun Nanan vie johonkin muualle kuin meidän puistoon, se on ihan sosiaalinen ja kiltti. Täytyy siis sosiaalistaa sitä aina jossain muualla kuin meidän puistossa, koska siellä se kyllä rähisee ihan aina iästä ja sukupuolesta riippumatta kaikille paitsi tutuille koirille. Ihme otus... Olen ihan varma että se luulee omistavansa koko puiston. Yritin ottaa Sofista ja Nanasta hauskan yhteiskuvan, mutta siitä ei tullut mitään koska a) Nana ei osaa pitää tassujaan järkevästi ja b) koska minä en osaa käyttää kameraani. Mutta söpöjä koiria meillä on silti onneksi.



Kävimme seikkailemassa metsässä, Nana ja Sofi juoksivat molemmat ihan innoissaan ympäriinsä. Onneksi ei tullut ketään vastaan, koska varsinkin Nana teki ehkä vähän liiankin isoa kierrosta välillä... Kiltisti se kuitenkin tuli aina kun huusin, joten se sai rellestää vapaana. Lopuksi Tiia ja Sofi saattoivat meidät asemalle. Yritin ottaa hienon ja taiteellisen kuvan koirista katulampun valossa, mutta jostain syystä Sofin mielestä nähtävästi poseeraamista parempi vaihtoehto oli näyttää sarjamurhaajalta :) Kun otettiin Nana pois vierestä ja mentiin asematunneliin niin sain jopa vähän paremman kuvan.



Kotimatkalla otin vielä Huopalahden asemalla pari kuvaa Nanasta, on se vaan niin hieno koira. Minun ja Tiian yhteislenkeissä on monta hyvää puolta koirat sosiaalistuvat ja saavat liikuntaa, meillä on hauskaa ja niin edelleen. Yksi parhaista jutuista on se, että tulee käytyä myös ihmisten ilmoilla ja harjoiteltua julkisissa liikennevälineissä olemista. Se on nimittäin juttu jonka Nana tavallaan osaa, mutta jos siihen tulee liikaa taukoa, se unohtaa tämän jalon taidon. Ja kun on bussikortissa seutukautta niin mikäs siinä on matkustellessa.



Huomenna minulla on vielä maantiedonkoe ja tiistaina matikkaa, mutta sitten on koeviikko ohi! Keskiviikkona menen uuden hoito-/liikutus-/mikäliehevoseni Cinan kanssa maastoilemaan. Maastolenkkimme on itseasiassa minulle kovin hyödyllinen koska käymme hakemassa toiselta tallilta (siellä missä Wäiski on) kypäräni jonka olen unohtanut sinne. Ilman Cinaa joutuisin kävelemään sinne, eli kerrankin ratsastus toimii alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan, hevonen auttaa ihmistä siirtymään paikasta toiseen. Nykyään tilanne harvemmin enää on tämä, lähinnä ratsastetaan vain kehää ympäri. No niin mutta nyt toivotan kaikille hyvää sunnuntai-iltaa ja voimia tulevaan viikkoon.

10 kommenttia :

  1. Jonne Aaron!!!!
    Mutta Sofi ei näytä sarjamurhaajalta. Ikinä.

    VastaaPoista
  2. I see you have done a awesome job at teaching stay! Love the pics like always! <3 Hugs, Francesca

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh thanks! :) I actually just wrote about that in this post :D I complained about Nana: she's so smart that when I have took one photo she gets up and comes to me... Sometimes it would be nice if she was able to stay as long as I ask. But on the other hand she can stay put even if cars, bikes and what ever goes by. I'm so tired that my English is horrible, sorry about that.

      Poista
  3. Nana on niin hieno koira! Juuri tollanen rauhallisen älykäs mutta energinen ja elämäniloinen koira on oikea unelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmmm tänään koirapuistossa se oli kyllä kaikkea muuta kuin rauhallisen älykäs... Räksytti kaikille ja kaikelle eikä osannut yhtään olla. Mutta joo on se yleensä oikein hieno koira :)

      Poista
  4. Jrr. Sofi näyttää ehkä sittenkin vähän sarjamurhaajalta. Mutta meiän koirat on aika hienoja ja sä oot aika tosi hieno ja mä voisin lopettaa sun blogin lukemisen ja mennä nukkumaan.

    Mieti muuten, että joskus meillä oli aikaa kuvata koiria asemalla. Hullua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin näyttää!! Tässä postauksessa on mun mielestä monta aika hienoa kuvaa, miksköhän en aina ota hienoja kuvia :D Pitäis edelleen olla aikaa kuvata koiria asemalla ni pikkuketun ei tarvis haukkua...

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Tää postaus on tosi pimeä. Mut oon samaa mieltä ku marraskuussa et pari tosi hienoa kuvaa, MIKSI EN OTA ENÄÄ HIENOJA KUVIA?

      Poista

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com