maanantai 30. syyskuuta 2013

Milo yökylässsä

Kaverini Marin Milo-bordercollie tuli meille yökylään. Kutsun sitä Toukaksi, koska sillä on toukan keskittymiskyky. Vaikka en ole koskaan kouluttanut toukkaa, voin vannoa että se kykenee keskittymään suunnilleen saman ajan annettuun tehtävään kuin Toukka... Ollakseni reilu totean, että jos paikalla ei ole muita koiria, Milo osaa keskittyä hienosti. Mutta toisten koirien läsnäollessa sen korvat lievästi sanottuna välillä katoavat.

Olin päivällä Nanan, Timon ja Milon kanssa koirapuistossa käymässä, ja Milo ja Timo leikkivät ihan innoissaan yhdessä. Nana tyytyi räksyttämään ja kantamaan puistosta löytämäänsä valtavaa narulelua ympäriinsä. Otin koirista vain yhden poseerauskuvan, mutta se onnistuikin mielestäni aika hyvin kun ottaa huomioon sen ettei minulla ollut paikalla apuvoimia jotka olisivat asetelleet koirat puolestani. Pidän Miloa meillä mielelläni koska se on hauska koira, mutta vähintään yhtä hyvä syy sen hoitamiselle on se, että se on mustavalkoinen kuten Nanakin, joten se näyttää kuvissa hyvältä ;) 







Huomenna minulla on viimeinen koe, ja sitten vietän huiman yhden päivän loman ennen kuin alkaa uusi jakso. Toivottavasti kaikkien muidenkin viikko on lähtenyt mukavasti käyntiin :)

2 kommenttia :

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com